Oltiin Lentokentän Antin kans tulossa Puolasta, ku meidän kyytiin liftas pahalle haiseva, mutta aivan käsittämättömän kaunis nainen. Antti tietenki pelimiehen elkein alko kyselemään siltä minkälaisista lumikolista hän pitää. Nainnen oli hieman hämillään aluksi, mutta alkoi suhtautumaan Anttiin kuitenkin yhä suopeammin. Antti ja nainen keskustelivat yhä tiiviimmin ja tiiviimmin. Keskustelun seurauksena kävi ilmi, että naisesta lähtevä paha haju oli tämän entisen miehen aikaan saannoksia.
Naisen entinen mies oli aikoinaan Puolan laivastossa töissä. Hän oli seilannut Puolalaisella lentotukialus MS Xylophonoksella. Pian liityttyää laivastoon oli miehelle tullut kutsu Puolan Mustanmeren laivastoon ja he olivat yhdessä muuttaneet Varsovasta hieman lähemmäs tukikohtaa Urguelmillingstonflunkkeniin. Kaupunki oli niin perus pahanhajuinen, että haju tarttui kaikkii siellä käyviin ja se jäi siellä asuviin pysyvästi.
Urguelmillingstonflunkken oli ennen toista maailmansotaa venäläisten hallinoimaa demilitarisoitua aluetta, jossa paikalliset kasvattivat sokeriruokoa ja pajuja, joista he punoivat pajunköyttä. Kaupungin kuvernöörinä toimi tuohon aikaan komsomoli Mihail Abrahimovich, joka rautaisella, mutta hieman ruosteisella otteellaan piti kaupunkia kurissa ja herran nuhteessa. Kaupunginjohtajalla oli oikeanakätenään nuori ja erittäin pätevän oloinen mies, Josif Stallion, josta tuli myöhemmin pahamaineinen neuvostojohtaja.
Antilla ja naisella alkoi olemaan jo erittäin kuumat ja kosteat oltavat takapenkillä, joten ajattelin hieman avitta heitä ja avasin ikkunan. Räntäsade hieman viilensi heidän tuntojaan. Ja mikä tärkeintä hälvensi naisestalähtevää pahaa hajua.
Nainen suuttui silmittömästi, koska kastui läpimäräksi. Hän halusi pois kyydistä, joten pysähdyimme tien varteen. Antti päästi naisen ulos autosta ja me jatkoimme matkaa kahden.
