Blogi

Väestörekisterikeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2008 kirkosta erosi 48 268 henkilöä, moni vedoten kirkollisveron maksuvelvoitteeseen. Kirkkoon liittyi 11 156 henkilöä.
47 748 lapsen vanhemmat halusivat liittää lapsensa kirkkoon. Ennakkolaskelmien mukaan kirkkoon kuuluu 80,7 prosenttia suomalaisista. (Lähde: www.eroakirkosta.info)
Kirkosta eroaja ei useinkaan ymmärrä tekojensa laajempia seurauksia. Kun kirkollisveroista saatava summa pienenee, kirkko joutuu supistamaan toimintojaan. Tämä näkyy ennen kaikkea kirkon kehittävän toiminnan supistamisessa, mikä on hirveä sääli. Kirkolta halutaan uudistusta ja palveluherkkyyttä, mutta mahdollisuudet tähän vähenevät väkisinkin ja joudutaan tyytymään perustoimintojen ylläpitämiseen. Suomen evankelisluterilainen kirkko toimii isona työllistäjänä ja sen toiminnan piiriin kuuluvat kaikki lapsista perheisiin, nuoriin, aikuisiin ja vanhuksiin saakka. Moni muu organisaatio ei pysty näin monipuoliseen toimintaan, joka kattaisi ihmisen elämänkaaren kehdosta hautaan.

Entä mitä kaikkea kirkollisverolla sitten katetaan? Valtaosa kirkollisverosta saatavasta tuotosta käytetään lasten ja nuorten retki- ja leiritoimintaan. Muita suurimpia kohteita mainittakoon yleiset kirkollisista toimituksista aiheutuvat kulut, kuten häät, hautajaiset sekä hautausmaiden ylläpitäminen. Suuren osan kirkollisveroista lohkaisevat myös auttaminen ja hyväntekeväisyys, kansainvälinen hyväntekeväisyys, perheneuvonta ja sairaalatyö, työpaikoilla ja työttömien parissa tehtävä työ, monikulttuurisuustyö sekä muu seurakunnallinen ja yhteiskunnallinen työ. Liki kaikki luettelemani toiminnot ovat kenen tahansa kaduntallaajan saatavilla. Harva paikka kysyy kuuluuko ihminen kirkkoon, koska se ei ole auttamistyön kannalta oleellista.

Kirkko on ollut kautta aikain edelläkävijä esimerkiksi sosiaalisessa avustustyössä, jonka toiminnoista moni kuuluisi kaiken järjen mukaan valtion tai kunnan hoidettavaksi. Valtio supistaa omia toimintojaan ja palveluiden yksityistäminen käy kalliiksi.
Seurakunnat haluavat huolehtia ihmisistä ja tukea niitä, jotka tarvitsevat apua. Kirkon työ on toki myös hengellistä, mutta iso osa toiminnasta on myös konkreettisia tekoja ja toimintaa ihmisten hyväksi. Kirkko järjestää monipuolisia lasten ja nuorten leirejä sekä kerhotoimintaa, parisuhde-ja perheneuvontaa, vapaaehtoistoimintaa, korjaavaa päihdetyötä, vammaistyötä, unohtamatta laajaa vanhustyötä mitä esimerkiksi Mummon Kammari Tampereella aktiivisesti pyörittää.

Olen surullinen näiden toimintaresurssien heikkenemisestä, sillä ne väistämättä heijastuvat vähempiosaisiin avuntarvitsija kanssaihmisiimme. Onko reilua? Itse haluan ainakin kantaa kirkollisveron kautta oman yhteiskunnallisen vastuuni, sillä tiedän mitä kaikkea hyvää kyseisellä rahalla tehdään. Ilman sitä moni toiminto ei yksinkertaisesti pyörisi.

Ymmärrän toki henkilöitä, jotka vakaumuksensa takia eroavat kirkosta, mutta kirkollisveroon vetoaminen on aika turhamaista, kun rahaa kuitenkin on varaa kuluttaa kaikkeen muuhun pilipaliturhuuteen. Tamperelainen kantaa keskimäärin 1,33 prosenttia tuloistaan kirkollisveroa, mikä on aivan naurettavan pieni luku. Summalla jonka käytän vuodessa kirkollisveron maksuun, saan paremman mielen kuin esimerkiksi sijoittamalla saman summan tuottamattomiin rahastoihin.

Jokainen meistä voi olla minä päivänä hyvänsä se, joka tarvitsee apua. Voit siis itsekin ojentaa auttavan kätesi jo tänään ja tehdä päivän hyvän työn, maailma on mahdollisuuksia täynnä.

Miten sinä kannat yhteiskuntavastuusi?

Kirkollisvero kunniaan

Kuulin tuossa eilen, että Kirkkohallituksella on tavoitteena tarjota jokaiselle suomalaiselle 3-5 laadukasta kirkkokontaktia vuodessa. En tiedä perustuuko tämä lause mihinkä strategisiin asiakirjoihin, mutta herättipä kuitenkin itsessäni monia ajatuksia.

Saatko sinä kolme kirkkokontaktia vuodessa? Entä viisi?
Viimeinen vuosi elämässäni... Suvivirren kuunteleminen veljeni lakkiaisissa, kuulutusten kuunteleminen kirkossa, vihkiäiseni kirkossa, veden hakeminen Vanhan kirkon vessasta, partioyhteistyö paikallisen seurakunnan nuorisotyöntekijän kanssa, partiotyö, työhaastattelu srk nuorisotyössä, kokous Aleksanterin kirkon Kryptassa, työ elokuusta alkaen seurakunnan palkkalistoilla, Tuomasmessuyhteisön risteily Ruotsiin ja päivittäin seurakunnan työntekijöiden kohtaaminen.

Hyvin erityyppisiä asioita. Ja vaikka en työskentelisi seurakunnassa ja saisi sitä kautta päivittäin kohtakteja Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon, olisin todennäköisesti muutoinkin tässä kategoriassa jonka voisi luokitella onnistuneisiin tavoitteisiin "3-5 kirkkokontaktia vuodessa".

Tämä ei mitenkään tee minusta parempaa ihmistä. Keskimääräistä "aktiivisempi" kirkonjäsenkin on ehkä turha oletus sekin, mutta voinee sanoa että olen aina suhtautunut ihan positiivisesti kirkkoon ja sen tarjoamaan toimintaan.
En kuitenkaan edes tajunnut olleeni näin paljon tekemisissä kirkon kanssa kuin nyt näin järjellä ajatellessa. Siis jos nyt ei oteta huomioon työsuhdetta.

Mutta kuinka tärkeää on, että ihmisillä säilyy tietyt peruskontaktit ja kosketus yhteiskuntaan, on se sitten liikunnan harrastaminen, seurakunnan elämä, koulumaailma tai mistä "instituutiosta" sitten puhutaankaan.
Jos en olisi kontaktissa seurakuntaan tai koulumaailmaan, tuntuisi varmasti siltä kuin eläisin jossain ihme tyhjiössä ilman mitään todellista tartuntapintaa tai pintaa josta saisi mitään irti.