Vaikka mun äiti on tehnyt mulle tositosi ikäviä temppuja, en voi sanoa vihaavani häntä. En arvosta, enkä kunnioita mutta viha on jo jotain, mikä on liian vahva sana.. Meistä ainakin suurimmassa osassa on kummankin vanhempamme geenit (siis vrt biologinen ja kasvatuksellinen) ja täten myös olemme samaa verta. Se tarkoittaa sitä, että sinussakin on(?) isääsi.. Vihaatko myös itseäsi?!
Oma isäni kuoli jo jonkin aikaa sitten, ja vasta nyt olen ymmärtänyt kuinka paljon hän minulle merkitsi. Kaipaan aikoja, jotka sain viettää hänen kanssaan ja toivoisin niitä takaisin. Isän eläessä en kuuitenkaan aina osannut arvostaa niitä; ovathan vanhemmat aina vanhempia, he eivät joka tilanteessa ymmärrä meitä ja vaativat sellaisia asioita jotka eivät meitä miellytä. "Sinun parasta minä vain ajattelen" -fraasi on kulunut eikä välttämättä edes paikkaansa pitävä. Hedän mielipiteensä voi olla hyvinkin erilainen elämästä, se on vain hyväksyttävä..
Ehkä sinun pitäisi yrittää puhua isäsi kanssa asioita läpi ja jos ei se onnistu niin ota etäisyyttä häneen. Ajan kanssa moni tilanne on lauennut lähes itsestään, kun on kumpikin saanut omassa rauhassa asioita pohtia..
Mä en vihaa mun faijaa, mutta joka ikinen asia mitä se tekee, ärsyttää mua suuresti, niin että niskakarvat nousee pystyyn. Miten se voikin olla niin ÄRSYTTÄVÄ!? Mikä tahansa arkinen asia, ihan vaikka sen käveleminen, niin ärsyttää niin että hyvä ettei verisuoni poksahda päästä. Luulin ennen, että tuo ärsytystunne häviää, kun murrosikä (silloin se alkoi) menee ohi, mutta eipä mennyt. Tuntuu että se on vaan pahentunut.
En minäkään aina pitänyt isästäni, todellakaan. Mutta kun istuin hänen ruumiinsa vieressä sairaalassa, sanoin monia asioita; joitakin ääneen, joitakin vain hiljaisina ajatuksina. Ylimpänä niistä oli kiitos.
mulla sama homma vihaan ukkoa... ja no silläkin on syynsä. oon joutunu kattoo sen alkoholisti uraa pienestä pitäen, se on vieny mua pienenpänä pulkalla baarii ym ym ym... että näin
joo no ei paljoakaan kiinnosta vaikka mun faija kuolee en jää häntä kaipaamaan. Kaikki ne teot mitkä ovat muuttaneet minua ovat liian suuria. joten olen päättänyt elää ilman isää ja olen hyvin tullut toimeen ilman isähahmoa
11 kommenttia
Anonyymi
18.4.2004 16:45
Mäkin vihaa isääni, mutta en ihan niin paljoo. Kai sitä jäis kaipaa, että toivon sen kuolevan vanhuuteen :).
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
19.4.2004 11:24
Vaikka mun äiti on tehnyt mulle tositosi ikäviä temppuja, en voi sanoa vihaavani häntä. En arvosta, enkä kunnioita mutta viha on jo jotain, mikä on liian vahva sana.. Meistä ainakin suurimmassa osassa on kummankin vanhempamme geenit (siis vrt biologinen ja kasvatuksellinen) ja täten myös olemme samaa verta. Se tarkoittaa sitä, että sinussakin on(?) isääsi.. Vihaatko myös itseäsi?!
Oma isäni kuoli jo jonkin aikaa sitten, ja vasta nyt olen ymmärtänyt kuinka paljon hän minulle merkitsi. Kaipaan aikoja, jotka sain viettää hänen kanssaan ja toivoisin niitä takaisin. Isän eläessä en kuuitenkaan aina osannut arvostaa niitä; ovathan vanhemmat aina vanhempia, he eivät joka tilanteessa ymmärrä meitä ja vaativat sellaisia asioita jotka eivät meitä miellytä. "Sinun parasta minä vain ajattelen" -fraasi on kulunut eikä välttämättä edes paikkaansa pitävä. Hedän mielipiteensä voi olla hyvinkin erilainen elämästä, se on vain hyväksyttävä..
Ehkä sinun pitäisi yrittää puhua isäsi kanssa asioita läpi ja jos ei se onnistu niin ota etäisyyttä häneen. Ajan kanssa moni tilanne on lauennut lähes itsestään, kun on kumpikin saanut omassa rauhassa asioita pohtia..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
20.4.2004 13:29
joo tota on liikkeellä.... mut onneks faija ja itekkin pehmenee kun ikää karttuu.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
21.4.2004 16:08
Keksitty juttu,en usko. t.käki-ville liedosta,suomen seksikkäin mies.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
21.4.2004 17:23
Mä en vihaa mun faijaa, mutta joka ikinen asia mitä se tekee, ärsyttää mua suuresti, niin että niskakarvat nousee pystyyn. Miten se voikin olla niin ÄRSYTTÄVÄ!? Mikä tahansa arkinen asia, ihan vaikka sen käveleminen, niin ärsyttää niin että hyvä ettei verisuoni poksahda päästä. Luulin ennen, että tuo ärsytystunne häviää, kun murrosikä (silloin se alkoi) menee ohi, mutta eipä mennyt. Tuntuu että se on vaan pahentunut.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
22.4.2004 12:00
niinpä niin..noin kaikki sanoo mut sitte ku sen oikeesti menettää ni juttu on toinen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
26.4.2004 16:22
niinpä niin. Mutta sit kun sun faijas heittää monot vintille, niin olet toista mieltä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
27.4.2004 17:38
Ei ikinä ei ikinä kannata sanoa noin..Kun tosi tapahtuu...Inhoaa sitä miksi toivoi niin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.4.2004 15:30
En minäkään aina pitänyt isästäni, todellakaan. Mutta kun istuin hänen ruumiinsa vieressä sairaalassa, sanoin monia asioita; joitakin ääneen, joitakin vain hiljaisina ajatuksina. Ylimpänä niistä oli kiitos.
Minun on ikävä isääni, joka on kuollut.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
4.8.2005 15:48
mulla sama homma vihaan ukkoa... ja no silläkin on syynsä. oon joutunu kattoo sen alkoholisti uraa pienestä pitäen, se on vieny mua pienenpänä pulkalla baarii ym ym ym... että näin
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
anoyymi
7.4.2019 17:45
joo no ei paljoakaan kiinnosta vaikka mun faija kuolee en jää häntä kaipaamaan. Kaikki ne teot mitkä ovat muuttaneet minua ovat liian suuria. joten olen päättänyt elää ilman isää ja olen hyvin tullut toimeen ilman isähahmoa
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin