Storyvillen puistoterassi: livejazzia keskellä kaupunkia

Rytmikkäässä terassibaarissa soi livemusiikki lähes joka päivä.

Storyville on empimättä Helsingin tunnetuin jazzravintola. Vuonna 1993 avattu vivahteikas paikka löytyy Etu-Töölöstä, Eduskuntatalon ja Kansallismuseon välistä.

Paikan nimi, Storyville, ei tule tyhjästä. Storyville oli alue jazzin syntymaalla New Orleansissa. Alue, jossa punainen valo loisti läpi yön. Toisin sanoen keskittymä, jossa prostituution harjoittaminen oli laillista. Alue suljettiin vuonna 1917 sukupuolitautien leviämispelon vuoksi.

Livekeikoillaan mainetta kerännyt helsinkiläisravintola vie tunnelman lähelle aitoa New Orleansin jazzmaailmaa (lukuunottamatta niitä punaisia valoja, tietenkin). Storyville saavutti kansainvälistä kunniaa, kun jazzlehti DownBeat Magazine rankkasi sen yhdeksi Euroopan parhaimmista jazzklubeista.

Jo 23 vuoden ajan ihmisiä tahdittanut rafla levittäytyy kesäkauden ajaksi ulkotiloihin. Ravintolan edustalla oleva puistikko saa kesäisin uuden ilmeen, joka ei jää kakkoseksi sisätiloille. Storyvillen omasta puistoterassista ei svengiä puutu, kun livesaksofoni soi. Terassin ohjelma-aikataulu löytyy ravintolan nettisivuilta. Terassin tapahtumiin on aina vapaa pääsy.

Terassin grilli käy kuumana maanantaista lauantaihin, ja juotavaa voi tilata terassin omasta baarista.

Aurinko paistaa alueelle 14-20 välisenä aikana ja pienen sateen yllättäessä pöydistä löytyy suuret aurinkovarjot, joiden suojaan pääsee sadetta pakoon. Sitä paitsi välillä pieni sade sopii hyvin jazzin ja bluesin maailmaan. 

Storyville Jazz Club, Museokatu 8, Helsinki. Avoinna ma-la 14-02, streetbar pe-la 04 saakka auki. Tämän ja yli sata muuta helsinkiläistä terassia löydät Cityn Terassioppaasta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi