Legendaarisella Cantina Westillä on viihtyisä tex mex -terassi

Cantina West avasi ovensa vuonna 1990, kun kukaan ei vielä tiennyt, mikä on burrito.

Legendaarinen Cantina West on Suomen ensimmäinen tex mex -ravintola ja syksyllä jo kunnioitettavassa 27 vuoden iässä. Se avattiin lokakuussa 1990, inspiraationa tietenkin Amerikasta tuodut tuulahdukset. Aika oli silloin eri: oluet pidettiin viileänä jäillä täytetyissä kylpyammeissa ja asiakkaille opetettiin, mitä eroa on burritolla, fajitalla ja tacolla (kunhan ensin opeteltiin se itse). Moni saattoi miettiä, olisiko kummallisella ruoalla menekkiä Suomessa. Cantina West osoitti epäilijöiden luulot vääriksi ja sulkeutui kansan suosioon ensi hetkistään lähtien. Ravintola piteli kärkisijoja myös Cityn Suuressa Ravintolaäänestyksessä lähes joka vuosi 90-luvulla.

Viime vuonna uusittu ravintola on saanut ajanmukaisen kasvojenkohotuksen: heti sisäänkäynnistä avautuva katutason baari on asiakkaiden olohuone, ja tiloja voi helposti muokata erilaisia tilaisuuksia varten. Kabinetteja löytyy moneen makuun, ja ravintolaan sopii saapua niin pienellä kun isollakin porukalla. Sisäpihan terassi palvelee asiakkaita sekä katoksen alla että ilman, ja tilaa riittää: terdelle mahtuu helposti 70 henkeä nauttimaan ruoasta ja juomasta. Terassille voi piipahtaa drinkille, lounaalle tai pitkän kaavan mukaiselle illalliselle. Lapsetkin ovat varsin tervetulleita Cantina Westiin. 

Arki-iltapäivisin Cantina Westissä vietetään siestatunteja after work -hengessä. Maanantaista perjantaihin kello 14-18 terassilla (ja tietenkin myös sisätiloissa) saa oluen, siiderin tai viinilasillisen huokeaan neljän euron hintaan, ja diiliin kuuluu, että tex mex -henkisiä tapaksia saa syödä juoman kyljessä niin paljon kuin jaksaa. Työläiset voivat saapua siestalle töiden jälkeen ja lomalaiset nauttia siestasta vaikka suoraan lounaalta.

Ja jos tiukempaa tekee mieli, on hyvä muistaa, että Cantina Westissä on Suomen laajin tequilavalikoima. Kymmenistä juomista on, mitä valita. Arriba! 

Cantina West, Kasarmikatu 23. Tämän ja yli sata muuta terassia löydät Cityn legendaarisesta Terassioppaasta

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi