Cityn legendaarinen, jo 25 vuoden ajan järjestetty ravintolakampanja SYÖ!-viikot uudistuu kesän aikana. Nettisivujen ilmeen lisäksi uudistus tulee näkymään kampanja-annosten hinnassa.
Viidessä kaupungissa kesäkuun 3.-16. päivä järjestettävä kampanja on viimeinen, jossa SYÖ!-annoksilla tullaan herkuttelemaan vuosikymmenten aikana lukuisille suomalaisille erittäin tutuksi tulleeseen 10 euron hintaan.
LUE MYÖS: Legendaariset SYÖ!-viikot täyttävät 25 vuotta - näin Suomen rakastetuin ravintolakampanja on muuttunut
Hintauudistus sekä ravintoloitsijoiden että kuluttajien toiveena
Kohonneiden raaka-ainehintojen, palkkojen ja yleisesti kiihtyvän inflaation takia kampanja-annosten hinta tullaan nostamaan 12 euroon. Toiveita hinnan korotukselle on tullut sekä ravintoloitsijoilta että kuluttajilta.
“SYÖ!-viikkojen kymmenen euron annoshinnasta on vuosikaudet pidetty kynsin ja hampain kiinni, ja Jodelissa tekemämme kyselyn mukaan suurin osa kuluttajistakin on ymmärtänyt, että kyseisellä hinnalla ei voida myydä edes nollakatteista ruokaa”, SYÖ!-viikkojen kampanjapäällikkö Late Fenander kertoo uudistuksen taustoista.
Samaan aikaan kun SYÖ!-viikkojen kymmenen euron hinta on pysynyt samana, esimerkiksi lounaan hinta on noussut kahdeksasta eurosta 12 euron tietämille. Hintojen nousu on ajanut ravintoloitsijat kestämättömään tilanteeseen.
“Koska SYÖ!-kampanjan tarkoitus ei ole pienentää annoksia tai tarjota huonompaa laatua, joten hinnan nostolta ei voida enää välttyä”, Fenander lisää.
Kympin annosten rinnalla juhlatarjouksia
SYÖ!-viikot juhlivat tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan, ja kesäkuun SYÖ!-viikoilla tullaan näkemään kympin annosten rinnalla alkuvuoden kampanjasta tuttuja juhlatarjouksia.
Kampanjassa mukana olevien ravintoloiden itse valitsemien ja hinnoittelemien juhlatarjousten ansiosta ravintolat saavat mahdollisuuden esitellä tarjontaansa monipuolisemmin samalla, kun asiakkaat saavat enemmän syitä lähteä SYÖmään.
Kuulostaa aika mahtavalta, vai mitä?
“Osallistumalla kaikkien aikojen viimeisille kympin viikoille olet mukana tekemässä historiaa, ja pääset samalla herkuttelemaan sekä edullisilla kympin tarjouksilla että mahtavilla juhlatarjouksilla", Fenander iloitsee.
2 kommenttia
Maisa45
11.4.2023 15:37
Mielenkiintoista.
Vastaa kommenttiinhttps://www.ainacom.fi
https://www.lehtitarjouksia.com/tuote-osasto/aikakauslehdet/
https://www.lainaa-netistä.fi
https://www.äänikirjapalvelut.fi/elisa-kirja/
Vastaa kommenttiin
diana45peters
14.12.2024 11:23
It's great to hear that the legendary EAT! restaurant campaign is being renewed! This is certainly a great opportunity to try new taste sensations and support local restaurants. Grab your favourite delicacies with tens and enjoy the last weeks of EAT! to the fullest Wellstar MyChart
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin