5 syytä, miksi sinkkuelämästä kannattaa nauttia

Sukat lattialle ja viinipullo auki.

Sinkkuja piinataan usein kysymyksillä poikaystävistä tai jopa surkutellaan heidän puolestaan. Surkuttelijoilta on unohtunut se fakta, että sinkkuelämässä on myös upeita puolia, jotka jäävät parisuhteessa eläviltä usein kokematta.

1. Oma tila

Usein sinkut asuvat yksin, joka on tärkeä vaihe jokaisen ihmisen elämässä. Yksin asuminen on mahtavaa, sillä kumppanin kanssa asuessa neliöt saattavat käydä nopeasti pieneksi.

2. Deittailu

Voit tavata uusia ihmisiä niin paljon kuin mieli tekee, eikä sinun tarvitse miettiä, miten se vaikuttaa parisuhteeseesi. Villit seksiseikkailut ovat mahdollisia, jos sellaisia haluat kokea.

3. Itsetuntemus

Pitkään nuorena seurustelevat menettävät tärkeän ajanjakson elämästä, jolloin tutustutaan itseensä. Silloin kun osaa olla yksin, osaa olla myös tasapainoisempi ihminen suhteessa.

4. Päätökset

Täydellisessä parisuhteessa päätökset tehdään yhdessä, mutta sinkkuna ei tarvitse edes kysyä, mitä tänään syödään tai kuka vie koiran ulos. Voit valita kaiken ihan itse!

5. Sydänsurut

Voit elää huoletta elämääsi ilman pelkoa erosta ja siihen liittyvistä raastavista sydänsuruista. Parisuhteet päättyvät joskus hyvin ikävästi, eikä sinun tarvitse osallistua siihen.

3 kommenttia

shiwan8

22.1.2017 16:53

1: Ei ne neliöt pieniksi käy jos on kaksi ihan täysillä käyvää aikuista siinä asumassa. Läheisriippuvaiset ja...niiden vastakohdat eivät pärjää toistensa tai ns. tavallisten ihmisten kanssa.

2: Pitää miettiä noikin kuviot tarkemmin jos meinaa lähteä deittailemaan "ihan miten paljon haluaa". Taas, jos omien sosiaalisten ympyröiden tietoon tulee se, että ihminen ei pärjää jos pitäisi olla vain yhden ihmisen kanssa, niin on kohtuullisen varmaa nottei niistä omista ympyröistä löydy sitä kumppania enää jatkossa. Aika harva haluaa miehen/naisen jolla on pakottava tarve harrastaa seksiä vähän kaikkien kanssa keskittymättä kehenkään.

3: Nyt meni artikkelin kirjoittajalta itsekkyys ja itsetuntemus käsitteinä sekaisin. "Kaikki mulle heti muista välittämättä"-asenne ja sen mukana usein tuleva "mun tie tai maantie"-asennevamma eivät ole itsetuntemusta eikä tuosta yksikseen pidempiä aikoja olemisesta juuri muuta seuraa. Kun ihminen tottuu omiin toimintamalleihinsa on niihin aika vaikea sovittaa toisen toimintamalleja varsinkin kun nykyään hirveän moni on puheistaan huolimatta sitä mieltä, että se oma tapa toimia on objektiivisesti ainoa oikea tapa.

4: Menee aika sujuvasti tuon kolmoskohdan alle tämäkin. Ei siinä, onhan se totta. Se on sitten eri asia pystyykö siitä mallista irtaantumaan kun se pääsee muodostumaan kestäväksi rutiiniksi.

5: Totta, mutta vain jos kyseinen sinkku ei omaa yhtään mitään ihmissuhteita tai niihin edes löyhästi rinnastettavia asioita. Taas on unohdettu, että ystävyyssuhteen ja parisuhteen ero pitkässä juoksussa ei juuri muuta ole kuin seksi ja se, että parisuhteessa kumppanin naamaa joutuu katsomaan useampana päivänä kuin kavereiden naamoja.
Muutenkin ne parisuhteet kyllä kestävät kun niissä on kaksi ihmistä jotka ovat valmiita ylläpitämään niitä ja ymmärtävät olevansa silti kaksi eri ihmistä parisuhteessa ollessaankin. Jos kuvitelma on se, että ihmissuhteessa tai varsinkaan parisuhteessa ei koskaan ole hetkeäkään ikävää niin tulee kyllä kovia pettymyksiä koko elämän mitalta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miessssssss211221

23.1.2017 11:29

Hyviä pointteja shiwan8:lta. Tässä hieman yli 30-vuotiaana huomaa, että henkilöt jotka ovat sinkkuna täyttävät vahvasti jonkun listan kriteereistä, minkä vuoksi pariutuminen voi olla hankalaa jatkossa. Mutta kaikki eivät kaipaa toista ihmistä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Automaatio 3000

25.1.2017 19:59

Taisitte kaikki unohtaa (?), ettei parisuhteessa välttämättä asuta yhdessä, tai olla pää-asiassa jommankumman kämpillä. Myös pitkässä ja vakavassa parisuhteessa voidaan asua yksin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi