Olin peruskoulussa ihan...
Olin peruskoulussa ihan pihalla ja luulin itseäni tyhmäksi. Kasin keskiarvolla menin lukioon, jossa sama tunne kasvoi, enkä jaksanutkaan käydä koulussa juuri koskaan. Jotenkin läpäisin lukion ja kirjoitukset surkein arvosanoin ja pääsin muuttamaan kotoa.
Ajelehdin ja vetelehdin pari vuotta ja kavereiden vanavedessä pyrin yliopistoon kun en muutakaan keksinyt eikä mikään kiinnostanut. Pääsin eka yrittämällä, mitä en olisi uskonut. Kuulin, että sain parhaimmat pisteet.
Yliopistossa olen ehkä vasta tajunnut, mitä voisi tarkoittaa älyllinen ajattelu. Usvaa silti yhä on. Vaikka saan kaikesta kiitettävät, olen aina varma saavani hylätyn tuloksen. En ole kova pänttääjä, en jaksa keskittyä. Onnistun, en tiedä miten, kun en tunne osaamiseni rajoja. Aina luulen epäonnistuvani.
Mahtaakohan muilla olla tämmöisiä negatiivisia harhakuvia itsestään? Pitää itseään automaattisesti vähän hölmönä ja tietämättömänä ja olettaa muiden olevan paljon kypsempiä ja älykkäämpiä?
Olen kyllä sen verran tiedostanut asioita, että tajuan ettei lytistäminen ja lannistaminen ole niitä parhaita kasvatusmetodeja. Ei se luonne kaikilla siitä kasva, vaan uskovat mitä sanotaan, kuten minä. Jos sanotaan tyhmäksi, ei siinä tule näyttämisen halua kaikille, vaan sitä rupeaa uskomaan itseänsä tyhmäksi. Uskoo pitkään, vaikka kuka myöhemmin muuta todistaisi ja esittäisi. Toivottavasti muutosta vielä tapahtuu. Vanha oon ja tie alussa.
Ehkä tajuan, ehkä en. Tajutkaa te jotakin tästä sekavasta stoorista. Joo ei tää ollu skandaali eikä herkkupommi. Enkä oo Kervaltakaan, ei niin mitään gloriaa.
19 kommenttia
Anonyymi
14.12.2011 12:49
Lopulta kuitenkin heräsit ja vessassakäynnin jälkeen veit koiran ulos.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.12.2011 12:58
Älä avautuja välitä, kohta hoitaja tuo taas uuden nappisatsin!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.12.2011 22:11
Humanistit...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.12.2011 01:09
Kuten itse totesit: "ei niin mitään gloriaa". Siinäpä se.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.12.2011 04:26
Tsemppiä!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.12.2011 08:50
Ei huono itsetunto tarkoita sitä että olisi tyhmä, suurimmalla osalla se tosin johtaa helposti koko elämän mittaiseen alisuoriutumiseen: opiskelut, työelämä, parisuhde jne.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.12.2011 12:07
Mikähän tässä oli se "tunnustus"??
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.12.2011 14:48
Ei ne arvosanat, mut ne tutkinnot. Mä oon ylioppilas ja insinööri rimaa hipovilla arvosanoilla, mut duunia on ja liksallakin pärjää. Tuntuu että olisit hieman ylpistynyt, vaikka siihen ei ole mitään aihetta. Laskeudupa nyt takas maan pinnalle.
tarkiste: valta
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.12.2011 20:17
Olet 28v. Kertomasi perusteella olet yliopisto-opintojesi alussa? Tuossa iässä pitäisi olla jo vuosia sitten päätetty ne opinnot ja uraputki päällä, sekä pätevällä naisella aviomies ja pari lastakin. Olet epäonnistuja, anteeksi vaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.12.2011 20:18
Onko kemian opiskelu älyllistä ajattelua?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.12.2011 23:09
Ikävä kyllä nykyajan nuorisolla tuntuu olevan juurikin päinvastaisia harhakuvia itsestään: "Olen kaunis, ihana, älykäs, kiinnostava ja kaikki varmasti haluavat panna mua." Monilla sais olla vähän enemmän realistista näkemystä itsestään, mut ei se toinen ääripääkään nyt välttämättä hyvä asia ole. Todellakin vaikuttaa miten esim. kotona kannustetaan. Toiset ovat silti oikeasti luonnostaan älykkäitä ja sekös tyhmempiä risoo..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
16.12.2011 00:30
Sulla on vaan hyvä muisti. Ei se ole älyn merkki.
T: mies, jolla oli aina 6,5 keskiarvo peruskoulussa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
16.12.2011 08:23
^nainen 24, herää!!! Ei naisen pätevyys ole kiinni miehestä ja lapsista
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
17.12.2011 19:01
Kuulostat ihan samanlaiselta kuin minä. Harkitsin vielä yliopistossa vakavissani monesti lopettavani opinnot kokonaan ja jossain vaiheessa jopa vaihdoin amikseen hetkeksi koska pidin itseäni aivan liian tyhmänä korkeakouluun. Koko yliopistoon pääsyäni pidin sattumana. Luulin että kaikki nauravat minulle ja kun sain hyviä arvosanoja, ajattelin niitä annetun vain tsemppaukseksi kun olen niin reppana, etten nyt ihan menisi tappamaan itseäni. Samoin kun sain oman alan töitä jo ennen valmistumista ajattelin että he palkkasivat minut vain säälistä kauniina eleenä, koska uskoivat ettei minua kukaan muukaan huoli töihin. Elelin siis aika harhaisessa maailmassa valtavan huonommuudentunteeni kanssa. Vasta kun kirjoitin laudaturin gradun tajusin, etten oikeasti voi mitenkään olla kamalan tyhmä. (jatkuu)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
17.12.2011 19:03
(jatkoa) Valitettavasti alisuoriutuminen ei rajoitu vaan opiskelu- ja nyt sittemmin työelämään, vaan myös mm. parisuhteisiin. Minun on mahdotonta uskoa että kukaan voisi tosissaan ja aidosti rakastaa minua. Kun alitajuisesti varautuu jatkuvasti siihen, että kohta toinen muka tulee järkiinsä ja lähtee, on mahdotonta heittäytyä suhteeseen täysin tuntein ja oikeasti sitoutuen. Minkä vuoksi suhde tulee päättymään ennemmin tai myöhemmin. Omat pelot alkavat toteuttaa itseään ja minut hylätään taas, mutta ei siksi, että ne pelot olisivat totta, vaan sen seurauksena, miten ne saavat minut käyttäytymään.
Jos nyt jotain hyvää tästä haluaa keksiä, niin ainakin tiedostamme ongelmamme ja voimme yrittää tehdä sille jotain. Jotenkin täytyis vaan uskaltaa heittäytyä, olla kelailematta itseään ja päättää luottaa siihen, että elämä kyllä kantaa ja kyllä pärjään.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
30.12.2011 02:42
^^ Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta joissain asioissa kannattaa ihan ajatella, että on oikeasti ansainnut paikkansa. Ei KETÄÄN palkata TÖIHIN ilman osaamista (paitsi ehkä puhelinmyyntiin). Palkkaisipa minutkin joku "säälistä ja kauniina eleenä", kyllä jokaisen työharjoittelun ja työpaikan eteen on pitänyt nähdä edes pieni vaiva!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
30.12.2011 02:47
^Täytyy silti vielä sanoa (nainen 29v.), että hyvä ja kannustava tuo loppu! Tosiaan, kun ongelmansa ymmärtää, siihen osaa etsiä ratkaisua.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
30.12.2011 03:23
no jo- kiva lukea täällä kohtalotoverin kirjoittamaa tekstiä. Mäkin oon aina pitäny itteeni ns. keskivertona ja/tai tyhmänä ja viimeaikoina jopa puoliksi dementoituneena ja joo- korkeakoulusta kuvittelin päässeeni hyvän papereilla läpi *ihan säälistä'. Mut; duunipaikkaa ei o ihan viel löytyny- tosin parikin kertaa on alkanu nyppiä kun soitan henkilölle joka 'kertoo työpaikasta lisää' ja huomeen tyypin olevan vielä itseänikin tyhmempi tai jotain vastaavaa. No eipä sinnekään ole sitten päässy- liekö toi vaikutelmani sitten livahtanut puhelinlankoja sinne toiseenkin päähän? anyways- täällää sitä ollaan ja elellään- päivä kerrallaan. Optimisti on pakko olla :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
26.2.2012 01:51
Varsin jännää. Kun luin tekstisi, tuli mieleen ihan oma opiskeluaika. Aina luulin tentin menevän huonosti ja pelkäsin hylsyjä, mutta suurin osa arvosanoistani olivat kuitenkin vitosia (siis parhaita). Luin yliopistossa fysiikkaa, kemiaa ja matematiikkaa
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin