TIVOLLI

Raskaansarjan elukat ovat sapuneet meidän tivolliin.
En saa unta ja ääntelen kuin olis pipo silmilläin.
Näin mä kerran aikaa kai liikaa -tein siitä laulunkin.
Sen toivat mieltään soittavat eläimet -olemme käsikkäin.
Katselemme punaista aurinkoa nousevaa ja kuolemme.
Meitä ei oo sidottu aikaan tai paikkaan tähän
-meidän ei tarvitse mitään tulevaa pelätä enään.
Me olemme omillamme ja seisomme tyhjän päällä
iloiten, nauraen , itkien surusta ja onnesta.
Olemme tuhansia vuosia tulleet tänne jäämään
-vain pienen hetken kestää soittomme tää.
Me leijjumme yksinämme nousten kuolleista;
surematta menneitä -ne luojan armosta unohtaen.
En kuulu enää niihin takaisin aina palaaviin -haluun edetä.
Yhteistä on elämä ja kaikki muu on yksinäisyyden kruunamaa.
Ei oo mitään hävittävää, kuin olla jättämättä muistiin jälkiä.
On tapana meillä aina opettaa muita ja eläimille kertoa;
Se mihin biisi jäikään kun se alkoi meitä todella koskettamaan.
Me silloin paljon liikutuimme ja itkimme onnesta järkyttyneinä.
Äänet jotain vanhaa ajat sitten unohdettua esiin tuovat.
Meidän bändi on taas kasassa ja tivollissa soitamme jotain meidän omaa.
Me ollaan hetken hurmoksessa ja sitten pää tyhjää täynnä.
Tää on koettu jo aiemmin, mut aina se meitä osaa liikuttaa.
Sydän itkee pois ahdistusta ja poskemme hehkuvat
-hehkuvat onnesta, siitä kuinka paljoa me ei tarvitakkaan.
Me ei olla vetureita kivirekien
-ei olla marttyyreita kaikkien
vaan omilamme tajuamassa;
kuinka taas pitikään
oivaltaa olla ihminen.
Me saadaan kolhuja ajassa
tai paetaan niitä turhuuteen.
Aika on vapaa
-se ei kasaa toiveita.
Se antaa meille tilaa
ja poistaa kaiken turhan valheineen.
Me olemme taas kasassa; omillamme tyhjän päällä soittamassa.
Me olemme omillamme
ja tän hetken tunnemme elävämme.