Uusi ravintola Palace nousee tuhkasta – Hans Välimäki palaa kauhan varteen

Ravintola Palace avataan marraskuussa, mutta huomio: se ei ole viikonloppuisin auki.

Hans Välimäki ja Eero Vottonen.
Hans Välimäki ja Eero Vottonen.

Suomen ensimmäinen Michelin-ravintola Palace suljettiin viime joulukuussa kiinteistön remontin vuoksi. Tänään tiedämme, että marraskuussa se avataan uudelleen – tai siis oikeammin sen tiloissa avataan uusi ravintola Palace.

"Rakennuksella ja ravintolalla on pitkä historia ja kunnioitamme sitä, mutta rakennamme silti uutta, modernia Palacea", sanoo Aku Vikström, Royal Ravintolat Oy:n toimitusjohtaja.

Palace avattiin olympiavuonna 1952 hotelliravintolaksi. Vuonna 1987 se sai Suomen ensimmäisen Michelin-tähden. Palacen tiloissa on moni nuori kokki ansainnut kannuksensa. Ravintolan legendaarisen statuksen vuoksi Royalillakin puhutaan uuden ravintolan avaamisen sijasta Palacen herättämisestä henkiin, ja museovirasto on ollut mukana hyväksymässä uutta identiteettiä.

Remontin päätteeksi Eteläranta 10:n kymmenenteen kerrokseen tulee American Bar -cocktailbaari, Palace-ravintola ja katettu terassi. Tämänhetkinen avajaispäivä on 21. marraskuuta, ja pöytiä illallisille voi jo varata. Kannattaa kuitenkin huomioida, että ravintolan aukioloajat pidetään varsin henkilökuntaystävällisinä: syömään pääsee tiistaista perjantaihin, muttei viikonloppuisin. Aukioloajoilla pyritään pitämään työntekijät tyytyväisenä ja työhyvinvointi korkealla. Asiakkaille siitä ei uskota koituvan ongelmia.

"Itsenäisyyspäivä ehti mennä täyteen, kun varausjärjestelmä oli ollut 19 minuuttia auki", kertoo Vikström innoissaan.

Keittiötä vetämään palkattiin kaksi sankaria: Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kahden Michelin-tähden kokki Hans Välimäki ja Bocuse d'Or -kokki, kokkien itsensä tänä vuonna kokkien kokiksi valitsema, "the real MVP" Eero Vottonen. Kyseessä ei Royalin mukaan ole mikään imagokeittiömestarius, vaan Välimäkikin palaa kirjaimellisesti kauhan varteen.

"Minulla on ollut kova halu palata takaisin fine diningin pariin. Ja nyt pääsen ensimmäistä kertaa töihin keittiöön, jossa on näköala", vuosien tauon fine diningista pitänyt Välimäki sanoo.

Koska Palace toimii myös kokous- ja konferenssitilana, tulee sinne remontin myötä myös bankettikeittiö ravintolan fine dining -keittiön rinnalle. Taloon tulee myös oma leipomo, jossa leivät sekä suolaiset ja makeat herkut valmistetaan. Keittiömestarikaksikko on vakuuttunut, että Palace tulee loistamaan kirkkaampana kuin koskaan. 

"Palace on ollut perustamisestaan lähtien edelläkävijä suomalaisessa ravintolamaailmassa, ja sitä se tulee olemaan vastakin. Talon historia ja meidän nimemme vaativat huipulle tähtäämistä", kuvailee Vottonen.

"Mehän olemme siellä jo", Välimäki heittää.

Palacesta tulee fine dining -ravintola, jonka keskiössä on käsityö – niin sisustuksessa, huonekaluissa, tarjoiluastioissa kuin tietenkin ruoassakin. Menun keittiömestarit suunnittelevat yhteistyössä, mutteivät vielä juuri kerro, mitä se tulee sisältämään.

"Punajuuritimbaalia ei tule ensimmäisenä listalle", Välimäki sanoo.

"Noh, siitä keskustellaan vielä", vastaa Vottonen.  

Ravintola Palace, Eteläranta 10, 10. kerros. Avataan 21.11.2017.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi