Veroparatiisien tilit pullollaan

Maailmantalouden valtava musta aukko.

Rahat viihtyvät Cayman-saarten auringossa.
Rahat viihtyvät Cayman-saarten auringossa.

Tuore tutkimus paljastaa, kuinka maailman varakkain väestö on syytänyt omaisuuttaan veroparatiiseihin jopa 32 biljoonan dollarin (biljoona = 1000 miljardia) edestä. Summa on suurempi kuin koko Yhdysvaltojen talous ja vastaa viisisataakertaisesti Suomen valtion budjettia. Sunnuntaina julkaistusta tutkimuksesta kirjoittaa brittiläinen The Guardian ja Suomessa Helsingin Sanomat.

Massien siirtäminen veroparatiiseihin on jättänyt valtioilta saamatta arviolta 280 miljardin dollarin potin. Siitä olisi riittänyt reilusti pelimerkkejä esimerkiksi eurokriisin hoitamiseen tai Afrikan jaloilleen nostamiseen. Tutkimuksen mukaan varantoja veroparatiisissa löytyy noin 10 miljoonalla henkilöllä, mutta lähes puolet potista kuuluu ainoastaan 92 000 eri ihmiselle.

Tutkimuksen tehnyt James Henry kuvaa veroparatiiseihin valuneita sijoituksia "valtavaksi mustaksi aukoksi maailmantaloudessa". Tuo musta aukko on vielä huomattavasti tutkimuksen lukuja suurempi, sillä siinä ei ole huomioitu yksityishenkilöiden reaaliomaisuutta, yritysten omaisuutta tai rahastojen ja säätiöiden omaisuutta.

7 kommenttia

Hattifnattar

23.7.2012 16:14

Verotuksen keventämnen ei varmaan poistuisi kokonaisuudessaan, jos veorotusta kevennettäisiin, mutta se varmasti auttaisi asiaa. Esim. Suomessa veroaste paljon tienaaville tai omistaville on niin älyttömän korkea, ettei veroparatiisien suosio ole mikään ihme. Ja kun ne verorahat tuntuva menevän pääosin ihan muuhun kuin esim, sairaiden ja vähävaraisten
vanhusten ja lasten tukemiseen,,

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ReikaLompakossa

23.7.2012 19:06

Tästä videosta selviää Suomen osuus:

http://www.youtube.com/watch?v=BP0gdXWc7Dc

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kritiikinkukkanen

24.7.2012 08:42

"Afrikan jaloilleen nostamiseen"

Eiköhän tuo nimenomaan ole se musta aukko eli tehtävä ei kyllä onnistu pelkästään rahaa syytämällä

"In the 2005 summit at Gleneagles, Scotland, the G-8 agreed to double foreign aid to Africa, from $25 billion a year to $50 billion to finance the big push,"

Siis pelkästään G-8 sopinut 50 miljardista dollarista VUODESSA.

http://nyudri.files.wordpress.com/2011/10/canthewestsaveafrica.pdf

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nkereitaonkoheita

25.7.2012 09:16

Ei afrikkaa voi auttaa, mutta rikkaiden rahat voidaan antaa olla veroparatiiseissa. Totuus on se, että vain rikkaat voivat pelastaa maailman, sillä vain rikkaus luo lisää rikkautta ja työtä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ahneus_on_sairaus

25.7.2012 12:35

Pieni sotilaallinen interventio Cayman saarille, Bahamalle ym. ja sikojen rahat jakoon koko planeetan auttamiseksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kukahan_on_ahne

30.7.2012 00:31

Nimimerkille ahneus_on_sairaus, kukahan on ahne? Ettei vain olisi verojaan nostelevat valtiot? Suomen valtion kannattaisi pikaisesti korjata yritysten verotusta alaspäin. Työllisyys paranisi ja saattaisi valtion verotuototkin jopa nousta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MA-3O

30.7.2012 15:52

Olisi hyvä jos Monacossa Grimaldin suku sammuisi kun ei Albert saisikaan perillistä aikaiseksi.Silloin maa siirtyisi osaksi Ranskaa
Toivon mukaan silloin päästäisiin myös käsiksi maassa olevaan veronkiertorahaan jota lie miljarditolkulla Monacon pankeissa.Kuvitelkaapa vaan: saisimme haltuumme mm. Mika Häkkisen ja Keken pimittämiä veroja useammalta vuosikymmeneltä taannehtivasti, muita suomi-veronkiertäjiä mm. Kalle Palander.
Ja olisihan monella muullakin maalla saatavia, mm. Ruotsilla Björn Borgilta ja Patrik Sjöbergiltä, Saksalla mm. Boris Becker.
Lopuksi:kepeät mullat Citylehdelle, R.I.P., toivottavasti lehti jatkuisi lehtenä edes jossakin muodossa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi