MAANINEN KITARA

MAANINEN KITARA

Mä siivet saan,
laulan, soitan kitaraa.
Oon täysin pihalla
kaikesta muusta turhasta,
joka ei oikeestaan mulle kuulukkaan.
Kun liekkiin leimahdan
kurjuuteni unohdan.
Oon täyttä omaa jumalaa
lähempänä kuin koskaan.
Kun siivet saan,
hukkuu aika vankilan.
En tarpeekseni liikaa saa,
vaan mun on seottava maniaan.
-Oon täyttä suurta jumalaa,
joka puntistakin pullottaa.
Ei se paine hellitä, vaik pilluakin sais.
On pakko mun skulata;
ei tarvi päätä seinään hakata,
vaan itkee ääneen saa
paskat ulos luukuttamalla.

Oon täynnä raivoo apinan
ja se ehkä hieman helpottaa.
Mä raivoon fanaattisena
raivotautejani metsään juoksemaan.
Mun päässä alkaa vipata,
ja tulen sekoomaan.
Ei se mitään maksa,
vaikka kädet ovat veren tahrimat
Ei sen tarvi aina hauskaa olla,
kun verisillä huulillani mikkiä mä haukkaan.
Tää on kai osa pakkoliikettä
mun kultaisesta nuoruudesta
jäänyt pysyvänä vammana
-oon kai tähän biisiin trauman vankina.
Musa vammauttaa, ja siitä aina kuulla saa
-ajan nauraen päin aikaa,
sormet kieliä verisinä hakkaavat.

Hukun aikaan ja pois meen -oon kaukana.
Mulle tulee lisää vammoja
-mä niitä vihaan ja rakastan.
Ajan nauraen päin aikaan hukkuvia.

z o m b ie