Uskaltaako mielenterveyspotilas avautua pahasta olostaan, jos vaarana on raportointi poliisille?

Sisäministeriö haaveilee nykyistä laajemmasta poliisin pääsystä ihmisten potilastietoihin, kertoo Helsingin Sanomat. Hiljaisuudessa valmisteltua lain muutosta pyritään runnomaan läpi nopealla aikataululla, sillä sen pitäisi olla eduskunnassa jo kuukauden päästä.

Poliisin pääsy potilastietoihin on syystäkin tiukasti rajattua ja uusi esitys herättää vakavia kysymyksiä ihmisten yksityisyyden ja potilasturvallisuuden näkökulmasta.

Sisäministeriölle ei riitä ajatus poliisin pääsystä tietokantoihin tarvittaessa, vaan se haluaisi lääkäreiden ilmoittavan oma-aloitteisesti vakavien rikosten mahdollisuudesta poliisille havaittuaan jotain epäilyttävää vastaanotollaan.

“Lääkärillä ei todellakaan ole kristallipalloa sen arvioimiseksi, kuka potilaista tekee tulevaisuudessa jonkun rikoksen”, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki sanoi Hesarille.

Jos ihminen käyttäytyy elämässään viattoman puhtoisesti ja luottaa täysin poliisiin ja valtioon, ei yksityisyydestä luopuminen tunnu missään. On kuitenkin tilanteita, jotka tekevät esimerkiksi potilastietojen avaamisesta poliisille vähintäänkin kyseenalaista.

Suora kamerayhteys kansalaisten koteihin auttaisi viranomaisia estämään vakavia terrori-iskuja ja perheväkivaltaa aiempaa tehokkaammin.

— Salla Vuorikoski (@svuorikoski) November 6, 2018

Hesarin haastattelemat oikeustieteen asiantuntijat suhtautuvat vähintäänkin nihkeästi lain luonnokseen. Heidän mukaansa laki on kirjoitettu niin väljästi, että se mahdollistaisi kaiken ja että teksti vaikuttaa raakileelta. Muun muassa tietosuojaan ei ole viitattu siinä kertaakaan.

“Ei kuvata, mitä tämä merkitsisi potilaalle, potilaan hoidolle, poliisien järjestelmille, rekisteröidyn oikeudelle tietää kuka poliisi on tehnyt mitäkin, tai minkä takia joitain asioita on tehty”, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio listaa puutteita HS:lle.

Oikeustieteen professori Olli Mäenpään mukaan kynnys arkaluonteisen potilastiedon luovuttamiselle on pantu hyvin alas ja hänen kollegansa Martin Schein Euroopan yliopistoinstituutista huomauttaa, kuinka Suomessa on jo viime vuosina kavennettu yksityisyyden suojaa monin tavoin.

Worst Case Scenario

Suurimmat epäilykset uuden lain suhteen heräävät mielenterveyspotilaiden kohdalla. Ihmisen selitys omalle pahalle ololleen voi olla peräisin esimerkiksi netin keskustelupalstoilta ja ratkaisumallit sen mukaisia. Psykiatrin vastaanotolla hänen pitäisi pystyä purkamaan tuntemuksiaan luottamuksen ilmapiirissä ja löytämään terveitä ratkaisumalleja tuhoavien tilalle.

Jos ihminen uskaltautuu vastaanotolle avautumaan tuntemuksistaan, hän saattaa ajaa itsensä tietämättään ansaan. Mitä voi sanoa ilman, että lääkäri reagoi ja ilmoittaa asiasta eteenpäin? Voiko yhteiskunnallinen turhautuminen johtaa ongelmiin myöhemmin vain koska päätit avata suusi?

Yhtään helpompaa ei ole lainkuuliaisella psykiatrilla, joka haluaisi hoitaa työnsä hyvin, mutta toimia myös viranomaisten ohjeiden mukaan. Missä vaiheessa potilaan ajatuksista tulee potentiaalisia rikoksia?

Jos ihminen tuntee lain, eikä siksi uskaltaudu vastaanotolle, voi tilanne olla vielä pahempi. Silloin hän hakee apua syvemmältä internetistä ja jossain vaiheessa törmää kohtalokkaisiin ohjeisiin ja on taipuvainen ottamaan niistä vaarin, koska empatian opettelu psykiatrin kanssa on jäänyt väliin.

Syntyy tilanne, jossa terroritekoja estämään tarkoitettu laki on kääntynyt itseään vastaan.

Kaikki mielenterveysongelman kanssa painivat ansaitsevat apua ja hoitamatta jättäminen synnyttää kaikista isoimman laskun yhteiskunnalle.

Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa nostettiin jo esiin mielenterveyspotilaan näkökulma lakimuutokseen. Siinä mielenterveyden ongelmista kärsinyt henkilö kertoo, kuinka käsittelemättömät traumat heijastuivat hänen elämäänsä väkivaltaisina ajatuksina itseä ja lähimmäisiä kohtaan.

“Olin todella peloissani ja niin häpeissäni, etten uskaltanut kertoa näistä ajatuksista edes työterveyshuollon henkilökunnalle”, hän kirjoittaa.

“Nyt muutaman vuoden terapiatyöskentelyn jälkeen ymmärrän väkivaltaisten ajatusteni taustalla olleita tunteitani paremmin. Ymmärrän myös väkivaltaisten ajatusten ja toiminnan välisen todella merkittävän eron. Erilaisista lapsuuden tapahtumista johtuneiden ajatusvääristymien takia en ollut aiemmin ymmärtänyt tätä riittävän selvästi.”

Nyt ehdotetun lain puitteissa tilanne olisi voinut olla toinen.

“Jos olisin siinä tilanteessa joutunut huolehtimaan, että potilastietoni tulevat ehkä poliisin nähtäväksi, en tiedä, olisinko uskaltanut avautua edes psykiatrille. Uskallan hädin tuskin ajatella, mitä siitä olisi voinut seurata. Siinä tilanteessa minulla ei ollut voimavaroja kantaa yhtään enempää pelkoa tai häpeää.”

Entäs päihderiippuvaiset?

Muitakin esimerkkejä lain vaaroista on helppo löytää. Miten esimerkiksi laittomien päihteiden kanssa ongelmiin joutuneet suhtautuvat avun hakemiseen lääkäriltä, jos tietävät linjan poliisille olevan auki?

Tiedämme, että jo nykyisin syrjäytymisvaarassa olevien, etenkin miesten, hakeutuminen lääkärihoitoon tökkii. Muutos pahentaisi tilannetta juuri sen ryhmän kohdalla, jonka kaikista eniten kaipaisimme löytävän lääkärin luukulle.

Tasapainoisen ja demokraattisen valtion kanssa kansalaiset ovat useimmiten turvassa, mutta muutokset politiikassa voivat olla nopeita ja äärinäkemykset voivat nousta valtaan yllättäen. Silloin valtava määrä viranomaisille avointa dataa saattaa muodostaa aivan toisenlaisen uhkan.

Kriittisen näkemyksensä ovat antaneet myös terveydenhuollon asiantuntijat, joiden mukaan lainmuutos murentaisi terveydenhuollon toiminnalle olennaista luottamusta.

Löytyykö luottoa poliisiin?

Luottamuksen kannalta ajankohta ei ole paras mahdollinen poliisin oikeuksien merkittävälle lisäykselle. Joukko päällikkötason poliiseja on parhaillaan syytteessä Jari Aarnion ympärille rakentuneen rikosvyyhdin ja siinä pettäneen valvonnan suhteen.

Oikeudenkäynnissä Aarnion asianajaja totesi, että Aarnion yksikkö vastusti valtakunnallista rekisteriä tietolähteistä. Ongelmana oli, etteivät poliisit edes itse luottaneet tietojen pysymiseen salassa.

Koko tapaus on esimerkki poliisin valvonnan ongelmista, jotka ovat aivan keskeisiä kaikissa poliisin käytössä olevien rekisterien käsittelyssä.

Samalla pitää muistaa, että vaikka periaatteet ja säännöt yksityisluontoisten tietojen käsittelystä olisivatkin kunnossa, on poliisikin ihminen ja siksi erehtyväinen. Poliisin inhimillisestä tirkistelyn halusta kertoo esimerkiksi laajamittainen tietojen väärinkäyttö, joka tapahtui Mika Myllylän kuoleman yhteydessä, kun lukuisat poliisit osoittivat laitonta kiinnostusta Myllylän tietoja kohtaan. Samoin Anneli Auerin paljon julkisuutta herättänyt tapaus sai ulkopuoliset poliisit urkkimaan rekistereitä, joihin ei olisi ollut mitään asiaa.

Vuoden alussa poliisi kertoi tiukentaneensa valvontaa ja teknisiä keinoja laittoman urkinnan kitkemiseksi.

Jos arkaluontoista tietoa olisi tarjolla huomattavasti entistä laajemmin, kuinka suuri houkutus konstaapelilla olisi hieman vilkaista esimerkiksi vihaamansa naapurin yksityisiä tietoja?

Onneksi poliisin joukosta kuuluu myös järjen ääniä. Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne avautui asiasta Lännen Medialle.

“Potilastiedot kuuluvat niin vahvasti yksityisyydensuojan piiriin, että niiden avaaminen viranomaisille vaatisi erittäin laajan ja perusteellisen yhteiskunnallisen keskustelun”, Rinne kommentoi.

Nyt keskustelua käydään paljon, mutta vasta, kun tieto salassa valmistellusta laista lipsahti julkisuuteen.

Yksityisyys uhattuna myös muualla

Ehdotus potilastietojen avaamisesta rikostapauksissa myös poliisin käyttöön ei ole ensimmäinen merkittävä yksityisyydensuojan heikennys, jota viime aikoina on ajettu käytäntöön.

Lokakuun puolessa välissä uutisoitiin suunnitelmista, jotka toteutuessaan mahdollistaisivat esimerkiksi Kelalle ja verovirastolle pääsyn ihmisten pankkitietoihin. EU:n rahanpesudirektiivin puitteissa, mutta EU:n vaatimuksia tiukemmilla linjauksilla Suomi haluaisi käyttöön tiedonhakujärjestelmän, jonka kautta poliisi, verottaja ja Kela pääsisivät entistä helpommin käsiksi suomalaisten tilitietoihin.

Käytännössä uudistus tarkoittaa sähköistä rajapintaa, jonka kautta viranomaiset pääsevät käsiksi tietoihin, joista käy ilmi tilinumero, tilin haltija, käyttöoikeuksien haltija, tilin avaus- ja sulkemispäivä, tilin saldo, tilitapahtumat, mahdolliset tallelokerot ja tiedot luotoista.