Äitini on sairastanut...

Anonyymi

25.8.2004 23:17

Tiedän mistä käyt läpi, mutta et voi uhrata elämääsi toisen ihmisen puolesta, vaikkakin kuinka läheinen olisi. Jaksamista.

Anonyymi

26.8.2004 02:38

Älä kanna syyllisyyttä. Et mahda
mitään äitisi sairaudelle. Ota
yhteyttä johonkin tukiryhmään (omais-
ryhmään) jossa voit purkaa tunteitasi.
Tuntuu varmaan pahalta jos äitisi ei
kenties tunne sinua, unohtelee asioita.
Se on sinusta ahdistavaa. Se on
täysin normaalia. Äitisi ei kenties
muista, että oletko käynyt, vai et.
Käy silloin tällöin ja juttele asioista
jotka äitisi muistaa paremmin. Hän on
hetken iloinen. Sinullekin tulee hyvä
mieli.

Anonyymi

26.8.2004 08:33

Onhan sinulla oikeus omaan elämäänkin!

Anonyymi

26.8.2004 09:46

Hei, älä huoli. on parempi viedä läheinen hoitokotiin ajoissa, koska silloin hän saattaa vielä oppia muistamaan missä siellä on vessa ja ym. ja pystyä vielä tutustumaan paikkaan ja ihmisiin. Ja sitten kun se Alzheimer etenee, niin hyvin pian oikeesti sen sun läheisen on parempi olla siellä, ihan oikeesti. Saa jatkuvaa hoitoa ammattilaisilta, ei umpiväsyneiltä läheisiltä. Mutta vaikka on syyllisyyttä, käy ihmeessä katsomassa. Nykyisten resurssipulien aikana hoitajilla ei oo aikaa vaan istua asiakkaiden kanssa ja kuunnella niiden juttuja,ja alzheimer-potilailla saattaa olla hirvee tarve kertoa omia juttuja läheisille, vaikkei niissä oo mitään järkeä. Uskon myös että äitisi vaistoaa lähellä olevan jonkun omaisen, vaikkei sinua tunnistaisikaan.
ja sitten vielä käytännön näkökulma, jos käyt usein katsomassa äitiäsi, ja kyselet hoitajilta hänen kuulumisiaan, hän luultavasti saa parempaa hoitoa, kun henkilökunta tajuaa, ettei häntä ole unohdettu.

Anonyymi

26.8.2004 10:32

Tuttu juttu.. Elä elämääs. mut käy silti kattoon äiskää.

Anonyymi

26.8.2004 11:27

Kiitoksia ihmiset ihanista kommenteistanne, voimia teillekin. Menen tänään katsomaan äitiä. Vaikeinta on se, että on äitiä ikävä mutta kun menee sinne, niin eihän äiti enää siellä olekaan..persoonallisuus ja koko ihminen muuttuu ja on jo "poissa", ulottumattomissa. Monesta vastoinkäymisestä olen selvinnyt mutta tämä on aivan kauheaa

Anonyymi

26.8.2004 12:37

Ymmärrän täydellisesti sinua. Elämä on paljon ihmeellisesmpi, kuin miltä se näyttää päälle päin. Sanoit, että "...persoonallisuus on jo poissa...". Olen kokenut samanlaisia asiaoita lähipiirissäni. Minä tein niin, että kun huomasin tutun ihmisen kadonneen niin, että sydämenyhteyttä ei enää syntynyt, jätin tapaamiset pelkästään ulkokohtaisiksi. En siis yrittänytkään tajuista kontaktia. Selvitin itselleni asian mahdollisimman järkevästi enkä potenut syyllisyyttä, vaikka lähellä se oli.

VOIMIA JA TERÄVÄÄ SILMÄÄ.

Anonyymi

26.8.2004 12:57

Voimia ja jaksamista sinulle!

Anonyymi

19.9.2004 02:04

sinun syyllisyytesi on tervettä verrattuna näihin muihin. pelkkää seksitilitystä..