Minä ensin
Mistä johtuu se että ihmiset luonnostaan pelkäävät ruuan loppuvan juuri omalta kohdaltaan kun he ovat jonottamassa seisovaan pöytään?
Mistä johtuu se että ihmiset luonnostaan pelkäävät ruuan loppuvan juuri omalta kohdaltaan kun he ovat jonottamassa seisovaan pöytään?
4 vastausta
Walter de Camp
20.3.2017 22:39
Seisova pöytä on ooppera nimeltään Oodi ahneudelle.
Alkusoitto: Ruoka-astioiden tuontia pöytään odotetaaan kämmenet hikoillen.
Vastaa kommenttiin1. näytös: Ruoka on saapunut! Rynnätään pöytään pyrkien etuilemaaan
2. näytös: Lautaselle mätetään liian suuri määrä ruokaa
3. näytös: Mahat turpoavat, mutta ruokaa santsataan peläten, että jokin on pöydästä loppunut
4. näytös: Yritetään jaksaa seurustella
Loppusoitto: Vieritään ulos
Vastaa kommenttiin
klakslai
21.3.2017 15:22
Ja juuri kun on vieritty ulos, huomataan että paska ihan kohta vierii ulos perseestä.
Laiheliini
22.3.2017 00:37
Iso kiitos!
Vastauksesi osui aivan yksi yhteen minun kokemukseni kanssa. Oli helpottavaa huomata etten ole yksin tämän ilmiön kanssa.
Ehkäpä tuohon olisi voinut vetää vielä kivikautisen ihmisen muistijäänne ruuan vaikeasta saatavuudesta niinä aikoina.
licence27
27.3.2017 01:05
Kun tarpeeksi monta kertaa on sen kokenut että joku ruokalaji oikeasti on loppunut just kohdalta tai pari ruokailijaa aikaisemmin niin ainakin silloin jos vaikkapa ABC:lle kuten muutama viikko sitten kävi on juuri saapumassa bussilastillinen urheilutapahtumasta tulleita niin ei kannata jäädä arpomaan. Viime viikolla viimeksi edestä loppui pannukakku ja mitä on hernekeittopäivä ilman pannukakkua, kermavaahtoa/hilloa ja sokeria- SDP:n toritapahtuma vesisateessa.
Ehkä noin kuukausi sitten kirjaimellisesti seisova pöytä lyötiin nenän edestä kiinni vaikka ruokaa oli vielä runsaasti jäljellä ja lounasta olisi pitänyt olla tarjolla vielä pitkään. Ei vaan voi mitään jos ainoa työntekijä meinaa pyörtyä työnsä ääreen.
Toki ymmärrän mitätä tässä haettiin ja sivistyneemmät ihmiset ottaa ruokaa lautaselleen ensin sen verran kuin jaksaa syödä ja pienen maistiasen myös sitä kalaa sienikastiketta. Vasta sit toisella tai kolmannella kierroksella vähän enemmän jotain mieluisaa.
Kasvavassa iässä koulun kanssa retkellä ollessa opettaja ihmettili minua ja tursalaista kaveriania kun saavuimme seisovasta pöydästä niin pienten annosten kanssa kun kaikilla muilla oli jo siinä vaiheessa täydet lautaset. Piti kuulemma syödä koko rahan edestä.
Kolmannen santsikierroksen kohdalla kritiikki hiljeni, neljännen kohdalla ihmetteli kuinka kaksikkomme jaksoi syödä niin paljon. Kuitenkin koululla kaverini kysyi ensi kertaa ruokalinjastossa edelleni sattuessaan ruokalan tädiltä "saako santsata?"- en muista mikä oli vastaus. Ottakaa sen verran ruokaa kuin mukavasti jaksatte syödä. Ystävällisin terveisin viiden kierroksen santsarit vuodelta noin 1995.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin