= pelko =

Pelko
Pelko on yleensä heikkoutta, mutta joskus se on viisasta varuillaan oloa - ei siis oikestaan pelkoa. Pelkääminen on turhaa (varuillaan olo on eri asia). Pelko on rumaa ja se haisee – koirat esimerkiksi haistavat pelon ja käyvät uhrinsa kimppuun suojellakseen reviiriään tms.

Ihmiset pelkäävät kuolemaa, terveyttään, häpeää, mokailuja jne. ja unohtavat elää elämäänsä. Ihmiset pelkäävät myös elämää kuollakseen, eivätkä kykene toimimaan rohkeasti, sillä onni suosii rohkeaa. Mikään ei saa olla mahdotonta, sillä kaikki on mahdollista ja vahva usko ja vakaumus omiin asioihin takaa sen, että voi saavuttaa sellaista, mitä ei voinut kuvitellakkaan.

Minä olen elämäni varrella joutunut tilanteisiin, jossa oli lähellä tulla paskat housuun (kerran tulikin). Mä olin nuori silloin ja myin kamaa ja kuvittelin silloin olevani mafioso pukeutuenkin sen tyylisesti – joskus kannoin asettakin mukana (Beretta, kirves tai veitsi etupäässä). Kävin perimässä huumevelkoja ja pelottelin ihmisiä työkseni. Silloin pidin siitä ja olin aika psykopaatti tai ainakin psykoosissa.

Minua on neljä kertaa uhattu aseella (kolme kertaa vessassa, yhden kerran Hämeeenkadulla). Kolmessa tapauksessa selvisin puhumalla rauhallisesti - oioin asiat jotka olivat piripäitten väärinkäsityksiä ja skitsoiluja vain.

Yhden kerran kundi oli todella ampua minut, mutta tyhmyyksissään tähtäsi minua revolverilla vain puolen metrin välimatkalta päähän. Ripeästi minä pyyhkäisin oikealla kädelläni aseen sivuun ja samaan aikaan potkaisin jätkää päähän sen verran kovaa, että kundi jäi ottaan lukua. Mä pakenin pelipaikalta, kun mulla oli päällä aika paljon kamaa (näistä on turvallista kirjoittaa nyt, kun asioista on kulunut reilusti yli viisi vuotta). Näillä kerroilla minulla ei ollut itselläni asetta mukanani epäonnekseni tai onneksi.

Olen istunut linnassa Kylmäkoskella kaksi kuukautta – en sen enempää ja se on suuri ihme, josta olen kiitollinen. Sen verran on tullut pahaa tehtyä, että voisin olla tälläkin hetkellä istumassa jossain Kakolassa kymmentä vuotta. En ole ikinä vasikoinut ketään, eikä mua ole kukaan vasikaksi sanonutkaan kuin kerran yx kaveri, joka pyysi mua iloisena tapaamisestamme sen kämpille polttamaan pilveä. No poltettittiin jointit ja se kaveri meni sit vessaan (vetään herooiinitöötit – tajusin sen vasta myöhemmin). No, kun tää kundi saapu vessasta, se alkoi sekavasti haukkuun, et mä olin vasikoinut sen jollain huolttiksella jostain varastetuista aurinkolaseista. Mä röhnötin äimistyneenä nojatuolissa moisesta <!– vittuilusta –>, kun tää kundi syöksyy mua kohti tuikatakseen mua fileerausveitsellä sydämeen. Mä kerkisin just väistämään sen verran, että se keklu osui mua rintaan ohi sydämen – verta tuli <!– vitukseen –>. Sit mä olin jo syöksynyt nappaamaan itselleni pöydällä lojuneen paistinpannun suojakseni. Me tanssittiin siinä jotain kolme minuuttia yx ystävämme saapui rauhoittaan tilanteen ampumalla katkastulla haukikolla kattoon. Onneksemme ulko-ovi oli jäänyt raolleen - muuten olisi voinut tulla ruumiita.

Tän tilanteen jälkeen mä menin sairaalaan ottaan tikkauksia – mitään vakavampaa turmaa mulle ei sattunut. Mut me sen kaverin kans varottiin visusti törmäämästä toisiimme ja taisimme molemmat pelätä toisiamme. Sit yx kerta me törmättiin yhteen ja tää kundi oli hirveessä krapulassa tai jälkkäreissä, joten mä tarjosin sille lähellä olevassa kapakissa kaljat ja sovimme tän episodin ja vannoimme ikuista "ystävyyttä".

Nykyään mä oon jättänyt nää kuviot täysin ja suurin osa ryhmästä, jonka kanssa silloin hengailin, on nyt mullan alla; itsemurhia, murhia, tappoja , yliannostuksia jne. Mä oon löytänyt itsestäni sen oman herkän itseni takaisin (Se on ottanut aikaa ja pistänyt nöyräksi), enkä kahli itseäni menneisyyteen, mutta joskus sieltä tulee aina joku haamu kummittelemaan ja joudun kokoamaan itseni, etten alkaisi pelätä.

Pelon tilalle minulle on tullut jännitys. Ennen teatterimme ensi-iltaa jengi, minä mukaan lukien, on lähes aina aika jännittyneenä ja teemme kaikenlaisia riittejä, meditaatiota, littaleikkejä sun muuta rauhoittaaksemme jännityksen – ettei se kasvaisi paniikkiin asti. Sitten kun pääsee lavalle, jännitys laukeaa ja alkaa saada kiksejä, jotka ovat parasta huumetta mitä tiedän.

Tuskin on näyttelijää, joka ei ennen ensi-iltaa pikkaisen jännittäisi – se kun kuuluu asiaan. Olen nykyään onnellisempi kuin koskaan ja mulla on duuni, jota parempaa ei olekaan. Olkaamme siis rohkeita ja kulkekaamme kukin omalla tyylillämme, ylpeänä vailla typerää pelkoa ja häpeää. Tämä elämä kannattaa elää joka solulla yli sata prosenttisesti, sillä voihan olla, ettei ole seuraavaa mahdollisuutta tarjolla.

Ainoa asia jota voin pelätä, olen minä itse.

Elän mielummin rakkaudessa kuin pelossa -jokaisella on tietty valinnan vapaus:)