Uusi nettisivu antaa vinkkejä parisuhdetreffeille

Suhteessakin kannattaa muistaa käydä kumppanin kanssa välillä treffeillä.

Kuva: berc / Fotolia

Sanna-Maarit Yliselä ja Jani Vaittinen tapasivat viitisen vuotta sitten 10. toukokuuta. He ovat siitä lähtien käyneet treffeillä joka kuukauden kymmenes päivä pitääkseen parisuhdeonnea yllä. 

"Yhteistä aikaa on usein vaikea löytää, varsinkin ruuhkavuosina. Kun kumpikin tietää, että kymppipäivä on pyhitetty treffeille, ei aikaongelmaa tule", Yliselä kertoo.

Parisuhdetreffit voi järjestää ravintolassa, konsertissa tai keikalla, hiihtolenkillä tai omalla kotisohvalla. Tai ihan missä ja miten tahansa. Tuttavien kiinnostuksesta inspiroituneet Yliselä ja Vaittinen päättivät panna kokemuksensa jakoon ja kokosivat omat treffivinkkinsä nettisivulle, josta ne saataisiin muidenkin pariskuntien käyttöön. Kymppipäivä-sivusto lanseerattiin tänään, 10. helmikuuta - pariskunnan omana treffipäivänä.

"Tarkoitus ei suinkaan ole, että kaikki maailman pariskunnat menisivät jokaisen kuukauden 10. päivä treffeille. Jos yksikin pariskunta käy yhdenkin kerran enemmän treffeillä sivuston ansiosta, olemme onnistuneet", Yliselä sanoo hymyillen.

Sivustolla voi selata treffivinkkejä teemoittain, ja ideoita löytyy sellaisiinkin treffihetkiin, kun on matti kukkarossa. Inspiraatiota tarjoilevat myös sivustolla vaihtelevasti vierailevat bloggaajat, jotka kirjoittavat parisuhteesta ja treffeistä. Tapahtumakalenteriin voi ilmoittaa treffeille sopivia tai pariskuntia kiinnostavia tapahtumia. Tulevaisuudessa on tarkoitus, että lukijat jakavat sivulla omia treffivinkkejään.

"Emme halua neuvoa ketään. Sivuston on tarkoitus kerätä vinkkejä treffeille, kun omat ideat loppuvat. Tärkeintä on, että pariskunnalla on yhteistä aikaa, jolloin muistetaan keskittyä toiseen ja arvostaa häntä sen sijaan, että harmiteltaisiin pyykkivuoria tai tiskejä."

Treffeille siitä!

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi