Klubiteatteri muuttaa Virgin Oiliin

LeBonkissa viime syksynä toimintansa aloittanut Klubiteatteri avaa ovensa suuremmissa tiloissa Taiteiden Yönä.

Roope Salmisen ja Kalle Lindrothin luotsaama Klubiteatteri avattiin viime syksynä Yrjönkadulle LeBonkin tiloihin. Yhteistyö yökerhon kanssa on tullut päätökseen, sillä suuren suosion vuoksi Klubiteatteri muuttaa suurempiin tiloihin. Uusi koti löytyi parin korttelin päästä Mannerheimintien Virgin Oilista. 

”Viime vuonna liput myytiin usein loppuun, joten muutoksella pyrimme vastaamaan tähän kysyntään. Haluamme myös tuoda isot nimet ihmisten saataville uudesta näkökulmasta”,  kertoo Salminen tiedotteessa.

Uusista tiloista hulimatta Klubiteatteri jatkaa tutulla ohjelmistolla. Akustinen Alasti-klubi saa syksyllä vieraakseen Arttu Wiskarin ja Antti Tuiskun, ja Reijo Salmisen juontamat Thilia Thalia -illat jatkuvat edelleen. Syksyn aikana Klubiteatterissa esiintyvät myös Aku Hirviniemi, Martti Suosalo ja Janne Kataja. Uuden paikan avajaisia vietetään Taiteiden yönä 20. elokuuta, ja silloin lavalle nousevat koomikot André Wickström ja Ismo Leikola.

Klubiteatteri, Virgin Oil. Avajaiset 20.8. klo 20. Liput 22 euroa. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi