Minua ärsyttää tällä...
Minua ärsyttää tällä hetkellä se, etten osaa päästää exästä irti. Olimme vajaa viisi vuotta yhdessä, kihloissa ja avoliitossa. Tänään tulee kolme viikkoa täyteen siitä kun hän jätti minut. Exä sanoi, ettei hän tiedä, mitä haluaa tulevaisuudeltaan ja että hänestä tuntuu, ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta. Hänen rakkautensa on muuttunut minua kohtaan ystävänrakkaudeksi. Toista naista hänellä ei pitäisi olla.
Ero tapahtui liian nopeasti. Tuntuu siltä kuin minulta olisi vedetty matto nopeasti alta, enkä itse ehtinyt reagoimaan tähän mitenkään. Olo tuntuu avuttomalta, koska koen, etten voi vaikuttaa asioihin millään tavalla. Olo on epätodellinen ja ovesta ulosastuminen on vaikeaa. Istuin vapaa-ajat kotona netissä, jotta saisin ajatukseni muualle.
Normaalisti vahvana ihmisenä minua hävettää se, että olen itkenyt joka helvetin päivä siitä lähtien ja joutunut hakemaan lääkäriltä jopa droppeja, että pystyisin nukkumaan eikä ahdistus olisi niin valtava. Rintaa puristaa, masentaa ja itku on herkässä, mutta töissä on pakko käydä tietyistä syistä.
Iltaisin kuvittelen, että exä on yövuorossa töissä, jotta nukahtaminen olisi helpompaa. Aamulla petyn valtavasti, kun hän ei tuhise vieressä ja päivisin odotan että hän astuisi ovesta sisään. Välillä haistelen salaa hänen paitaansa, jotta tuntisin hänen tuoksunsa. En ole sisäistänyt sitä asiaa, että olemme oikeasti eronneet.
Kaikkein rakkaimman ihmisen lisäksi menetän hänessä parhaan ystäväni. Tämän lisäksi menetän yhteisen kauniin asuntomme, jonka joudumme myymään sekä hänen mukavat sukulaisensa, jotka ovat pitäneet minua perheenjäsenenä. Pelkään myös menettäväni erään toisen ystäväni, joka on kihloissa exän veljen kanssa.
Pelkään jo etukäteen sitä, että tämä ystäväni ystävystyisi sen naisen kanssa, jonka kanssa exä tulee joskus tulevaisuudessa jakamaan elämänsä. Pelkään, että minun ja ystäväni välille muodostuu muureja, eli emme voi tulevaisuudessa puhua mistä tahansa asioista, sillä hän ei ehkä halua loukata minua puheilla exästä ja hänen mahdollisesta tyttöystävästään. Minä taas en halua kuulla häneltä, kuinka exä ja tämä mahdollinen tuleva tyttöystävä tekevät niitä asioita yhdessä, joita minä olin suunnitellut tekeväni exän kanssa. Tulen varmasti vihaamaan tätä naista, vaikka hän ei ole syypää mihinkään.
Haaveilen koko ajan siitä, että exäni tajuaisi mitä hän on menettänyt. Hän on sanonut, että olen hänen paras ystävänsä, että olen ainoa kenen seurassa hän saa olla oma itsensä ja jolle hän on voinut puhua asiasta kuin asiasta. Hän sanoo, että hän rakastaa minua jollain tasolla ja että haluaa minulle kaikkea hyvää. Se ei vaan riitä minulle.
En myöskään halua tunnustaa ihmisille sitä, että olemme eronneet. Tunnen itseni epäonnistuneeksi ja mietin koko ajan mitä minussa on vikana tai että mitä minusta puuttuu, vaikka olen ulkoisesti ihan kivan näköinen. Pelkään myös sitä, että jotkut ovat vahingoniloisia.
Kaikissa pidemmissä suhteissani olen tullut jätetyksi ja useat miehet ovat pettäneet minua. Kaikki kuitenkin sanovat, että joku saa minusta varmasti vielä hyvän tyttöystävän/vaimon, mutta mitäpä se minua lohduttaa, kun he kuitenkin heti minut jätettyään löytävät itselleen elämänsä naiset.
Pelkään myös, että tulen roikkumaan exässä henkisellä tasolla vielä pitkään ja että en sen takia voi luoda kehenkään uuteen ihmiseen uutta suhdetta. Loppujen lopuksi huomaan, että ikä ajaa ohi, enkä ehdi perustamaan perhettä. Tulevaisuus ahdistaa vielä siksi, että joudun muuttamaan johonkin hirveään vuokraläävään. Vuokraa joutuu maksamaan pääkaupunkiseudulla enemmän kuin mitä joudun maksamaan tällä hetkellä lainanlyhennyksiä.
Kuvittelin alusta lähtien, että exä on se ihminen kenen kanssa haluan jakaa loppuelämäni ja kuvittelin että hän tuntisi samoin. Tai varmasti tunsi alussa, mutta jossain vaiheessa se muuttui. Olin salaa suunnitellut jopa omat häämme, kuten naisilla on usein tapana tehdä.
Häpeän tunnustaa näitä asioita ja sitä, etten osaa koota itseäni. On myös noloa kadottaa itsekunnioitus ja itsetunto. Ehkä minun pitäisi ryhdistäytyä.
36 kommenttia
Anonyymi
14.6.2004 14:40
Kolme viikkoa on lyhyt aika sulattaa tuollainen uutinen. Mutta kaikkea ei tarvitse pelätä. saat varmaan pitää yhteyttä exäsi perheeseen, ja luota ystävääsi, ethän ole hänestä eroa tekemässä, eikä eksäsi ole vielä uutta heilaa ottamassa. Tiedä mitä tapahtuu. Vuokra-asunnot eivät yleensä ole hirveitä, on lisäksi asumisoikeusasuntoja.
Vastaa kommenttiinMutta kaksin oleminen on kahden kauppa, toiseen voi takertua, mutta siten et hänessä sytytä rakkautta. Ystävyys on laimea vastine, jos itse rakastat. Ei auta kuin surra. Ja katsella ympärilleen, täyttää tyhjiö sopivalla tekemisellä reaalimaailmassa. Hyvää jatkoa.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2004 15:19
Kerro lisäää!!!!! kiinnostaa aivan vitusti!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2004 16:01
write a book bitch!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2004 16:14
Ääliö! Ei kukaan täysjärkinen jaksa lukee noin pitkää tilitystä sun kurjasta elämästä!!!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2004 17:50
En ees jaksanu lukea...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2004 18:29
Vittu! Lyhyestä virsi kaunis! Saatanan terroristi!!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2004 18:36
Muistathan kuitenkin tunnustusta kirjoittaessasi:
- Pyri kertomaan asiasi lyhyesti ja selkeästi käyttäen mahdollisimman hyvää suomen kieltä. Näin se tulee varmemmin luetuksikin.
Vastaa kommenttiin- Nimiä, sähköpostiosoitteita yms. yhteystietoja sisältäviä tunnustuksia ei julkaista.
- Rippituoli ei ole kilpailu hurjimmasta keksitystä tunnustuksesta, joten pysyttele totuudessa äläkä pyri rehentelyyn.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2004 19:28
No voivoi lukihäiriöisiä, ei ole pakko lukea jos ottaa voimille.
Vastaa kommenttiinVoimia sulle, se ottaa aikansa mutta kyllä siitä selviää.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2004 19:31
En jaksanut lukea...Minulla on kesken Dostojevskin Valkeat
yöt...suosittelen...
"Katsohan, Netotska, näethän, nyt on myöhäissyksy, kohta
sataa lunta, ensilumen sataessa minä kuolen - niin,
mutta en minä sure sitä. Jääkää hyvästi! ...
...
Hän meni pianon luo ja löi muutaman akordin; juuri silloin
siitä katkesi räsähtäen kieli, joka jäi säristen soimaan
pitkäksi aikaa..."
(F.Dostojevski/Netotska Nezvanova)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2004 19:36
voimia ja siunausta.itkeä saa ja taytyy niin paljon kuin tarvis on.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2004 22:46
Älä välitä noista kaikista tyhmistä kommenteista.
Mulle on käynyt aika monta kertaa tolla tavalla, ei kylläkään yhtä vakavalla tasolla, mutta kuitenkin. Mä pyrin aina silloin ajattelemaan, että jos mä en osais tuntea ja itkeä niin mitä järkeä mun olis elää. Tällä hetkellä se että oon joskus pitänyt/rakastanut jotakin niin kovaa, että on tullut itku on ainoa asia joka on mun elämässä elämisen arvoinen.
Sä et tuu enää koskaan olemaan entisesi, mutta ehkä syntyy joku toinen joka on vielä vahvempi ja rikkaampi. Koita kämpata ja itsekkäästi toivon, että saisin olla sulle sun seuraava rakkaus niin joku vois joskus välittää musta niin kuin välitit sun exästä. :)
Nähdään
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2004 23:46
Ei näissä jätöissä ja niiden syissä tunnu olevan mitään järkeä. Ehkä ihmiset ei kestä, että joku tykkää niistä. Jos ei tykkää itsestään, on vaikeaa ymmärtää semmoista joka tykkää. Voimia joka tapauksessa. Ota vaikka parin kuukauden kulttuuri- tai liikuntapsykoosi ensihoidoksi ja avaudu jollekin
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 02:36
Ihmiset on outoja kun on pakko kommentoida tota jutun pituutta noin julmasti...Koita kuitenkin jaksaa ja aikahan se haavat parantaa...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 06:09
Aika parantaa kaikki haavat. Tsemppiä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 08:21
ÄLÄ VINGU!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 08:30
Sun on varmaan vaikea sitä nyt uskoa, mutta jonain päivänä olet päässyt yli tuosta. Nopeiten pääset siten, että katkaiset kaikki yhteydet siihen roistoon, joka jätti sut (usko huviksesi, vaikka kuinka rakastat häntä vielä, hän on roisto, koska jätti sut), lakkaat haistelemasta hänen paitaansa ja joka kerta kun odotat häntä, kerro itsellesi, ettei hän tule kuitenkaan. Itke ja kärsi vähän aikaa, se menee nopeammin ohitse sillä lailla.
Vastaa kommenttiinTulevaisuutta ajatellen on parempi kärsiä nyt kokonaan (tosin et varmaan muuta voikaan), sillä jos olet käynyt tämän surutyön kunnolla, voit myöhemmin saada rasitteista vapaan suhteen.
Tsemppiä!!
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 09:12
Minua ärsyttää näin helvetin pitkät tunnustukset! Ei jaksa ees lukee!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 11:32
Ihme tunnevammoja ihmisillä. Vaikeista asioista pitää saada kertoa, vaikka oliskin vähän pitkiä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 12:29
Sitä paitsi on sillä toinen nainen, aina on. Sori vaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 12:41
Se on totta, toinen nainen on vuorenvarmasti kuvioissa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 13:08
Älä ole huolissasi kyllä täällä vapaita miehiä riittää.
Sitä paitsi vaikka nyt tuntuu pahalta.
Etköhän sinäkin halua olla jollekulle, se tärkein ihminen.
Tseppiä ja virtuaali hali
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 13:45
Tuttu tilanne. Olen itse samassa suossa. Kumpa tietäisi miten särkynyt sydän kootaan? Itkeminen vie kaikki voimat.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 16:28
Tunne on lamaannuttava, se on myönnettävä. Olisi kuitenkin hyvä, jos et surisi X:si ainakaan niin, että hän tietää siitä. Muistele millainen olit silloin kun hän ihastui sinuun, ja yritä käyttäytyä samalla tavalla.
Tilanteessasi itsesääli ei kannata, kulutat vaan itsesi loppuun. Näytä mielummin siltä kuin kaikki olisi hyvin. Pura tuntojasi hyvän puolueettoman ystäväsi kanssa. Ihmissuhteet ovat myös peliä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 19:16
Toinen nainen tai vain ihastus löytyy varmasti, mikä on saanut miehes miettimään. Hän ei arvostanut sua tarpeeks, joten..? Mitä siitä ois tullut?!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2004 22:03
Olen itsekin vasta eronnut pitkästä suhteesta ja tunnistin omat tunteeni kirjoituksestasi. vaikka itselläni ero oli melkeimpä tiedossa, tuntui se silti lamaannuttavalta ja pahalta. Samaa tunnetta en haluaisi enää kokea! sain vielä lähiaikoina kuulla, että exälläni on joo uusi suhde meneillään ja sama paska tunne palasi taas. meneehän tässä
Vastaa kommenttiinitseensä kokoamisessa vielä jonkin aikaa, mutta toivon, että
se mikä ei tapa, vahvistaa.. tsemppiä sulle, halusin vaan kertoa, että kohtalotovereitakin löytyy!!! miehet, jotka valittavat tekstistäs, eivät ole ikinä tainneet suhteessa elääkään..
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
16.6.2004 15:03
virtuaali hali buahhuhhaaahaahahahaha
Vastaa kommenttiinblablablablablablablbaaaa
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
16.6.2004 17:09
Reilu puoli vuotta sitten mun 5,5v kestänyt suhde päättyi. Mies oli mun paras ystävä. Vanhemmat odottivat häitä ja lapsenlapsia. Pitkään tuntui tosi pahalta, välillä vieläkin. Mutta kumma kyllä, aika parantaa haavat. Yritä jaksaa!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
16.6.2004 18:37
jaksanut en lukea mut paljon oli varmaan sydämellä, elämä potkii päähän jne. Mut aurinko paistaa taas huomenna ja netti on avoinna...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
17.6.2004 00:23
Mikäköhän kaikkia kommentoijia vaivaa... Tää kun vaikutti aika vakavissaan kirjoitetulta. En nyt osaa pahemmin auttaa, mutta ihmettelen, kuinka viitsitte "lyödä lyötyä". Kaipa noi valivali-kommentit ois voinut pitää itellään.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
17.6.2004 09:39
Aika parantaa haavat, mutta aikaa todella tarvitaan. Itse ihastuin käsittämättömän rajusti joitakin vuosia sitten, se oli lyhyt kaukosuhde, mutta sitäkin voimakkaampi. Kun hän mut jätti, tarvitsin puolitoista vuotta aikaa, paljon psykoterapiaa ja tarotkortteja, jotta jotenkin onnistuin myöntämään itselleni, ettei siitä olisi mitään tullut.. ja nyt vuosien jälkeen alkaa viimein olla päiviä, jolloin en ikävöi häntä niin kovin... Kolme viikkoa ei ole vielä aika eikä mikään, se menee vielä shokkivaiheessa. Sattuu, mutta ehkä joskus sinäkin selviät.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
17.6.2004 13:35
Näin pitkät tunnustukset sais lailla kieltää.
Vastaa kommenttiinEi noin pitkää virttä ketään jaksa lukea.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
18.6.2004 18:04
VITTU ÄLKÄÄ LUKEKO JOS OTTAA VOIMILLE,KUTEN AIKASEMMIN JO TODETTIIN!!!idiootit
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
19.6.2004 02:39
muuten sama tilanne, mutta meillä on yhteinen lapsi.. Ja sehän pitää meitä ikuisesti sidoksissa, jotenka vaikea on unohtaa..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
24.6.2004 15:34
tuntuu hurjalta että ihmiset ovat noin empatiakyvyttömiä että pitää valittaa ihan toissijaisista seikoista. tuskin se teidänkään elämä aina niin kukkeaa on. Mutta jos sosiaaliset taitonne todella ovat tuolla tasolla, niin tuskin edes saatte mahdollisuuden kokea mitään todellista elämää.
Vastaa kommenttiinPässit.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
1.7.2004 02:47
Mä oon henkisesti tysin samassa tilassa, ehkä me viel joskus toivutaan... ;) *voimia*
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
12.7.2004 15:58
Kokenut aivan saman, eikä silloin aikoinaan uskonut tuttavien lohdutuksia siitä, että varmisti siitä pääse yli ja löytyy vielä jotain paljon parempaa. Mutta, kyllä se kuule niin vain on. Elämä voittaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin