Ajoimme tänään Pokharasta-Kathmanduun. Päätiellä on kivoja maisemia mutta päätimme silti kokeilla löytyisikö jotain aidompaa Nepalin elämää joen toiselta puolelta.
Paikallinen drafting opas oli kanssamme lounaalla. Vasemmanpuolisella härvelillä ylitimme joen. Oikeanpuolisen skippasimme.
Joen voi ylittää monenlaisella härvelillä. Useimmat silloista on 1-4 ihmisen kuljettimia, ja osa on isompia. Harvoista voi mennä autolla yli mutta jälleen moottoripyörä todisti ylivoimaisuutensa kulkupelinä Aasiassa.
Sillan ylitys onnistuu myös moottoripyörällä Nepalissa.
Otimme kapean riippusillan ja ajoimme sitä pitkin joen yli pienen kylään. Meidät otettiin mukavasti vastaan ja heti meille oltiin tarjoilemassa ruokaa. Kieltäydyimme ja jatkoimme matkaa.
Emme tietenkään olleet varautuneet kunnollisilla kartoilla joten kyselimme jokaisessa polun mutkassa ihmisiltä minne mennä.
Nepalista löytää upeita jyrkänteitä ja kirkkaita vuoristojokia.
Jälleen kannatti kokeilla sivutietä. Pääteiltä kannattaa poiketa. Näkee sellaisia paikkoja mitä muut turistit eivät bussilla ohi kaahatessaan näe.
Prätkillä pääsee paikkoihin jonne turistibussi ei pysähdy. Oikeata Nepalilaista elämää.
Nepal on turistille helppo maa. Täällä saa kaikkea mitä tarvitsee. Prätkän vuokraus onnistuu ja tottumattomillekin tiet ovat helppoja.
Ajoimme tänään Kathmandusta Pokharaan. Tie oli hyväkuntoinen mutta silloin tällöin oli kuoppia ja pienehköjä potholeja. Nopeudet 50-90 kmh. Pääteiltä poistuttaessa kannattaa ottaa kunnon pyörä, mutta pääteillä ajavalle riittää perus Nepal pyörä. Matka kesti 6 tuntia sisältäen safkatauon.
Pokhara on 400m alempana kuin Kathmandu joten näin talvellakin täällä on lämpimämpi.
Pysähdyimme johonkin sattumanvaraiseen paikalliseen ravintolaan. Ruoka oli hyvää eikä tullut vatsanpuruja.
Matkalla kävimme syömässä ja ihastelimme arkkitehtuuria.
Avotulihellalla valmistettu ruoka oli hyvää. Vieressä lapsi tiskasi tiskejä.Lapsi keinuu jättikeinussa. Toinen katselee sillalta alas.Nepalilaista arkkitehtuuria. Kestävä rakenne?
Lähdimme liian myöhään Kathmandusta ja jouduimme ajamaan viimeiset 20km pimeässä autojen seassa. Se oli semijännittävä kokemus.
Päätiet Nepalissa ovat pääasiassa hyväkuntoiset.Nepalissa on maailman korkeimmat vuoret Mount Everst ja muita nyppylöitä kuten Annapurna (kuvassa).
Siltoja on vähän. Joen pohjaa käytetään tienä. Eiliset sateet ovat jättäneet hiekkaa. Nyt tie on tasoitettu.
Olemme moottoripyörillä tutkimassa Myanmaria. Eilen alkoi joku yllättävä sademyrsky. Tänä vuonna on satanut 50% enemmän vettä kuin normaalisti.
Meidän piti mennä vuorille, mutta saimme viestin että tie on poikki. Sadevesi on vyöryttänyt maata ja huuhtonut osan tiestä kokonaan pois. Ihmisiä on jumissa vuorilla. Joet ovat myös niin tulvivia että niiden ylittäminen veisi paljon laskettua pidemmän aikaa.
Kun ei ole varaa rakentaa siltaa
Siltojen rakentaminen on kallista. Halvempaa on rakentaa tiet kuivalla kaudella menemään joen pohjaa pikin. Joskus tiet tehdään jopa betonista.
Näitä on kallis ylläpitää. Joen tulviessa yli mennään pienellä puuveneellä. Sillä on työllistävä vaikutus. Jos ei tulvi niin paljon niin silti tielle kertyy hiekkaa ja mutaa. Silloin näkyy paikallisia ihmisiä putsaamassa. Ihmiset ovat siellä vapaaehtoisesti ja he pyytävät palkakseen lahjoituksia. Tienpohjan kunnossapitäjät eivät ole valtion palkkaamia.
Olemme moottoripyörillä tutkimassa Myanmaria. Eilen jouduimme yllättäen sadekuuroon. Koko yön oli satanut mutta aamulla sää alkoi kirkastua.
Lähdimme aamulla Kalawista. Pääsimme noin kymmenen kilometria upeaa asfalttipäällysteistä serpentiinitietä vuorelta alas kun sade taas alkoi.
Myanmarissa on kolme vuodenaikaa:
- Sadekausi joka alkaa heinäkuussa päättyy yleensä jo lokakuussa
- Kylmä kausi marraskuusta helmikuuhun
- Kuiva kausi maaliskuusta kesäkuuhun
Sadekauden piti loppua. Ajoimme tänään yli 200 km kaatosateessa. Eikä missä tahansa kaatosateessa vaan kunnon monsuunimyrskyssä.
Pääsemme hotellille. Sähköt katkeilevat nyt. Lämmintä vettä ei tule. Monsuunisadetta ei tule normaalisti näin myöhään mutta nyt myöhäinen monsuuni yllätti burmamaiset. Tänä vuonna on satanut 50% enemmän vettä kuin normaalisti.
Tässä kohtaa ei normaalisti ole jokea. Nyt on. Myanmar. Burma. Monsuunisade.
Meidän piti mennä vuorille, mutta saimme viestin että tie on poikki. Sadevesi on vyöryttänyt maata ja huuhtonut osan tiestä kokonaan pois. Ihmisiä on jumissa vuorilla. Joet ovat myös niin tulvivia että niiden ylittäminen veisi paljon laskettua pidemmän aikaa. Moottoripyörän vieminen joen yli puuveneellä on työläs homma.
Sade aiheuttaa myös valtavia tulvia. Menimme tänään paikoista joissa yhden päivän sade sai aikaan 30cm syvän virtaavan joen tien yli. Siitä kun pamautat moottoripyörällä niin tiedät miten märkä olen nyt.
Suunnitelmiimme tuli muutos. Luonnonvoimat ovat meitä voimakkaampia. Emme mene vuorille vaan huomenna suuntaamme kohti kuuluisaa Bagania.
Burma on seikkailu.
Ilkka O. Lavas
Sarjayrittäjä
Noista pilvistä sataa vettä. Tässä alakuvassa olemme vielä 1.5 km:ssa pilvien yläpuolella.
Kun Myanmarissa menee ulos kaupungeista, näkee oikeata burmalaiselämää. Kuvassa mies punoo bambukoria.
Maailman ensimmäisinä suomalaisina motoristeina pääsemme sellaisiin paikkoihin Myanmarissa, jonne muut eivät pääse.
Myanmar on auki, mutta vielä on paljon suljettuja paikkoja. Viisumi tänne on helppo saada. Bangkokista Myanmarin konsulaatista sen saa päivässä.
Autonomiset alueet
Myanmarissa on autonomisia alueita, jonne pääsee vain paikallisoppaan kanssa. Oppaan palkka on noin 10 USD per päivä.
Erityisluvanvaraiset alueet
Tietyille alueille mennäkseen pitää hakea lupa valtiolta. Meillä on lupa mennä monille luvanvaraisille alueille. Ihan normaali viranomaisen allekirjoittama lupalappu. Kannattaa järjestää etukäteen.
Myanmarissa naiset tekevät yleensä kaikki työt. Ei paha diili. Mitäs jos otettais suomeenkin tämä käytäntö? (vitsi)
Kielletyt alueet
Sotatilan ja taistelujen keskelle ei saa mennä paitsi tietenkin salaa ja erityisluvalla oppaan kanssa.
Kielletty alue. Arvaa meninkö?
Myanmar on turvallinen paikka jos ei sekaannu paikallisten juttuihin. Kannattaa kokeilla. Menestystä elämääsi!
Olen osa suomalaista retkikuntaa joka kartoittaa moottoripyörillä ensimmäisinä suomalaisina tutkimusmatkailijoina Myanmaria. Menemme paikkoihin jonne pääsee vain vesipuhveleilla, kävellen tai moottoripyörällä.
Meidän valitsemat tiet ovat niin kapeat että välillä puskat raapivat vasenta ja oikeaa kättä samaan aikaan. Sadekausi on muovannut monista teistä mutalammikoita joihin isokin moottoripyörä saattaa kokemattomalla jäädä upoksiin. Osa teistä on niin kuoppaisia että joudun keulimaan kuopan yli. Välillä tielle on romahtanut soraa sateen vyöryttämänä. Välillä ylitämme jokia, välillä puroja. Siltoja ei ole.
Saavuimme myöhään eilen illalla kylään, jossa asuu 100 ihmistä. Kylän pääelinkeino on tupakanlehtien kasvattaminen ja kuivaus. He jalostavat niistä sikareita. Pian koko kylä saapuu katsomaan kummaa kulkuettamme. Länsimaalaisia ei täällä varmastikaan ole useita käynyt. Lapsilla on itsetehtyjä leluja. Savu nousee tuvasta. Miehet ovat siellä testaavat oman kylänsä tuotteita. Kaikkialla tuoksuu sikarille. Morjestan vesipuhvelia. Sitten jatkamme matkaa alaspäin kohti Inle Lake järveä.
Moottoripyörillä pääsee vaikka minne mutta se ei ole mitään helppoa hommaa siltikään.
Ajamme elämäni haastavinta enduroprätkäreittiä alas vuorilta ja pian Inle Lake siintää alhaalla. Puolen tunnin hikisen reissun päästä olemme perillä. On jo pimeää. Majoitumme, pesemme mutaiset ajovarusteemme, syömme ja nukahdamme kaskaiden lauluun.
Pitkien unien jälkeen herään ja katson järvelle. Näky on häikäisevä. Vuoret siintävät sinisen järven taustalla. Edustalla kukkivat kirkkaanväriset kukat. Hotelli on ihanan laadukkaan oloinen. Kaikkialla on vihreää koska sadekausi on juuri päättynyt.
Aamupalan jälkeen lähdimme Inle järvelle seikkailemaan.
Herkullisen aamupalan jälkeen hyppäsimme pitkään veneeseen joka vei meidät ulos järvelle. Yksipyttyinen moottori papatti perässä ja vesi roiskusi. Inglajärvellä on paljon kelluvia kasveja. Opas sanoi että pian näemme paljon muutakin kelluvaa.
Saavuimme kelluvaan kylään. Ei se kylä oikeasti kellu mutta heidän tomaattiviljelmät kyllä kelluivat järven pinnalla. Hauskan näköisiä. Talot seisoivat paalujen varassa pitkin järveä.
Markkinat Inle Laken rannalla olevassa kylässä.
Rantauduimme. Kävimme markkinoilla ja lähdimme kohti toista kylää. Markkinoita on täällä viitenä päivänä viikossa. Aina eri kylässä. Kätevä järjestely. Parempi isommat markkinat kerralla kuin viidet pienet joka päivä.
Saavuimme pian toiselle puolta Inlejärveä. Hamepukuiset pojat ottivat veneemme vastaan. Nousimme ylös veneestä. Olimme saapuneet Lootuksenkukkasilkkitehtaaseen. Lotus, Silk & Cotton Hand Weaving Centre.
Lootuksenkukkasilkkitehdas Burma / Myanmar Inle Lake
Nainen katkoi lootuksen kukan varsia ja keräsi sen sisältä kuitua. Lootuksen kukka on todella harvinainen. Katsoin ikkunasta ja näin niitä pienen pellollisen kellumassa vedessä. Osassa oli valkoinen kukka kukkimassa. Lootus pitää täysikuusta ja silloin se on täysin auki.
Toinen nainen kerii lankaa kerälle rukilla. Menemme eteenpäin yläkertaan. Yläkerrassa kangaspuut laulavat.
Lopuksi saavumme myymälään. Sieltä voi ostaa kaikenlaisia tuotteita ja tietenkin lootuksenkukkakankaasta tehtyjä tuotteita.
Tämä näytelmä tuo mieleeni silkkitehtaan Kiinan Shanghaissa.
Siellä oli vastaava näytelmä. Se oli vaan räikeämpi: silkin teko alkoi 5 minuuttia ennen saapumistamme ja loppui kun kävelimme huoneesta ulos myymälän puolelle. Mitäpä ihminen ei tekisi elämysten ja kaupanteon vuoksi.
Pine ja Gilmore kuvailivat Experience Economy -kirjassa kuinka maailmassa kilpailu menee yhä enemmän siihen suuntaan, että firmojen on luotava elämyksiä pärjätäkseen. Silkkikutomoihin liittyvä käsityötaidon näytelmä on kuin suoraan Pinen oppikirjasta.
Inle järven näytelmässä ei ollut feikkiä kuin se, että myytävät tuotteet tehtiin muualla. Itse tehdas oli aito. Silti kokemus oli hieno ja toi historiaa aidosti esiin. Annan esitykselle 5/5 tähteä.
Lähdimme vielä uimaan. Pysähdymme hylättylle talolle järven keskellä. Siellä on lupa kenen tahansa käydä. Inle järven vesi on virkistävää. Noin 24 asteista.
Upea paikka. Inle järvi on helppo nuorille ja vanhoille. Valtava turistikohde tästä tulee ennemmin tai myöhemmin. Kannattaa käydä ennenkuin kaikki löytävät Burman. Jos käyt Burmassa niin vieraile myös pikkukylissä äläkä tyydy pelkkään Inle järveen.
Näillä teillä ei ole ennen suomalaisia motoristeja näkynyt. Asfalttia ja hiekkaa. Sähköttömyyttä ja luksushotelleja.
On aivan pimeää kun herään Myanmarissa kylänpäällikön talon lattialta. Patjanani on matto. Peittonani fleecepeitto. Kukko kiekuu. Kaikki kylän kukot kiekuvat. Aurinko alkaa nousta. Linnut aloittavat viserryksen. Tuhannet linnut pitävät ääntä ja kukot.
Loikoilen kovalla patjallani. Kuulen ohuen seinän läpi ääniä kun munkit siirtyvät kohti aamuhartauttaan. Linnut laulavat. Ilma on raikasta yöllisen sateen jäljiltä.
Nukahdan uneen. Ajattelen että onnellisuus ei ole kiinni siitä miten paljon omistamme eikä siitä miten hienossa talossa asumme.
Paikalliset ajavat samoja reittejä kuin me. Ei ole muita teitä. Upeita maisemia ja aavemaisia paikkoja.
Aamupalaksi nuudeleita
Burmalaiset syövät paljon nuudeleita ja kaikkea mitä metsistä löytyy. Täällä lapset kasvatetaan tuntemaan ympäristönsä. Kaikki paikalliset osaavat kävellä metsissä ja he tietävät mitä luonnosta voi syödä.
Kyläpäällikkö lähtee tapaamiseen
Kyläpäällikkö on pukeutunut kauluspaitaan ja suoriin housuihin. Hän pukee vyötä päälleen.
Kerran kuukaudessa jokaisen kylän pitää raportoida kuinka paljon asukkaita kylässä on ollut ja kuinka monta turistia on käynyt minäkin päivänä.
Kerran kylässä oli kapinallisia piilossa. Heistä yksi nukkui kiväärinsä kanssa samassa huoneessa kuin me. Siellä oli silloin myös pieni tyttölapsi joka hymyili koko ajan kapinalliselle jottei häntä tapettaisi. Vaikka tytölle sanottiin että kapinallinen on samalla puolella ka ystävä niin silti tyttö pelkäsi niin paljon että hymyili vaan koko ajan.
Paikalliset pojat halusivat esitellä stendariaan. Teiden varsilla on kaikenlaisia eläimiä: aaseja, vesipuhveleita, ankkoja, hanhia, koira, kameli?, kissoja
Hiekkatie jatkuu
Ajamme kohti kiellettyä aluetta. Meillä on lupa ajaa sinne lähelle muttei sota-alueelle. Mogoke kylään saisi myös luvan oppaa kanssa ohjattuna mutta ei moottoripyörien kanssa. Ilmeisesti oppaat eivät halua ajaa moottoripyörillä.
Tie on kivikkoista ja väistelemme vesilätäkköjä. Maisemat ovat häikäisevät. Isoja pudotuksia. Rotkoja. Jyrkänteitä. Valtavia puita. Sademetsän tuoksu. Ihania mutkia. Kyliä kuin historiankirjoista.
Kenelläkään ei ole kiire minnekään. Nautimme ajamisesta. En ole ennen ajanut näin kivikkoista tietä mutta opin nopeasti. Annan moottoripyörän tehdä työt ja nautin kivien yli hyppelystä ja ajamisesta. Välillä kura roiskuu mutta se ei haittaa. Sen minkä Myanmar kastelee sen Burma kuivattaa.
Taistelujen todellinen syy
Pohjoinen alue on kuuluisa jalokivistä, rubiineista ja kullasta. Sen vuoksi Brititkin Burman aikanaan valtasivat. Suljetulla alueella on paljon rikkauksia ja kaivoksia joista kapinalliset eivät halua alkaa maksamaan 20% kaivosveroa Myanmarille. Miljardibisneksessä 20% on niin iso raha että kannattaa vähän vertakin vuodattaa. Tämä lienee todellinen syy siihen että kapinalliset jatkavat taisteluja.
Jalokivimyyjä
Pysähdymme pitämään taukoa. Syömme pienet nuudelisopat. Nuori äiti syöttää lastaan. Lasten syntyminen on merkki siitä että ihmiset uskovat tulevaisuuteen.
Olemme juuri lähdössä. Äiti pesee lapsen peppua, noin 1 vuotias vauvahan se vielä on. Samanlaista on ihmisen elämä joka kulttuurissa. Pakistanilais-intialaisen näköinen pukumies tulee luoksemme ja kysyy haluammeko ostaa rubiinia 500 dollarilla. Kieltäydymme vaikka olisihan se kiva tuliainen
Joutuisimme poliisin tehotarkastukseen jos lähtisimme Mogokiin päin risteyksestä. Ajelemme Pyin Oo Lwiniin päin. Tie on uudehko kapea asfalttitie. Tie mutkittelee vuorten huipulla. Näkymät ovat mahtavat. Ajelen teepaitasillani ja shortseilla. Elämä on ihanaa!
Ensimmäinen suomalainen motoristiryhmä Myanmarissa.
Kiipesimme juuri vuorille prätkillä. Alkumatka satoi kaatamalla mutta pian sade loppui ja lämmin Burman aurinko kuivasi meidät. Matkalla näimme paljon kulkukoiria. Yksi juoksi juuri prätkäni edestä täysiä tien yli. Kulkukoiria on tässä maassa älyttömän paljon. Matkalla näkyi myös vesipuhveleita, lampaita, lehmiä, kissoja ja hanhia.
Liikenne on hauska. Välillä risteyksestä pitää lähteä väärään suuntaan autoja vastaan ja pitää ajaa satoja metrejä vastavirtaan, josta sitten vasta pääsee omalle kaistalle. Tuntuu näin länkkäristä aika hurjalta kun liikenne saattaa välillä mennä kahteen suuntaan samalla kaistalla. Täällä se on ihan normaalia.
Burman Cybercity
Myanmarin hallitus päätti vuosia sitten, että tehdään Burmasta Hightech maa. He perustivat High-Tech Cityn Cybercity Yadanarpon.
Täällä on luottamukseen ja palveluksiin perustuva bisneskulttuuri. Hallitus rakensi tiet High-Tech Cityyn vuoren huipulle ja pyysi paikallisia yrityksiä perustamaan sinne toimiston. Vastalahjaksi yritykset saavat jalokivikaivosoikeuksia yms jolla itse bisnes tehdään. "Joskus täytyy tehdä jotain muuta, että voi tehdä sitä mitä haluaa" -sääntö pätee Myanmarissakin.
Cybercityn hienot rakennukset rakennettiin mutta yhtään työntekijää ei kaupunkiin saatu. Kaupungissa ei asu ketään, on vain hienot toimistot. Nyt tänne rakennetaan 2 yliopistoa ja toivotaan että sitä kautta kylään muuttaisi ihmisiä ja jäisi tekemään töitä.
Prätkä hajalla
Olimme juuri lähteneet High-Tech Citystä kun yksi ihan uusista Hondistamme otti ja hyytyi. Onneksi läheltä löytyi paikallinen moottoripyörämekaanikko, joka lupasi korjata rikkinäisen sytyttimen.
Hondaan voi yleensä luottaan mutta tämä onkin erikoisversio: kiinalainen Honda. Menimme syömään ja sillä välin paikallinen meksu eli mekaanikko vaihtoi lähes uuteen 1700km ajettuun Kiina-Hondaan puolan hiilen. Prätkä taas kunnossa.
Pääsimme huristelemaan eteenpäin kohti upeaa vuoristoa ja serpentiinimutkatietä. Muutamien tietullien jälkeen kaahailimme näköalapaikalle Goktiek :iin jonne kurvatessamme yksi meistä veti ekat pannut. On kahdenlaisia Suomalaisia motoristeja Burmassa sellaisia jotka ovat kaatuneet tällä reissulla ja sellaisia jotka eivät ole vielä kaatuneet tällä reissulla. Ei kaatuminen ole vaarallista. Eikä nytkään käynyt mitään.
Näköalalle päästyämme napsimme muutamat kuvat ja nautimme näköalan kanssa pienet virvokkeet.
1800 luvun kello
Näköalatasanteella olevan ravintolan isäntä kysyi meiltä jännittyneenä haluammeko nähdä kellon. Ihmettelimme, että mitähän tämä yrittäjä oikein meinaa ja uteliaisuuttamme ilmoitimme että tottakai halusimme.
Papparainen lähti innoissaan takahuoneeseen ja toi pian meille pumpulissa nähtäväksi kellon. Setä ilmoitti saaneensa sen isoisältään. Arvuuttelimme kellon arvoa. Setä ei myynyt kelloa meille 1000 dollarilla.
Jatkoimme matkaa pitkin hyväkuntoisia teitä. Katselimme kauniita maisemia ja pian saavuimme Kyaukme:en kylään jossa meitä odotti pieneen Shwe Palaung heimoon kuuluva paikallisoppaamme. Aurinko laskeutui ja lähdimme pimeässä kohti tutkimatonta vuoristoa.
Hu gwat village
Tie numero 312 on karttaan merkitty päätie, mutta se on hiekkatie. Hiekkatie on aikalailla kiltti kuvaus tästä tiestä, jonka pienimmät kivet ovat nyrkin kokoisia. Osa tiepätkästä on päivällisen sateen jälkeen todella liukasta ja jyrkkää. Onneksi on niin pimeää ettemme tajua miten korkealla olemme ja miten lähellä rotkoja liukastelemme. Korksus meren pinnasta on 1100metriä.
Saavumme kahden tunnin ajamisen jälkeen vihdoin väsyneenä perille Hu Gwatiin, joka on 3000 ihmisen kylä keskellä ei mitään. Piha on mutainen ja hiekkainen. Asuntomme on sähkötön mukava vanha kylänvanhimman kylä. Sisällä ei luonnollisestikaan saa pitää kenkiä.
Syömme erittäin hyvin rakkaudella tehtyä ruokaa. Turisteja kylässä käy harvoin ja tuntuu että me olemme kylän suurin turistinähtävyys. Turismia ei Burmassa ole ennen 2011 vuotta ollutkaan. Kylän tärkeimmät elinkeinot ovat oopiumin ja teen viljely. Teetä saa myytyä isompiin kaupunkeihin. Huumeilla on omat välitystiensä.
Muut turistit ovat pääasiassa paikallisia ja harvoin täällä käy ulkkisturisteja. Vaeltelu ja luolaseikkailut sekä kiipeily on mahdollista. Täällä päin Myanmaria on todella paljon kauniita maisemia. En ole tämän kylän maisemia vielä nähnyt koska on edelleenkin säkkipimeää.
Sotilaita tuli vastaan
Kun ajoimme tänne kylään meitä vastaan tuli noin viisikymmentä sotilasta kiväärit olallaan sekä muutamia sotilasajoneuvoja. Lähistöllä olevalla alueella kapinalliset ja hallitus taistelevat. Me joudumme menemään taistelun läpi. Mutta se ei kuulemma ole vaarallista. Me emme ole kummankaan osapuolen kohde.
Kuumailmapallon lähetys taivaalle
Kävelemme iltaruoan jälkeen kylän raitilla. Kolme kauppaa on vielä auki. Kaupat ovat sekatavarakauppoja joissa ei globaaleita brändejä näy.
Eilen vietettiin Buddhan taivasta laskeutumisen päivää. Muutamia kuumailmapalloja oli juhlista jäänyt jäljelle ja kylän lapset ovat sytyttämässä kuumailmapalloa.
Ensimmäinen kuumailmapallo saadaan ilmaan tulen avulla lämmittämällä. Pallo nousee talojen kattojen tasolle mutta laskeutuu sitten alas. Toinenkaan ei lähde sen korkeammalle. Usein pallot lentävät korkealle ja kauas kauniisti tulen valoa loistaen.
Henkien talo
Olemme melkein vuoren huipulla 50 metriä ylempänä on henkien talo jonne kaikki kuolleet menevät. Paikallisten mielestä siellä on pelottavaa kun siellä on haamuja. Aika taikauskoista. Täällä haudataan ihmiset metsiin ja siksi metsissä on pelottavaa. Käymme katsastamassa tiikeripatsaat ja henkien päällikön. Kengät pitää taas ottaa pois. Ihan hieno mesta.
Sumu on noussut. Olemme pilven sisällä. Kävelemme alas kyläpäällikön talolle. Matkalla kuulemme kun munkit kuuntelevat musiikkia. Kunnon munkit eivät saisi kuunnella musiikkia. Työnnämme prätkät taloon sisälle etteivät uteliaat lapset vääntele bensahanoja yms vääriin asentoihin.
Lattia on patjana. Lakanana on viltti. Painan pääni tyynylle ja peittelen itseni huopaan. Kuuntelen tuhansien lintujen yölaulua. Vaivun pian uneen täällä kyläpäällikön talossa. Vuoren huipulla. Pilven sisällä. Burmassa. Keskellä ei mitään.
