Olen yksinäinen...
Olen yksinäinen.
Vaikka kukaan ei sitä tiedä. En kehtaa sitä edes kenellekään sanoa, koska kuulostaisin säälittävältä. Tiedän, että annan itsestäni kuvan että olen sosiaalinen ja että asiani muutenkin ovat kohdillaan. En yleisesti ottaen valita paljoa asioista ja harvemmin edes niinkään puhun itsestäni. Varmaan moni luulee, että elän jotakin täydellistä elämää jossakin kuplassa, että olen vahva ja minulla on oltava hyvä itsetunto, eikä edes varaa kauheasti valittaa. Monet naiset eivät selvästikään pidä minusta, vaikka eivät minua tuntisikaan mikä on ikävää, mutta en jaksa enää välittääkään.
Todellisuudessa olen aika hukassa ja itsetuntoni on surkea. Pitäisi lopettaa itsensä huijaaminen ja kohdata ongelmat.
12 kommenttia
Anonyymi
29.11.2011 10:56
Kannattaa ottaa kokenut mies rakastajaksi;)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.11.2011 11:36
Muakin ahdistaa kun istahdan sohvalle läppärin kanssa ja huomaan et virtajohto ei olekaan kiinni koneessa ja joudun nousemaan sohvalta. Tai sit kun kaadan muroja itselleni ja tajuan et ei ollukaan maitoa. Ei se elämä helppoa ole.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.11.2011 15:36
^^kuka haluaisi kuluneen sedän, kun saa nuoren ja timmin?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.11.2011 15:51
^ Niinpä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.11.2011 17:33
^^ No jos laiha finninaamainen pojankloppi on se juttusi, niin mikä siinä. Kullekin makunsa mukaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.11.2011 20:26
Kuulostaa ihan itseni kirjoittamalta, olen jopa saman ikäinen! Ihmisiä löytyy ympäriltä ja asiat on hyvin, mutta sitten sitä havahtuu omaan yksinäisyyteensä ja alkaa vaan suoraan sanottuna säälittämään oma itseänsä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.11.2011 22:00
Nämä "vanhat ja kokeneet" on kyllä niin nähty. Yleensä sellaiseksi itseänsä tituleeraavat ovat jyystäneet yhtä ja samaa naista 20 vuotta, joista viimeiset 15 vuotta kerran viikossa pimeässä lähetyssaarnaajaa peiton alla. Sitten kun ero tulee niin ollaan niin vitun kokeneita ja yritetään sillä verukkeella vongata nuoria naisia:D Ei se pelkkä ikä kenestäkään kokenutta tee..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.11.2011 22:00
Joka sana kuulostaa tutulta. Yritin myös lakata välittämästä. Viime aikoina olen taas paremmin huomannut kaiken sen ystävyyden mitä ympärilläni on ja yrittänyt muistaa arvostaa sitä.
Loppujen lopuksi tuntuu siltä, että yksinäisyys on vain omassa päässäni oleva ajatus, johon olen takertunut liian usein, kun olisi voinut keskittyä enemmän ystäviin kuin itseeni ja yrittää paremmin huomata kaiken sen mitä minulla on nyt.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.11.2011 23:46
Asiassa ei ole mitään säälittävää- Uskon ettei monikaan luule elämäsi olevan mitenkään täydellistä, on aivan normaalia että sun ikäinen etsii sitä paikkaansa maailmassa ja yhteiskunnassa. Itsetunto on varmasti heikohko 2/3 kaikista, eli kohtaa vain ongelmasi reilusti ja yritä saada hieman parempaa ilmettä kasvoille! :) Kyllä se siitä, ja pyydä apua silloin kun sitä tarvitset, sen vuoks on kaverit tai ystävät, apua saa kun vaan uskaltaa pyytää. :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
30.11.2011 21:24
Haluuks alkaa mun kaa?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
2.12.2011 14:32
Sama vika. kun vajaa 20 vuoden parisuhde päättyi sitä jäi aika tavalla tyhjän päälle kun kavereiden kanssa rellestäminen oli jäänyt aikaa sitten. Ei juuri kavereita, eikä ainakaan halua puhua omasta pahasta olostaan. Ja muilla on kuitenkin omat murheensa. Sisarusten kanssa kun sitten sai aikaan avautua ja sieltä suunnalta tukea ettei tarvitse ihan omine ajatuksineen kärvistellä niin alkoi vanne pään ympärillä hellittää.
Sivumennen sanoen, nämä "vanhemmat ja kokeneemmat" vonkaavat sääliöt ellottavat minua ja minä olen sentään yhtälailla säälittävä vanha pieru.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
2.12.2011 17:47
Ystävät yleensä tarjoavat mielellään auttavan käden, siihen täytyy osata vain tarttua! Itse olin menettämässä ihmisyyteni, koska en pystynyt luottamaan keneenkään, enkä koskaan puhunut kenellekään, mutta huomasin, että tosiystävyyksiä syntyy vasta, kun molemmat voivat ottaa tukea toisistaan. Kun näin käy, he voivat muuttua elämäsi tukipilareiksi, ilman, että siitä tarvitsee sen kummemmin mainita.
Kurkota kätesi ja tartu kiinni. Sen kun uskaltaa tehdä, niin takaisin ei ole paluuta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin