Uusi klubi G Livelab avaa ovensa Helsingissä

Yrjönkadulle avataan uusi keikkapaikka elokuun lopussa.

Helsingin elävän musiikin keikkakartta laajenee elokuussa, kun uusi klubi G Livelab avaa ovensa Pienen Roobertinkadun ja Yrjönkadun kulmassa. Noin 150 asiakaspaikan esitystila on suunniteltu ensisijaisesti kokonaisvaltaisten musiikkielämysten ehdoilla, ja se muuntuu moneen. Uuden liveklubin keikkakalenterissa on luvassa huipputason esiintyjiä eri musikiin lajeissa.

Ensimmäinen yleisölle avoin keikka G Livelabissa nähtiin elokuun alussa, kun Tuomo & Markus juhlistivat loppuunmyydyllä klubilla levynjulkaisuaan. Muihin syyskauden varmistuneisiin esiintyjiin kuuluvat amerikkalaiset jazztähdet Vijay Iyer Trio ja Marcus Strickland's Twi-Life, 30-vuotisjuhlaansa juhliva australialainen avantgarde-trio The Necks, sekä pianisti Iiro Rantalan kanssa kolmen illan aikana esiintyvät ACT Musicin artistit Cecilie Norby, Victoria Tolstoy, Marius Neset, Lars Danielsson ja Ulf Wakenius. Yhdysvaltalainen The Posies -legenda Ken Stringfellow esiintyy suomalaisen yhtyeen kanssa ja klassisen musiikin tähdet romanialaisviulisti Andrei Ionita ja japanilaispianisti Naoko Sonoda valtaavat G Livelabin lavan duoesiintymisensä merkeissä.

Muita jo varmistuneita esiintyjiä ovat Jaakko Aukusti, Samae Koskinen, Color Dolor, Frigg, Laura Moisio, Mirel Wagner, Dalindèo, At The Hollow, Aki Rissanen Trio, Särre&Zenger&Tölölab, Avanti!, Töölön ketterä, Pekko Käppi & K:H:H:L, SUN Trio, FiBO Players & Kudsi Erguner, Aili Ikonen, Death Hawks, Hanna Paulsberg Concept ja koko perheen brunssitapahtumassa esiintyvä Mimmit. Suosittu Klasariklubi jatkaa toimintaansa Livelabissa ja sen ensimmäisiin kiinnityksiin lukeutuvat Panu Savolainen & Atte Kilpeläinen. Lisäksi luvassa on yhteistyöiltoja eri tapahtumien kanssa, joista vierailunsa tähän mennessä ovat varmistaneet Helsingin juhlaviikot ja Etnosoi! -festivaali. Jatkossa suunnitteilla on tuoda G Livelabin ohjelmistoon musiikin ohella myös kirjallisuutta ja ruokakulttuuritapahtumia.

"G Livelabissa on käytetty kaupungissa tavanomaisia rakennusmateriaaleja: tiiltä, betonia, asfalttia, lasia, kuparia, terästä, nahkaa, keramiikkaa ja kasveja. Materiaalejakin tärkeämpiä ovat niitä soittavat käsityöläiset: pläkkärit, lasimiehet, puutarhurit, nahkurit, hitsaajat, muurarit, laatoittajat, timpurit ja hanslankarit. Ravintola on kudottu pala palalta kasaan käsityönä ja kudos on neuvoteltu yhdessä käsityöläisten kanssa. Tutut asiat käyttäytyvät hieman toisin; materiaalit, kaupungin molekyylit, uivat ajan pinnan tuolla puolen, kuten alati uudelleen järjestäytyvät nuotit ja rytmit. Tila on moniulotteinen, moniaikainen ja moniaistillinen", kuvailee tilan suunnitellut arkkitehti Marco Casagrande.

G Livelab, Yrjönkatu 3. Avataan elokuun lopussa. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi