Runotytön juhannus

Paljasjaloin istui kivellänsä pieni tyttönen,
tahtoen pukea runoksi kesän juhlan juhannuksen,
mukaan siihen ruusut, syreenit ja tuoksut kesäyön,
kokkojen ja saarten ja vesien kimmeltävän vyön.

Hymyillen hän odotti että runoon sanat kirpoaa,
ympärillään hymyili myös suloisimmin taivas maa,
kaunis, kirkas aurinko paistoi, metsät ja kummut kultaa,
runotytön varpaiden välissä ripaus juhannusmultaa.

-E.A. Wiksten-