Hyppää vanhan ajan höyryveturiin – Ukko-Pekka kyyditsee Helsingin seudulla loppukuusta

Nostalgisen höyryjunan kyytiin voi nousta Helsingistä vuoden viimeisenä sunnuntaina. Reitti ajaa Kirkkonummelle ja takaisin.

Höyryveturi HR1 1009 eli tunnetummin Ukko-Pekka
Höyryveturi HR1 1009 eli tunnetummin Ukko-Pekka Kuva: Kari Nuolinko / Youtube

Aikoinaan rautateillä puuskuttivat komeat höyryveturit, jotka tänä päivänä ovat jo osaksi museoituneet. Suomessa isoin ja voimakkain henkilöstöliikenneveturien sarja oli HR1, tunnetummin Ukko-Pekka. Niitä liikennöi yhteensä 22 kappaletta ja ne olivat varsin yleinen näky kiskoilla aina 1960-luvulle saakka, jolloin dieselveturit alkoivat viemään enemmistön rautateistä. Ukko-Pekkaa käytettiin niin Helsingin sisäisissä matkoissa kuin ulkopaikkakuntien matkoissa.

Vaikka veturi on vanha ja varsinaisesta joukkoliikenteestä poistettu kulkuväline, sen höyryävän piipun voi bongata asemalla jos toisellakin ympäri Suomen. Ja mikä parasta, sen kyytiin saa hypätä!

Helsingin vierailunsa Ukko-Pekka toteuttaa tämän vuoden viimeisenä sunnuntaina 30. joulukuuta, jolloin sen kyytiin voi ostaa lipun ja kulkea pääkaupunkiseudulla. 

Höyryveturi puuskuttaa matkaan Helsingistä sunnuntai-iltapäivällä Kirkkonummen suuntaan ja palaa samaa reittiä takaisin kello neljän aikoihin. Helsinki-Kirkkonummi menopaluulippu maksaa 35 euroa. Juna pysähtyy myös muillakin asemilla ja sillä voi tehdä yhdensuuntaisia matkoja. Hinnat ja aikataulut ovat saatavilla höyryveturin toiminnasta vastaavan Höyryveturimatkat 1009 Oy:n verkkosivuilta.

Pelkästään junan näkeminen asemalla on hieno näky. Kun iso, komea, höyryävä ja puuhkuva juna seisoo lumisella rautatieasemalla, tulee väistämättä mieleen Napapiirin ja Tylypahkan pikajunat.

Vaikka juna onkin osa vanhanajan hienoutta, vaunut eivät kuitenkaan ole täysin alkuperäistä laatuaan. Kolme vaunua lähetettiin Englantiin ehostettaviksi vuonna 1960 ja ne palautuivat Suomeen kuusi vuotta myöhemmin uudistettuina. Nyt niistä löytyvät 72-paikkainen kantri-baarivaunu, 62-paikkainen mahonkisisustettu baarivaunu ja 48-paikkainen Ukko-Pekka salonkivaunu sekä postivaunu.

Veturi on myös varattavissa yksityiskäyttöön esimerkiksi juhlapäiville.

Alla video Ukko-Pekan vierailusta Porissa vuonna 2013.

Höyryveturi Ukko-Pekka Helsingin päärautatieasemalla sunnuntaina 30. joulukuuta noin kello 13:30-13:45. Ajoreitti ja lippujen hinnat Höyryveturimatkat 1009 Oy:n verkkosivuilta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi