Kuultua

Helsingin klubi- ja ravintolauutiset

VEEN-pullon suunnittelija Antti Eklundin kädenjälki on näkynyt myös Marimekolla ja Alessilla.
VEEN-pullon suunnittelija Antti Eklundin kädenjälki on näkynyt myös Marimekolla ja Alessilla.

VEEN kerää palkintoja

Suomalaiselle VEEN ”Wave 66” -lähdevesipullolle on myönnetty Chicagon arkkitehtuuri- ja design-museon Good Design -palkinto. Huomionosoitus jaetaan uraauurtaville teollisen muotoilun ja graafisen suunnittelun tuotteille. Viime vuonna lanseerattu Antti Eklundin suunnittelema VEEN on ennätetty valita jo myös maailman parhaaksi lasipulloksi bottledwaterworld-kilpailussa. VEEN on levinnyt jo Espanjaan, Hollantiin ja Ranskaan. Helsingissä sillä voi läträtä muun muassa Demossa.

www.veenwaters.com

Rosso 30 vuotta

Suomen suurin ravintolaketju, SOK:n Rosso, täyttää 30 vuotta. Ensimmäinen Rosso avattiin Lahteen vuonna 1978, ja nyt yksiköitä on pitkin Suomea kaiken kaikkiaan 41. Pääkaupunkiseudulla Rosso toimii Citykäytävässä, Ympyrätalossa, Vuosaaressa ja Malmilla.

Ei varoituksia pulloihin?

Eduskunta oli jo laatinut lain, jonka mukaan vuoden 2009 alusta lähtien kaikissa Suomessa myytävissä alkoholipakkauksissa tulisi olla varoitusmerkintä alkoholin vaaroista. EU-komissio tyrmäsi ainakin osittain hankkeen, sillä se katsoo, ettei alkoholista ole pieninä määrinä nautittuna merkittävää haittaa terveydelle. Toisekseen Suomi ei voi yksittäisenä valtiona vaatia viinintuottajia lisäämään pulloihin ja muihin pakkauksiin ylimääräisiä tarroja. Sosiaali- ja terveysministeriössä pohditaan asiaa.

Eduskunta, Mannerheimintie 30

Loftin listalle talven makuja

Ravintola Loft kunnioittaa uusitulla à la cartellaan talonpoikaisperinteitä. Talvisen skandinaaviselle listalle on otettu muun muassa Hauhalan hanhea sekä Peltolan juustoja. Loftin teemoja ovat olleet avaamisesta saakka makujen puhtaus, raikkaus ja selkeys, joten raaka-aineet pyritään hankkimaan lähituottajilta. Loftin parvi on varattavissa myös 10–20 hengen ryhmille.

Loft, Yrjönkatu 18

Hesarille etsitään jatkajaa

SOK sulkee vuonna 1971 avatun Helsinki Clubin tammi–helmikuun vaihteessa. Hesaria on kaupiteltu yksityisille ravintoloitsijoille, mutta toistaiseksi tuote ei ole mennyt kaupaksi. Hesarin lipunmyynti on jo suljettu eli sisään pääsee ilmaiseksi.

Helsinki Club, Yliopistonkatu 8

Stockholm Diskotek Sedulle

Kaksi isoa ravintolaa vaihtaa omistajaa, kun sekä Hullu Kukko että Stockholm Diskotek siirtyvät SK-Ravintoloiden hoteisiin. Hullu Kukko ehti olla kuopiolaisen Hallman-Yhtiön omistuksessa vain reilut pari vuotta. Stockiksen sisäänkäynti kävi Kukon kautta, joten muutospaineissa painiskellut diskoteekki luopui samalla leikistä. Ravintolat siirtyvät SK-Ravintoloille 1.2. ja avajaisia vietettäneen pääsiäisen tienoilla. Yläkerran Bläk ei kuulu kauppaan, vaan säilyy entisillä omistajillaan, joista osa oli mukana myös Stockiksen toiminnassa.

Hullu Kukko ja Stockholm Diskotek, Simonkatu 8

Viiniä puuboksissa

Ranskan suurin viinintuottaja J.P.Chenet on tuonut Alkon tilausvalikoimaan puuboksisen kolmelitraisen laatikkoviinin Premier Merlot-Cabernet (34,50 e). Pehmeä ja samalla rehevä viini lämmittää sydäntalvella. Tilausviinejä saa pyytää jokaiseen Alkon myymälään, joissain niitä löytyy hyllyssäkin. Chenet’n Cabernet-Syrah (6,89 e) on Alkon myydyin punaviini.

Korjaamo laajeni

Kulttuuritehdas Korjaamo kasvaa ja laajennuksen ensimmäinen vaihe on valmis. Kevään aikana Korjaamoon liitetään koko vastapäisessä rakennuksessa toimivan Raitiovaunumuseon kiinteistö. Korjaamon baari aukeaa tätä nykyä päivittäin kello 17.

Korjaamo, Töölönkatu 51 B

Drinkkiammattilaisten suositukset

Smooth Criminal, Cherry Flip, Swan Lake. 31 juomapuolen ammattilaista kertoo lempi-drinkkinsä American Barin baarimestari Mika Vitikan tekemässä kirjassa. Lempijuomistaan, niiden resepteistä ja ravintola-alasta ylipäätäänkin kertovat muun muassa baarimestarien MM:ssä Suomea edustaneet Jan Lindgren ja Harri Törmänen, flairtendaaja Mika Räisänen ja sommelier Samuil Angelov.

Recommended! – Suosittelemme, 34,90 e, Akateeminen Kirjakauppa.

Oluelle taas lisävero?

Peruspalveluministeri Paula Risikko haluaisi kiristää tämän vuoden puolelle vielä toisenkin kerran keskioluen verotusta. Syynä tähän on se, että vuoden alusta voimaan astunut, määräalennukset kieltävä laki ei olekaan nostanut oluen hintaa vaan päinvastoin yksittäisten olutpullojen hinta on romahtanut. Alkossa keskiolutpullo maksaa tätä nykyä 1,1–1,4 euroa, mutta marketeissa hinta on asettunut 90 sentin tuntumaan.

Piippo ravintoloitsijaksi

Elcoteqin perustaja, liikemies Antti Piippo on mukana Mika Kaurismäkeen henkilöityvässä Bossassa. Bossa on kaksikerroksinen, brasilialaiseen fiilikseen panostava monitoimiravintola Annankadulla. Piippo avasi myös Gallery Kalhama & Piippo Contemporary -taidegallerian Kaivopihalle.

Bossa, Annankatu 21

Kaupungin paras risotto maistuu

City valitsi 15-vuotiaan ravintola Coman tattirisoton lokakuussa kaupungin parhaimmaksi risotoksi. Nyt Comasta kerrotaan, että jo joka toinen tilattu annos on tattirisotto. Tatit ovat muuten Suomesta, riisi perinteistä italialaista arborio -risottoriisiä. Hintaa annokselle kertyy 13,90 e.

Ravintola Coma, Museokatu 18

Brooklynin olutta

Maailman tyylikkäimmän panimomestarin ja suomalaisen savusaunan ystävän Garrett Oliverin olut saapuu Suomeen hanassa. Brooklyn Breweryn pähkinäinen Brown Ale on nautittavissa tuopissa tammi-huhtikuussa. Se potkaisee käyntiin Sinebrychoffin kausittaisten hanaoluiden sarjan.

Painobaari, Töölönlahdenkatu 2

Jussi69:n vampyyriklubi

The 69Eyesin rumpali Jussi69 pistää pystyyn kuukausittaisen rokkiklubin. “Seksiä, vampyyreita ja rock’n’rollia. Olen tehnyt samalla konseptilla iltoja myös Italiassa, Saksassa, Tokiossa ja Los Angelesissa”, kertoo Jussi69. Night of the Vampires soi kerran kuukaudessa Kisahallin päädyn RockTownissa. “Ideana on, että Jussi soittaa levyjä ja repii sinne kavereitaan sekoilemaan.”

Night of the Vampires -klubin avajaiset RockTownissa 18.1. klo 20–04. Vapaa pääsy.

Loungejatsia Luftissa

Tammikuun viimeisenä keskiviikkona käynnistyvä Luft’s Jazz Abend –klubi tarjoilee akustisia live-rytmejä kerran kuukaudessa. Teemana illoissa ovat lounge ja jazz. Avajaisissa viisihenkinen Ociosas soittelee brasilialaisen Os Ipanemasin musiikkia. Taustatukea levysoittimilla antavat Mekaanikko ja A. Myllykoski.

Luft’s Jazz Abend Luftissa 30.1. klo 19–23. Vapaa pääsy.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi