Tulin juuri...

Anonyymi

27.4.2004 12:39

Etpä ole ainoa joka haluaisi pitää edes joskus vapaata, mutta kun ei voi. No pillereillä täälläkin töitä tehdään.

Anonyymi

27.4.2004 12:44

kyllä sitä ilman pillereitäkin pärjää kun ottaa vähän itseään kiinni ja ajattelee et mikä nyt on niin huonosti..ja sit alat miettii miten asiat voisivat olla..ei ne neliraaja halvaus potilaatkaan kaikki pameja popsi..

Anonyymi

27.4.2004 13:32

Justiinsa joo klo 12.44 mies, konkurssi häämöttää ja velat painaa päälle. Kunhan tässä sais itteään niskasta kiinni joopa joo.

Anonyymi

27.4.2004 13:35

Itse asiassa masennus ON sairaus, johon voi kuolla. Eikä masentunut välttämättä kykene "ottamaan itseään niskasta kiinni". Eihän niitä lääkkeitä loputtomiin tarvitse käyttää, vaan sen aikaa että alkaa mennä paremmin :)

Anonyymi

27.4.2004 14:02

Jokaisella masennus ilmenee kai eri tavalla, jotkut eivät syö, jotkut syövät masennukseensa, jotkut eivät saa unta, toiset nukkuvat vuorokauden ympäri jne..

Masennus tosiaan on sairaus joka pitää pyrkiä katkaisemaan mahdollisimman nopeasti. Itselläni masennus tuli pikkuhiljaa, kunnes olin siinä pisteessä että otin lääkkeitä liikaa ja sairaalaan. Olen opiskelija, ja olin saanut tätä ennen jo kolmen kuukauden sairasloman. Sain sairasloman yhden ainoan lääkärissäkäynnin jälkeen. Vaikka sitä ei itse tajunnut kuinka sekaisin oli, vaikka tiesi että mielialat vaihteli kuin yö ja päivä, muut kai sitten huomasivat sitäkin enemmän. Ensimmäisen lääkärissäkäynnin jälkeen en mennyt ammattiauttajan luo, vaan menin vain kotiin (menin vanhempieni luo), ja olo oli yhtä huono kuin ennenkin. Ymmärsin itse tilani yliannostuksen jälkeen, kun heräsin sairaalasta. Tämän jälkeen menin vapaaehtoisesti mutta hiukan vastentahtoisesti psykiatrin suosittelemaan ns. psykiatriselle kriisiosastolle, jossa olin noin kuukauden vaikka halusin alunperin olla vain muutaman päivän. Siellä sain kuitenkin rauhoittua ja ei tarvinnut esittää yhtään mitään ettei muut huolestuisi. Jos sulla toi masennus ei ala menemään ohi, kannattaa pyytää sairaslomaa, kyllä ne sitä antaa jos masennus on selvästi näkyvissä. Jos masennus on ns. "kunnon" masennusta, se ei mene sillä ohi, että yrittää ottaa itseään niskasta kiinni. Ne, jotka masennusta eivät ole kärsineet, eivät usein tätä ymmärrä. Pitää antaa itselleen aikaa. Parempi liian aikaisin kuin liian myöhään.

Anonyymi

27.4.2004 14:36

masennukseen saapi sairaslomaa! ja nuo mieliala lääkkeetkin oikeasti jopa auttavat!!! itse niitä myöskin käytän, mutta olen huomannut miten sitä alkaa paranemaan. nyt olen voinut alkaa jo vähentää lääkitystä!

Anonyymi

27.4.2004 14:59

suomessa on masennuslääkkeitten käyttö lisääntynyt aika lailla viime vuosina. nykyään monet vetävät niitä kun aamulla tuntuu et on heränny väärällä jalalla.Noh tehköön kukin miten itse tahtoo, itse en moisiin koske koska niillä on myös epäilyttäviä sivuvaikutuksia..

Anonyymi

27.4.2004 15:54

itse karsin masennuksesta monta kuukautta.sita ei ymmarra ellei itse ole sita kokenut.jos et, ole ole iloinen.sita ei todellakaan saa otettua itsestaan mitaan niskasta kiinni niinkun eras taalla vihjasi.sita ei valita edes siivota,elelee vaan omassa paskassaan ja pitaa kannykkaa suljettuna.tuijottaa teeveeshoppia aamutillat. niin kauan etta tuli hullukohtaus ja muunmuassa ajelin itteltani kulmakarvat ja sensellaista.olin tehnyt paskaduuneja monta vuotta enka ikina paassyt minkaan koulun paasykokeista lapi.elamalla ei ollut mitaan suuntaa.sitten lahdin ulkomaille.ja taalla pysyn.enaa ei masenna. ajatus suomesta kylla masentaa.siella ihmiset on vaan aanelosia ja numerosarjoja.hyi saatana puistattaa vielakin.nyt valmistuin yliopistosta ja minulla on lupaava ura alussa.tahan en olis ikina suomessa paassyt, oisin varmaan vielakin alepan kassalla.vittu.tsemppia kaikille masentuneille.

Anonyymi

27.4.2004 16:27

Masennus nimenomaan on sairaus,joka johtuu eräästä aineesta,joka vähenee aivoissa ja lääkkeet nostattavat kyseisen aineen taas normaaliksi.
Itse käytin lääkkeitä vuoden ja olen taas kunnossa.

Anonyymi

27.4.2004 16:32

masennus on sairaus

Anonyymi

27.4.2004 16:34

Ja edelliseen viitaten ne lääkkeet ei kaikille sovi, oma tilanteeni meni vaan huonommaksi. On serotoniini vajetta mikä on tavallaan sairaus ja sitten ihan elämän kolhimisen aiheuttamaa masennusta ja ahdistusta mihin ei mitkään lääkkeet auta, tai muutama auttaa mutta ei poista itse syytä kuitenkaan.

Anonyymi

27.4.2004 16:47

Pitää vielä lisätä,että jos niitä lääkkeitä käyttää, niin niiden vähentämistä ei saa (saisi) tehdä ilman lääkärin päätöstä. Siitäkin huolimatta, että tuntee itsensä ns. terveeksi. Masennus on sairaus siinä missä muutkin, ja hoitopäätökset tekee silloin aina lääkäri.
Toi,että sanotaan masis-tyypille,et ota itteäs niskasta kiinni, ryhdistäydy jne. ei auta mitään, syylistää vaan sairasta.
Menkää rohkeasti lääkärin pakeille ja pyytäkää tarvittaessa lomaa :) ei masennusta tarvitse hävetä,ikinä.

Anonyymi

27.4.2004 17:19

Masennus on sairaus ja vakava sellainen jos sitä ei saa hoidettua pois. Yli 4 kk jatkunut masennus ja ahdistus aiheuttaa joillekin jopa elinikäiset psyykkiset ongelmat joten kannattaa korjata tilanne niin pian kuin suinkin voi. Ja hyvin pitkäaikainen ahdistus ja masennus muuttaa aivojen neurologista rakennetta pysyvästi ja vaikuttaa suoraan tunne-elämän alueisiin. On hyvin yksilöllistä millaisia nuo muutokset ovat, olen tavannut ihmisiä joilla on kadonnut normaali tunne-elämän kirjo; joillakin rakastaminen ei enää onnistu ollenkaan sisäisten "lukkojen" takia. Suhtaudu siis positiivisesti elämään myös niinä päivinä kun kaikki tuntuu kaatuvan, vaikeaa se varmasti alussa on. Kertomani voi olla järkytys joillekin, etenkin nuo neurologiset muutokset mutta se on totuus. Miksi sitä pitäisi valehdella vakavasta asiasta ja sanoa että kyllä se siitä kun se ei todellakaan mene niin. Masennus on kuin herpes, kun sen on kerran sairastanut niin siihen sairastuu uudelleen, kannattaa siis tarkkailla omaa elämäänsä ja elintapojaan ja ehkäistä masennusta aiheuttavia asioita jos vain suinkin siihen voi vaikuttaa. Voimia ja jaksamista kaikille teille jotka kamppailette samanlaisen ongelman parissa..

-o-

Anonyymi

27.4.2004 17:23

Vaikka olisitkin ilman lääkkeitä jonkun päivän ja tuntuu siltä, että eihän mussa mikään enää oo vialla. Ei pidä paikkaansa, vaan lääkkeet vaikuttaa vielä silloin ja sit se tulee yllättäen, että mussahan onkin vielä vikaa. Eli lääkkeitä kannattaa ottaa jos lääkäri kehoittaa, ja niiden lopettaminen on lääkärin päätös. Ite en suostunut aluksi lääkkeitä käyttää ja sama paska meno jatku, mutta kun lääkkeet tuli niin jo rupes tasaantuun olo.

Anonyymi

27.4.2004 17:36

Samoja oireita kokeneena ja lääkkeitä syöneenä voin todeta että ne lääkkeet todellakin auttaa. (ainakin minulla Citalopram biochemie). Tosin ekat lääkkeet ei olleet minulle sopivat joten kierteeni jatkui kunnes sitten tämä uusi lääkäri määräsi kyseiset lääkkeet minulle. Myöskin kuukauden sairasloma oli pakollinen hyvä...kannattaa noudattaa lääkärin ohjeita ja muistaa oma asennoituminen. Itse ajattelen silloin kun tuntuu pahalta että se johtuu kemiasta ja kemikaaleista niinkuin totuus onkin...usein jo tuon asian käsittäminen auttaa kestämään ne huonot päivät...Kyllä se päivä risukasaankin paistaa!

T:Kokemusta onpi
Nuo "kyllämasennuksestaselviääilmanlääkkeitäkin" kommentit voit unohtaa saman tien. Ilman apua on suomessakin moni vetänyt itsensä jojoon!!!

Anonyymi

27.4.2004 17:47

Masennukseen auttaa todella hyvin todella kova ja jopa raaka runkkaus.Täytyy runnoa kunnolla voimiensa takaa niin kyllä se siitä!!!!

Anonyymi

27.4.2004 18:12

Ahdistuskohtauksia ja masennusta, kuulostaa todellakin serotoniinivajeelta. Sitalopraami tai vastaava saattaisi hyvinkin auttaa, mutta riippuen oireidesi vakavuudesta voit hyötyä myös psykoterapiasta. Uudet masennuslääkkeet eivät aiheuta kovin pahoja sivuvaikutuksia, mutta joitakin toki, erityisesti hoidon alkuvaiheessa.

Niin, masennushan on todellakin sairaus, vaikka sen alkuperä useimmiten onkin ainakin osittain psykososiaalinen. Masennuksesta kärsivä ei pysty ryhdistyäytymään pelkällä tahdonvoimalla ja tämä itse asiassa huonontaa hänen oloansa, koska potilas helposti syyllistää itseänsä "saamattomaksi" tai "laiskaksi". Jos ympäristö vielä syyllistyy samaan, niin itsemurhariski on usein todellinen.

Anonyymi

27.4.2004 18:48

Seukkasin hyvin älykkään naisen kanssa, ulkoiset puitteet ovat kunnossa ja menestystä luvataan. Silti oli jatkuvalla lääkityksellä ja terapiakin oli tuttua, joi viinaa kuin elukka ja usein puhui itsemurhasta. Yritin aikani tukea mutta oli kuin olisi seinälle puhunut. Jätin hänet enkä koskaan ottanut yhteyttä. Ja nyt jos joku sanoo että kuinka sinä saatoit, sanon että JOKAINEN ON VASTUUSSA OMASTA ELÄMÄSTÄÄN. Itse ne kaikki päätökset on tehtävä. En ala kantamaan vastuuta toisten elämästä, olen selvinnyt pohjalta elämään ilman mitään lääkkeitä, en halunnut niitä koska ne ovat aita matalin-tyyppinen ratkaisu. Jos ei pysty omasta elämästään pitää huolta niin silloin joutaa mennäkin, turhaa selitellä että "kun muutkin käyttävät". Silloin voidaan sanoa että "ei ne muutkaan käytä ja silti selviävät ongelmistaan". Nyt olen saavuttanut menestystä, vierellä on vahva ja kaunis nainen joka ei selittele vaan tekee ja elää täysillä joka päivä kuten minäkin. Kun itse elämänsä rakentaa ilman lääkkeitä ja psykiatreja, silloin voi sanoa että tämä on minun elämäni. Vahva ja kestävä, rakkautta riittää lapsille ja vaimolle, työkin maittaa. Joten voisitte katsoa peiliin sen sijaan että ruikutatte lääkärissä.

Anonyymi

27.4.2004 22:04

Mä vain ihmettelen sitä, miksi pitäisi estää ihmisiä vetämästä itseään jojoon niin kuin joku siellä ylhäällä kirjoitti??! Maailma on ylikansoitettu. Jos joku haluaa itsensä tappaa, niin miksi estää? Monissa tapauksissa uskon, että on kaikille parasta, että itsemurhaa hautovat myös tekevät sen.

Anonyymi

28.4.2004 00:02

Olen itse ollut kanssasi täysin samanlaisessa tilanteessa. Minullekin määrättiin masennuslääkkeitä, mutta en suostunut syömään niitä. Koviin ahdistuskohtauksiin söin rauhoittavia, mutta niiden määrä täytyi lopussa kuusinkertaistaa että ne olisivat toimineet. Ajattelin tulleeni täydelliseen umpikujaan. Lääkemäärä en voinut enään lisätä ja ahdistuskohtaukset olivat niin kovia että luulin kuolevani. Öisin sain nukuttua pari kolme tuntia. Aamulla vielä yleensä pari lisää.

En löytänyt mitään syytä kovaan ahdistukseen ja masennukseeni vaikka kuinka mietin. Olin mielestäni ollut täysin tyytyväinen elämääni. Kunnes sitten aloin ymmärtää mistä homma kiikasti. Otin asian puheeksi itseni kanssa. Keskustelin itseni kanssa päivittäin useamman tunnin välillä ääneen, välillä mielessäni. Sanoin ja perustelin itselleni että minun ei todellakaan tarvitse stressata mistään. Selvitin kaikki elämäni ongelmat itseni kanssa. Puhuin ääneen päivittäin siitä kuinka ratkaisen pulmani. Muutin elämäni suuntaa myös siten että en vaatinut itseltäni niin paljoa. Aluksi oli hyvin vaikeaa ymmärtää mitkä ovat elämäni ongelmakohtia. Jokaisella on omat ongelmansa ja usein myös hyvin erityyppisiä. Ongelmien tiedostamaton hautominen aiheutti minulle, ja varmastikin myös monelle muulle kovaa ahdistusta ja masennusta. Minulle itseni kanssa päivittäinen keskustelu auttoi pääsemään ahdistuksesta ylitse.

Juttelin itselleni ahdistuskohtauksen aikana rauhallisella äänellä samalla kun lähdin ulos kävelemään. (kannattanee silti katsoa että ei muut kuule). Ahdistus ei tietenkään heti lähtenyt kokonaan pois, mutta kohtaukset alkoivat lievetä, kunnes lopulta häipyivät kokonaan pois.

Aloita ja jatka keskustelua itsesi kanssa elämäsi ongelmista ja myönnä rehellisesti ongelmat itsellesi. Jatka RAUHALLISTA ja POHDISKELEVAA pulmia ratkaisevaa keskustelua vielä kauan senkin jäkeen kun oireet hellittävät. Kokeile näillä neuvoilla seuraavat pari viikkoa, olen melko varma että sinäkin pääset tällä ohjeella iloiseen elämään takaisin. Vaikka se tällähetkellä saattaa mahdottomalta tuntuakin että pelkkä itsensä kanssa keskustelu auttaisi.

Anonyymi

28.4.2004 00:05

Kaksi edellistä kirjoittajaa voisivat vetää itsensä jojoon,-
tyhmempiä kommentteja en ole eläissäni lukenut. Onnea vaan valitsemallenne tielle, idiootit!

Anonyymi

28.4.2004 00:07

Et sinä, mies 25, vaan kaksi edellistä. SORRY

Anonyymi

28.4.2004 00:08

mies, 32 v 27.04.2004 - 18:48, etpä näköjään ole koskaan kokenut masennusta. Todella typerä kommentti. Huomaa että olet vielä hyvin kokematon elämän vastoinkäymisissä.

Anonyymi

28.4.2004 00:19

En siis sano että lääkkeitä ei missään nimessä kannata käyttää, kun en ole itse niitä kokeillut. Varmastikin niistä saa moni avun. Mutta suosittelen että masentunut etsii syyn masenukkseen ja selvittää asian itselleen. Näin apu on pysyvää. Ja tuleehan siitä parempi olo kun tietää että on itse selvittänyt masennuksen ja ymmärtää mistä se johtui. Kuin se että masennus on poissa lääkkeitten käytön seurauksena. Nykyään ihmiset vaativat itseltään enemmän mihin pystyvät. Ennenvanhaan masennusta oli huomattavasti vähemmän. Itse aloitin syömään myös melko runsaasti D-vitaamiinia (kalsiumin kanssa se imeytyyy paremmin) samaan aikaan kun aloitin itseni kanssa keskustelut.

Masennukseen on aina joku syy. Ei se ole sairaus tai tila joka vaan tulee, kuten esim. flunssa. Syyn löytäminen ja sen itselle selvittäminen oli minun avain masennuksesta pois. Syytä ei tosin välttämättä heti keksi.

Anonyymi

28.4.2004 09:51

Olin tuossa samassa jamassa ikäisenäsi. Olin itsetuhoinen lisäksi ja takana painoi ikävä lapsuus. Meni monta vuotta ennenkuin tuli päiviä jolloin ei ollut itsetuho mielessä.
En osannut hakea apua vaan käännyin sisäänpäin ja aloin juomaan. Pari kertaa mielisairaalassa.
Mitään helppoja ratkaisuja en voi sinulle tarjota. Olet herkkä sielu kovassa maailmassa ja kaikki tuntuu nyt niin kovin vaikealta.
Ensimmäinen askel on hakea apua vaikka tänä päivänä se apu voikin olla vain lyhyt keskustelu tohtorin kanssa ja pilleripurkki käteen. Sekin on parempi kuin ei mitään. Se on alku, mutta pillereissä on vaaransa sillä ne todella tarjoavat tien lopullisesti ulos. Varo sitä.
Tsemppiä sinulle ja Veikko Lavin sanoin, jokainen ihminen on laulun arvoinen. Myös sinä.

Anonyymi

28.4.2004 11:05

Hei kaikki. Kuulkaas, masennusta on niin monenlaista kuin on ihmistäkin. Ette voi tuomita ilman lääkkeitä pinnalle päässeitä vähemmän vakavasti masentuneiksi, ettekä lääkkeillä olonsa parantaneita jotenkin heikkoluonteisiksi. Tähän mennessä keskustelu on paljolti tätä tuomitsemista.

Itse uskoisin, että masennuksessakin oma kokemus on tärkein kriteeri. Toisaalta masennuksen vakavuuden käsittää kunnolla vasta, kun on alkanut päästä ylös sen suosta. Ainakin itselläni kävi näin. Olin jälkeenpäin ajatellen tosi huonossa kunnossa, en päässyt aamulla ylös ja jouduin valehtelemaan töissä, laihduin ja olin epäsiisti, en nukkunut, dokasin hulluna enkä saanut mistään otetta, vihasin itseäni enkä nähnyt maailmaa ympärilläni lainkaan.

Minulle määrättiin lääkkeitä mutten hakenut niitä. Koska siinä vaiheessa olin jo itse hahmottanut olevani pois tasapainosta ja minua alkoi pelottaa, että mielentilani tekee pysyvää vahinkoa tunne-elämälleni. Ja läheisilleni, kusin niin monta asiaa perusteellisesti. Minun oli tehtävä radikaaleja muutoksia elämässäni ja otettava rauhallisesti, minun oli saatava päättää asioistani enemmän itse. Vitun rankkaa mutta nyt yli vuoden jälkeen asiat alkavat valaistua pikku hiljaa.

Pelkään vieläkin että vajoan takaisin, en uskalla aloittaa uutta kovin helposti. Pelkään myös etten enää kykene välittämään, iloitsemaan enkä rakastamaan. Katsotaan nyt. Voi olla, että lääkkeillä olisin saanut mieleni nopeammin ylös, voi olla että niistä olisi tässäkin vaiheessa apua. Nyt nukun jo hiukan paremmin, olen lihonut ja joskus minulla on hyvä olo. Pelkäsin lääkityksen muuttavan persoonallisuuttani, vaikka voipi olla että se muuttui jotenkin joka tapauksessa.

Voimia kaikille. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee jotta voisi nauttia elämästä, auttakaa toisianne siinä. Kivaa kevättä :)

Anonyymi

28.4.2004 11:14

Mies 48 v. 27.4. Tekisi mieli sanoa sinulle, että vedä itsesi vessasta alas. Olet yököttävä ihmisraakile, kun kehtaat kirjoittaa moista sontaa vakavasta asiasta.

Masennus ON TODELLA SAIRAUS, kuten moni jo on todennut täällä. Itse sairastuin siihen 10 vuotta sitten, kun koko elämän aikana koetut hyvin vaikeat ja rankat asiat yhdistettynä senhetkiseen täydelliseen katastrofiin (jota en itse aiheuttanut) pistivät kupin lopullisesti nurin. En voinut millään uskoa, että minä, joka olen optimisti ja peruspositiivinen ihminen, impulsiivinen ja todella tekevä ihminen, voisin sairastua masennukseen, mutta niin vain kävi. Olen syönyt lääkkeitä 10 vuotta, kävin terapiassa 5 vuotta ja vertaistukiryhmissä olen käynyt muutaman vuoden. Masennukseen tarvitaan monenlaista hoitoa. Pelkkä lääkitys ei riitä, vaan terapia ja vertaistuki ovat aivan ehdottoman tärkeitä siinä rinnalla. Ei masentunut pysty todellakaan ottamaan itseään niskasta kiinni, koska häneltä puuttuu aloitekyky, keskittymiskyky ja kiinnostus asioihin, silloin kun masennus on pahimmillaan. Se haittaa jokapäiväistä elämää todella paljon. Olen vasta viime aikoina pystynyt vähentämään lääkitystä ja olen ollut 9 vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä masennukseni takia. Sen kanssa oppii elämään, mutta se edellyttää todella kaiken mahdollisen avun hakemista ja saamista. Vie pitkään, ennenkuin pääsee sinuiksi masentuneen itsensä kanssa ja pystyy myöntämään asian ensin itselleen ja sitten muille ilman häpeää, vielä tänäkin päivänä. Asenteet ovat muuttuneet, mutta eivät kaikilla.
Kohtaa masennuksesi silmästä silmään, hoida itseäsi ja hae apua. Nykyisin on erilaisia ns. kolmannen sektorin vapaaehtoisryhmiä (siis vertaistukiryhmiä) erilaisten ongelmien kanssa kamppaileville ihmisille. Katso lehtien muistiosivuja, niistä voit niitä löytää.
Voimia sinulle. Usko, että paranet ja anna itsellesi aikaa hyväksyä tilanteesi ja toipua. Alenna vaatimustasoasi siinä, mitä sinun pitäisi jaksaa ja pystyä tekemään.
Kun ihmisen psyyke joutuu käsittelemään enemmän asioita, kuin se pystyy ottamaan vastaan, voi siitä pitkään jatkuessaan seurata masennus. Toinen mahdollisuus on, että kun psyyke ei pysty ottamaan enempää vastaan, sairastumme fyysisesti, koska ihminen ei ole kone, joka jaksaa ja kestää mitä vaan.

Anonyymi

28.4.2004 15:03

Muuttakaa etelaan nilla kylla huolet helpottaa, aurinko paistaa ja elama on rentoa! Suomi on paska maa!

Anonyymi

28.4.2004 15:18

Olen kuullut, että myös kunnon persepano auttaisi noihin vaivoihin...

Anonyymi

14.5.2004 12:45

Vittu kun sulla on kurjaa, masentaa ja kaikkee... tapa ittes.