Seksuaalisesti aktiivinen nainen ei ole pelottava

Tapaan helsinkiläisen Jenni Janakan, 31, hänen kodissaan Hakaniemessä. Janakka on yksi niistä rohkeista ja vahvoista naisista, jotka ovat riskin ja katastrofinkin uhalla irrottautuneet epätyydyttävästä elämästä ja hypänneet toteuttamaan omaa intohimoaan. Vuosi sitten Janakka lopetti vakityöt ja ryhtyi kirjoittamaan esikoiskirjansa käsikirjoitusta sinkkunaisesta, joka haluaa panna.

Ja se on ihan ok.

Janakka jatkaa samoista teemoista myös vlogissaan ja blogissaan, joissa pohdistaan naiseutta ja naisen seksuaalisuutta. 

Urheilijaperheen lapsi ei varsinaisesti kasvanut taiteen kehdossa. Kuitenkin jo 10-vuotiaana Janakka tienasi Tampereen Komediateatterissa ensimmäisen palkkansa. Siitä lähtien hän on ollut mukana teatterissa monet vuodet, ja kirjoitti siellä ensimmäisen monologinsa. Lopulta proosasta löytyi “jotain vieläkin herkullisempaa”.

Vaikka taiteellinen kutsumus on ollut vahva, Janakka on pitkään “päätynyt tekemään jotain myynnin ja markkinoinnin välissä”.

“Olin kolme vuotta vakkarisopimuksella myyntiedustajana. Se oli kivaa, olin hyvä siinä, ja mulla oli ihan hyvä olo… Mutta silti oli jokin sellainen tunne, että nyt mun tekeminen ei ihan täysin pääse oikeuksiinsa. Pitkään asiaa pyöriteltyäni päätin irtisanoutua ja lähteä kirjoittamaan. Tavoittelemaan jääräpäisesti omaa unelmaani. Upeaa oli se, että mun esimies sanoi: ‘Mä ajattelin, että sä olisit jo vuosi sitten tullut kertomaan tämän’. Kyllä se palo varmaan sitten huokui musta.”

Vuoden kovan työn jälkeen Janakka sai valmiiksi esikoiskirjansa käsikirjoituksen, joka hakee parhaillaan kustannussopimusta. Esikoisromaani käsittelee naiseksi tulemista ja itsensä seksuaalista löytämistä. Päähenkilö tekee siinä matkan itseensä – ja ulkomaille. Janakka kertoo, että päähenkilö on vähän kuin hän itse, mutta vähän “ongelmallisempi ja kärkkäämpi”. Hän tarkoittaa, että tietyllä tapaa “mustavalkoisempi”, koska sellaisia henkilöitä voi kirjoittaa. Asiat taas, joista kirjoitetaan, ovat usein aika “harmaita”.

“Päähenkilö saa olla kömpelö ja kompuroiva, mutta toisaalta myös tosi itsevarma. On herkullista kirjoittaa sellaisesta ihmisestä. Kirjani päähenkilö käyttää omaa seksuaalisuuttaan itseensä tutustumiseen. Ja saako olla niin lutka, kuin mitä haluaisi olla.”

Samoja teemoja Janakka jatkaa myös blogissaan ja vlogissaan, ja käy puhumassa aiheesta. Blogissaan Vahvankaltaista hän on pyöritellyt esikoiskirjansa kirjoittamiseen liittyvää kirjallista ja luovaa prosessia: kirjoittamisen ihanuutta ja rankkuutta, taiteilijuuteen liittyvää epävarmuutta; vlogissaan Janakka on käsitellyt muun muassa slut-shamingia, klitorista, epävarmuutta ja yhteiskunnan naisille asettamia paineita.

“Meidän kulttuuri on edelleen sellainen, että miehen on paljon soveliaampaa olla aktiivinen toimija kuin naisen. On kyse sitten seksuaalisuudesta, tai yleisemmin yhteiskunnasta, naiselle kuuluu passiivisempi rooli. Tottakai olemme menneet eteenpäin ja tulleet tasa-arvoisemmiksi – kehitystä on tapahtunut paljon –, mutta nämä roolit ovat silti tosi vahvasti juurtuneita. Hyväksyttyä seksuaalisuuden ilmaisemista naiselle on, että toistaa yhteiskunnan, kulttuurin ja median antamaa seksikästä kuvaa sen sijaan, että kuuntelisit itseäsi ja antaisit sen tulla jostain itsestäsi.”

“Seksuaalisesti aktiivinen nainen on edelleen pelottava. Jos nainen alkaa vihjailemaan, että hän nauttii seksistä ja on siinä aktiivinen, siitä tulee heti sellainen kuva, että nainen on hullu seksimaanikko. Antropologi Helen Fisher on sanonut, että on hyväksyttyä jos nainen on aktiivinen parisuhteessa, mutta ei kodin ulkopuolella. Seksuaalisuus saa näkyä ainoastaan oman kodin seinien sisäpuolella.”

Aihe on Janakalle tärkeä, ja hän kokee siihen myös luontaista paloa niin naisena kuin “itsekin seksuaalisesti aktiivisena” ihmisenä. Hän on oman tärkeimmän matkansa tehnyt, joskaan se ei ole vielä päättynyt.

“Musta seksi on kiva ja mukava harrastus. Tajusin, että kirjoittaminen tästä aiheesta on luontevaa sen sijaan, että lähtisin opettelemaan jotain uutta. Lisäksi isossa, ihanassa ystäväpiirissäni jotkut ovat tulleet kysymään, että onko oikeus olla näin röyhkeä jossain tilanteessa. Kysymys on yleensä liittynyt johonkin seksuaaliseen latautuneisuuteen, että voinko mä nyt olla näin, ei itse aktiin. Se on liittynyt naisena olemiseen ja naisena itsensä kantamiseen. Olen sanonut, että tottakai sä voit olla noin. Nauti. Ole sinut.”

Itsensä löytäminen seksuaalisesti ja naisena ei ole ollut helppoa, mutta uhriutua Janakka ei aio.

“Onhan tämä nyt ollut hauskaa. Tottakai on ollut tosi isoja kyyneleitä ja tuskailuja, synkkiä päiväkirjamerkintöjä, kaikkea, mutta se on elämää. Kaikki kuuluu siihen. Oli sitten millaiset lähtökohdat, sukupuoli tai puitteet tahansa, jokainen kipuilee ja puree hammasta. Jos ajattelen omaa tutustumista itseeni ja omaan seksuaalisuuteeni, niin onhan tämä ollut järjettömän hauskaa.”

Oman polun raivaaminen on riemua ja yksinäisyyttä

Vakityöstä pois hyppääminen ja kokopäiväiseksi vapaaksi taiteilijaksi ryhtyminen eivät ole olleet helppoja päätöksiä. “Pelko” on tuttu kumppani, mutta sitä pitää oppia sietämään, ja lopulta selättämään.

“Onhan tämä tietysti ollut todella pelottavaa. Siinä ei ole ollut lähtökohtaisesti taloudellisesti mitään järkeä, että lähden kirjoittamaan. Pelottaa, kun ei tiedä yhtään… Koko ajan täytyy raivata omaa tietään, ja on vastuussa juonenkäännöksistä, jotka koskevat omaa uraa. Se pelottaa, että kuinka pitkälle oma energia ja usko, ja oman tekemisen laatu riittävät”, Janakka sanoo.

“Kirjoitin johonkin päiväkirjaani, että mua pelottaa ihan hirveästi, että mihin elämä vie mut – mihin mä vien itseni –, mutta muista nauraa. Koska se on parasta, mitä voit. Se on ollut mulla sellainen… Jos vaikka vähän itkettää, niin yritän löytää kihertelyn tunteen, että nyt on menty tänne.”

Kun lähtee raivaamaan omaa polkua, vapaus ja riemu omasta tekemisestä ovat positiivisia tunteita parhaimmillaan. Kääntöpuolena tunne yksinäisyydestä ja yksin jäämisestä voivat olla vahvoja.

“Havahdun edelleen viikoittain siihen, että joudun ratkaisemaan ja keksimään kaiken yksin, ja se tuntuu välillä tuskaiselta. Puhuminen on auttanut. Kun puhuu omasta jutustaan paljon, hölöttää ystäville, tuttaville, kaikille, saa selvyyttä myös omiin ajatuksiin. Ystävät ovat olleet tässä todella tärkeitä. He jaksavat kuunnella. Yksi ystävistäni on lähtenyt rakentamaan musiikillista uraa, ja olemme alkaneet kirjeenvaihtoon. Kohtaamme samanlaisia ongelmia ja kysymyksiä, käymme läpi samanlaista kompurointia. Yhdessä voimme purkaa ja keskustella niistä, inspiroitua ja oivaltaa.”

Tärkeintä on pitää päämäärä selkeänä, jota kohti kulkee, kun kaikki muu – ja unelman monet reitit! – ovat välillä epäselviä.

“Mun unelma on, että musta tulee kirjailija. Että mua voi tituleerata kirjailijaksi jonain päivänä. Se on mun unelma. Mutta nykyään reittejä on monia ja olen niille avoin. Kaikki blogit ja vlogit vain tukevat ja vievät mua kohti unelmaani.”

“Ja sit mulla on toinenkin haave: Kun olen kahdeksankymppinen, mulla on ihana kolmio Helsingin keskustassa, jonne kutsun nuoria taiteilijoita pitämään esityksiään, ja muut ihmiset sitten tulevat katsomaan niitä, ja verkostoitumaan. Ja minä juon viiniä!”, Janakka nauraa. “Sitä kohti mä olen matkalla.”