Club Helsinki

Kymmenen vuotta sitten kaupungin etujoukot siirtyivät klubeihin. Tekno, acid, ja house imivät etujoukot yökerhoista ja diskoista. He sanoivat ei Michael Jacksonille, jakkupuvuille, pepustanipistelijöille ja drinkeille, joissa on pillit. Nyt klubit ovat tulleet jo yön megaravintoloihin. Mistä niissä on kyse? Ja kuinka ne mullistavat yöravintolakulttuuria?

Menneen uudenvuoden aaton menokalenteri kertoo paljon Helsingin yöelämästä.

Kaikilla on paikkansa.

Rokkarit sijoitetaan omiin karsinoihinsa Nosturiin ja Tavastialle ja tanssimusiikkiin vihkiytyneet klubeille ja raveihin - tosin reivaajat itse eivät ole enää pariin vuoteen puhuneet raveista vaan nykyisin hallissa tanssimista kutsutaan "bileiksi." Bileitä on Helsingissä uudenvuodenaattona seitsemät ja uudenvuodenpäivänä kello viideltä aamuyöstä alkaen neljät. Lukumäärä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja huomattavasti enemmän kuin Darudea ja Anssi Kelaa sekaisin tarjoavien yökerhojen määrä uudenvuodenaattona yhteensä.

Aikaisemmin marginaalisen klubbauksen hyökyaallon takana ovat 1970-luvun puolen välin jälkeen syntyneet tyylitietoiset ja kansainvälisten trendien imussa kulkevat nuoret aikuiset. Kun listahitteihin ja humalaan tyytynyt kolkyt ja risat -jengi vetäytyy yöelämästä äideiksi ja isiksi, joutuvat yökerhot uusimaan konseptiaan. Aikaisemmin Lepakossa toiminut Pussy-klubi on siirtynyt Hesperian yökerhoon, Kaivohuone on luovuttanut osan viikonloppuilloistaan Screen-klubille, Premier Nights eli entinen KY muuttui keskiviikkoisin Ever-klubiksi ja UMO:n uuden konserttisalin suosituimmat illat ovat Wahoo-tanssiklubit kaksi kertaa kuussa. Jopa Sedu Koskisen Tigerissa ollaan jo järjestetty dj-vetoisia tanssiklubeja.

Kaivohuoneen ohjelmavastaavan – ja D Jay Promotions Finlandin omistajan – Jallun mukaan klubikulttuuri on nostamassa päätään voimakkaasti.

"Helsingissä dj-vetoinen klubikulttuuri vetää yöelämää eteenpäin. Mainstream-paikat toimivat vielä Kehä III:n ulkopuolella – tosin sielläkin alkavat jo klubit toimia. Meidän Screen-klubimme vetää aina tuhatkunta ihmistä."

Teatterin ja Robertsin omistaja Royal Restin toimitusjohtaja Kasperi Saari ei kuitenkaan usko, että klubit uhkaisivat perinteisiä yökerhoja.

"Jonkunlaisia klubeja on ollut aina ja ne ovat yksi osa tätä bisnestä. Niissä käy nuorempi porukka, joka vanhentuessaan vaihtaa kuviota. En usko, että mainstream-tyyppinen juhliminen olisi vähenemässä."

Saari tekee kuitenkin tärkeän huomion: "aikuisemmalle nuorisolle ei Suomessa ole edes olemassa klubeja."

Tästä on moni vanhempi juhlija näreissään. Klubbaaminen maistuisi, mutta jos haluaa tavata ikäisiään, ovat mainstream-yökerhot ainoa vaihtoehto. Päälle kolmekymppisiä klubbaajia ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi muodostamaan luotettavaa kohdeyleisöä klubille, heistä kun iso osa jättää kaksi kolmesta viikonlopusta väliin työbileiden, lapsenhoidon tai rauhallisen illallisen takia.

Thirst is nothing, image is everything

Kerman perjantaisen Viima-klubin siloposkiset asiakkaat näyttävät nuorilta ja viattomilta, lukuun ottamatta Simo Rantalaista ja hänen moottoripyöräjengi-tyyliin pukeutuneita bodariystäviänsä. Pukeutuminen on tarkasti harkitun rentoa: Diesel on repinyt ja haalistanut farkut valmiiksi ja satojen markkojen teepaidat roikkuvat nuhruisesti päällä.

"Mitä paremmat bileet, sitä enemmän porukka laittautuu", väittää Screeniä järjestävä Micko.

Screenissä asustemuodin kärjessä komeilevat muhkeat karvasaappaat ja karvahatut – taitaa tanssijoille tulla kuuma, toisen sijan ottavat niittikoristeiset kaulapannat ja kolmannen kirkkaanpunaisiksi värjätyt hiukset. Lopputulos on usein hämmentävä: muovinen niittikaulapanta heiveröisen silmälasipäisen pojan kaulassa?

Lienee turha sanoa, että asusteilla olisi mitään tekemistä aatteen kanssa. Samalla kun klubikulttuuri on kasvanut, sille on käynyt kuten nuorisokulttuureille aikaisemminkin: ideologia on kadonnut ja jäljellä on pelkkä estetiikka. Jos klubikulttuuri alussa eli vanhan iskulauseensa peace, love, unity & understanding huumassa, nyt siitä on tullut yksi monista postmodernin mielihyväkulutuksen ilmentymistä. Raha saa haista. Klubikulttuuri on erinomainen esimerkki siitä, mitä sosiologi Pierre Bourdieu kutsuu kulutuksella erottautumiseksi; se, millä klubilla käyt, vaatteesi ja musiikkimakusi kertoo kuka olet. Kun on aikansa klubannut, juhlimisen makunystyrät yliherkistyvät.

"En kestä enää esimerkiksi Kaivohuonetta tai Helsinki Clubia. Ihmiset tönivät toisiaan ja käyttäytyvät huonosti, mutta luulevat olevansa hienoja. Kaivolla ärsyttää katsella iltapukuihin sonnustautuneita naisia oksentamassa vessan lavuaariin. Musiikki on laidasta laitaan, helppoja listahittejä – kun on kuullut parempaa, ei sellaista pysty tanssimaan kuin hampaat irvessä", tilittää Pauliina.

Kermassa tyttöjen vaatteiden tärkein tarkoitus näyttää olevan paljastaa sileä vatsa ja kiinteät rinnat. Pojat korostavat superluihuja hartioitaan ja olemattomia pakaroitaan kahta numeroa liian tiukoilla paidoilla ja roikkuvilla farkuilla. Klubikulttuuri on tietoyhteiskunnan ajan juhlimista: isot lihakset kuuluvat aivotonta tehdastyötä tekeville teollisuushallien työläisille - nykyajan luova ideanikkari kasvattaa ainoastaan aivojaan ja mielikuvitustaan.

"Sitä arvostaa ihmisiä, joilla äly juoksee ja jotka ovat mukana uusissa asioissa", ilmoittaa Kerman vakioasiakas Pena.

Seksuaalisuus: katsoa saa, koskea ei

Klubien mies-nais-jakauma saa klubikulttuurin vaikuttamaan hintelien miesten lottovoitolta. Mutta Kari, 28-vuotias projektipäällikkö, kertoo, ettei klubitipuja vietellä helposti. Suorat ehdotukset ja silmäniskut baaritiskillä tyrmätään heti.

"Jos täältä pitäisi iskeä nainen, lähestyisin tanssilattialla. Katsoisin silmiin ja hymyilisin", Kari sanoo.

Premier Nightsin Ever-klubilla, jossa klubbaajat ovat nuorimmasta päästä, klubi-isäntä Tero valaisee klubityttöjen miesmakua.

"Vain dj:illä, klubipromoottoreilla tai heidän kavereillaan on toivoa", hän nauraa.

Apulannan Toni Wirtanen on kuulemma yrittänyt - heikoin tuloksin.

Dj:t ovat klubimaailman rock-tähtiä faneineen ja bändäreineen. 1990-luvun aikana he ovat siirtyneet pienistä kopeista lavoille ja tanssijat ovat kääntyneet kasvot kohti dj:tä. Klubikulttuuri on nyt lähempänä rock-klubeja kuin perinteisiä tanssiklubeja. Se pyörii artistien ympärillä.

"Jotkut dj:t ovat nykyisin varsinaisia diivoja, varsinkin nuoret ja kokemattomat. He vaativat klubien järjestäjiltä erityispalveluita keikoilleen", kertoo helsinkiläisklubin isäntä.

Rahamaailmassa eivät suomalaiset dj:it ole päässeet loistamaan: suomalaistiskijukkien palkkiot liikkuvat 33-–330 euron välillä, kun ulkomaalaiset dj:t saattavat saada yli 17 000 euroa illassa.

"Suomessa dj:t ovat palkkakuopassa verrattuna Euroopan maihin", sanoo Jallu Kaivohuoneelta.

Tähtien Kerma

Kerman lauantai-illan Saturday night sounds -klubilla huomaan vanhan rock-piireistä tutun pitkätukan, joka saapuu paikalle uudessa lyhyessä blondatussa kampauksessa ja tiukassa teepaidassa. Hän purjehtii huoneen läpi maireasti virnuillen, kättelee muutamaa miestä, halaa tyttöseuruetta ja keinuu sitten näkyvistäni. Klubeilla leijutaan glamourin pilvessä, oli se sitten todellista tai kuviteltua.

"En halua olla tavallinen, vaan kokea elämässä enemmän. Tavallinen keskiluokkainen elämä on tylsää", ekonomiopiskelija Minna kertoo.

Klubeilla kuka tahansa teekkari tai kampaaja voi loistaa boheemina yötähtenä. Jos joku lemuaa vanhalle viinalle, sulkeutuu itseensä tai törmäilee toisiin tanssilattialla, hän ei käy klubeilla usein.

Klubimaailmassa törmää myös nuoren polven tyylitietoisiin julkimoihin; esimerkiksi Screenissä bailaavat aktiiviklubbajat, näyttelijät Niko Saarela ja Sami Uotila. Aulassa seisoskeli myös vähemmän nuori Henry Saari, joka on tätä nykyä klubien vakioasiakas, vaikkei hänen pornomenestyksensä ja iso vartalonsa klubbaajia välttämättä miellytä.

Kerran kuussa DTM:ssä pidettävä Pump-klubi tunnetaan viikonlopun bilemaratonin viimeisenä koitoksena. Siellä näkyy paljon samoja kasvoja kuin perjantain ja lauantain klubeilla.

"Helvetin esikartano, jonne tullaan silmänaluset mustina kun ollaan valvottu kaksi päivää", nauraa kaunis vaaleatukkainen Pia.

Pumpissa käy nuorta klubikansaa, mutta myös vanhempia klubbaajia sekä DTM:n vakioasiakkaita, lesboja ja homoja. On karvasaappaita mutta myös lävistyksiä, puoliksi ajeltuja päitä ja tatuointeja. Musiikki on raakaa ja monotonista. Klubin ylätasanteelta voi löytää sipauksen klubimaailman kermaa, muun muassa dj:t Orkidean ja Maniacin.

Pumpin ylätasanteella viihtyy myös Ossi. Hän sanoo olevansa pettynyt illan musiikkiin – yleensä se on rankempaa. Kun allekirjoittanut lähtee kohti baaritiskiä, Ossi kehottaa häntä "juomaan itsensä hyväksi". Kommentissa haisee sarkasmi – jotkut klubbaajat viljelevät pahansuopaa alkoholivastaisuutta.

Ne, jotka eivät käy tanssiklubeilla luulevat usein, että klubbaaminen on ennen kaikkea mahdollisimman rankkaa sekoilua tyyliin sex, drugs & dance music. Mutta niiden yli kymmenen vuoden aikana, joina klubikulttuuri on elänyt Helsingissä, allekirjoittaneen silmiin ei ole osunut yhtään klubbaajaa popsimassa nipsuja tai niistämässä kokaiinia. Huumeita ei näy. Sama pätee seksiin; jos sitä haluaa nähdä, on parempi mennä vaikkapa irkkupubiin.

Klubeilla ei koskaan varsinaisesti tapahdu mitään - muttei ole tarkoituskaan. Klubbaaminen on itseisarvoinen nautinto, ei väline toiselle huville kuten seksille tai tuopin kaatamiselle tuntemattoman syliin. Seuraavana päivänä ei juoruta siitä, kuka päätyi sänkyyn kenenkin kanssa ja kuka tappeli nakkikioskilla.

"Näissä piireissä ei siedetä huonoa käytöstä, kännistä örvellystä ja rehvastelua. Kukaan ei halua mokailla", tiivistää Mia.

Jos jotain ihmeellistä tapahtuu, tapahtumapaikkoina ovat klubbaajien mielet. Klubikulttuuri onkin tunteiden kulutusta; keskitytään omaan tanssivaan vartaloon, musiikin ja valojen tuomaan mielihyvään. Joidenkin tutkijoiden mielestä koko klubikulttuuri onkin ihmiskunnan valmistautumista virtualisoitavaksi!

Hiki virtaa läpi yön

Uudenvuoden poikkeavimmat juhlat, Jungle massive -tapahtuma, vietetään kahdensadan hengen Mother-baarissa.

Tunnelma turkoosilla sisustetussa baarissa on kotoinen. Narikkana toimii lattia, joka on täynnä reppuja ja toppatakkeja ja ilmassa on kännin tuntua. Nuori väki on pukeutunut afroamerikkalaiseen tyyliin: pipoja ja löysiä farkkuja sekä afroja ja rastoja. Rytmi on tiukka ja hektinen ja sen päällä soivat aika ajoin uljaat jazzahtavat melodiat.

Myöhemmin uudenvuodenaattona ambulanssi lähtee Premier Nightsin edestä, jossa juhlitaan Ever-klubin merkeissä. Katsaus ovella värjöttelevän jonon vaatteisiin ja humalatilaan kertoo, ettei uudenvuodenaatto ole oikea ajankohta klubikulttuuriin tutustumiseen tällä klubilla. Sen sijaan Nosturin Illusion-bileet kokoaa tuttuun tapaansa yhteen suurimman osan klubikansasta. Siellä tanssitaan koko aamu. Välillä levätään kanttiinissa veden, energiajuomien ja pikkupurtavan merkeissä. Aamuyhdeksältä avautuvat kaljahanat ja osa juhlijoista ottaa pehmeän laskun seuraavaan päivään tissuttelun merkeissä. Yksi kerrallaan astutaan lopulta ulos uudenvuodenpäivän valoon vartalo tanssimisesta uupuneena - ja mieli autuaan tyhjänä.

Klubikulttuuri hallibileineen on tehnyt sen, mihin lukuisat terveysvalistusvideot eivät ole pystyneet: liikalihavan kansamme nuoret liikkuvat ennen näkemättömällä innolla.

23-vuotias Mikko kertoo valmistautuvansa bileisiin huolella.

"Ennen bileitä venyttelen ja syön jotain ravitsevaa. Yön aikana tankkaan välillä hedelmillä ja tietenkin juon paljon nesteitä. Kofeiinitabletit ovat myös hyödyllisiä."

Klubikulttuurin tuho: massojen suosio

Klubikulttuurissa vallitsee luokitusjärjestelmä, jota mistään muusta julkisesta ja kaupallisesta yöelämän sektorista ei löydä: väärin pukeutuvat, käyttäytyvät tai muuten vain ulkopuolisiksi koetut ovat klubbaajien kielenkäytössä turisteja. Klubikulttuuri on Suomessa pysynyt vielä tarpeeksi pienenä, jotta se voisi pitää kiinni elitismistään. Samalla se on kuitenkin herkkä kuin mimosanlehti – muutama ulkopuolinen vääränlainen paita päällä voi pilata illan ja leimata koko klubin mauttomaksi.

Tärkein avain klubikulttuurin sisäänpääsyyn on kuitenkin musiikki; jos jumputus ei kolahda, on sama mitä on päällä tai miten käyttäytyy - klubimaailman kermaan ei ole liittymistä. Klubikulttuurissa pojat esittelevät mieskuntoaan puhumalla kilpaa teknisistä musiikkilaitteista ja levymerkeistä kuten perusmiehet jääkiekosta, ja tytöt kehuvat makuaan huokailemalla, kuinka taivaallisen ihanaa oli tanssia dj sen ja sen levyjen tahtiin.

Kari kertoo lukevansa säännöllisesti alan ulkomaisia erikoislehtiä.

"Seuraan maailman klubiuutisia ja eri levymerkkejä. Pari kertaa vuodessa käyn myös Lontoossa, Ibizalla tai Barcelonassa klubbaamassa ja ostoksilla."

Mikäli klubikulttuuri kuitenkin jatkaa kasvuaan, se tuskin pysyy yhtä tyylitietoisena ja sisäänpäin lämpenevänä kuin se Suomessa vielä yrittää olla. Ei tarvitse kuin käydä Ibizalla katsomassa, mitä klubbaukselle tapahtuu kun siitä tulee todellinen massaurheilulaji. Uuden tutkimuksen mukaan kesä 2000 toi Ibizalle 300 000 brittinuorta, joista reipas osa käytti viinaa ja huumeita lähes päivittäin ja harrasti irtoseksiä niin paljon kuin sitä onnistui saamaan. Lähes joka kymmenes joutui matkallaan sairaalaan, ja Ison-Britannian HIV-tartuntojen määrä kasvoi. Aurinkorantojen sikajuhla-perinne jatkuu! On ihme, jos suomalainen massa ei innostu viimeistään tästä.

Mikä maistuu?

1. Iso III -tuoppi 42 %
2. Virtanen 15 %
3. Päärynäsiideri 12 %
4. Siideripullo 11 %
5. Lonkero 11 %
6. Salmiakkikossu 9 %

Lähde: Ever-klubi, Premier Nights.

Parhaat deejiit

1. John Digweed
2. Sasha
3. Danny Tenaglia
4. Paul van Dyk*
5. Paul Oakenfold
6. Tiesto*
7. Carl Cox*
8. Mauro Picotto
9. Steve Lawler*
10. Deep Dish

Tähdellä merkityt ovat soittaneet myös Suomessa.

Lähde: DJ magazinen vuotuinen dj-ranking.

Klubisanaston alkeet

Pousata = Seisoa kaikkitietävän näköisenä tanssilattian reunassa siiderilasi kädessä.
Teknari = Technicsin levysoitin. Monien mielestä ainoa oikea deejii-levysoitin.
Laukka = DJ:n epäonnistunut yritys saada kahden levyn bassojen iskut osumaan kohdakkain.
Polkka = piripolkka = Uudempi hard house / hard trance / nu energy-musiikki.
Kuosata = Käyttää huumeita.
Glowstick = Valotikku, joka loistaa pimeässä. Tosibailaajilla niitä on useita.
Kiksu = kikkelitrance = Melodinen trance.
Deko = Klubilla oleva koriste.
Kiekko = Vinyylilevy.
Flyer = flaieri = Klubin mainoslappunen.
Nousu = Nostattava kohta musiikissa.
Ressu = residentti = klubin vakiodeejii.

Kummalliset nimet

1. Pussy Club
"Hyvä klubi on kuuma ja kostea, niin kuin pillu."
-Taru, Pussy Clubin promoottori.

2. Pannuhuone
"Jump Innin takaosa näyttää vähän pannuhuoneelta. Halusimme klubille rehellisesti suomalaisen nimen."
-Aslak, Pannuhuoneen promoottori.

3. Ihana
"Nimeksi piti tulla Ihana-alkuinen sanayhdistelmä. Nimestä ei päästy sovintoon, joten nimeksi jäi pelkästään Ihana."
Muu Suomi: Halavatun tekno! (Iisalmi), Tukkisavotta (Mikkeli), Fjonga (Lahti), Päiväkoti (Turku), Agenttiklubi (Lahti).
-Tomi k, Ihanan promoottori.

Vanhimmat klubit

1. Unity
Viimeksi Gloriassa toiminut klubi täytti viime lokakuussa viisi vuotta.

2. Illusions-aamuklubi
Lepakossa ja Nosturissa yhteensä viisi vuotta.

3. Ihana
Ensimmäiset kekkerit järjestettiin 28.2.1997.

Älä pukeudu näihin

1. Kapealahkeiset housut
2. Miesten hame
3. Yksiväriset hiukset
4. Korkeat korot
5. Housuhame

Lähde: Pussy Clubin promoottori Taru Kokkonen.

Rohkeimmat remixit

1. Dingo: Levoton Tuhkimo
Orkidean elektro-versio suomipopista.

2. Frank Sinatra: My Way
Simon London on tehnyt drum’n’bass -version ikivihreästä.

3. HausMylly: Musta mies
Eliot Ness miksasi uudestaan.

4. Fredi: Kolmatta linjaa takaisin
Jori Hulkkonen on samplannut Frediä kappaleessaan ’Third Line’.

5. Ultra Bra: Jäätelöauto
Texas Faggott on koetellut kappaleen toimivuutta.