Voiko uskontoa eristää?
Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Julkisessa keskustelussa valitettavan usein erotetaan uskonto irralliseksi muusta elämäntodellisuudesta tai yhteiskunnasta. Uskontoa kuvataan arkitodellisuudesta erillään olevana ”uskotteluna”, joka ei kuulu tavallisen maallistuneen länsimaisen ihmisen elämään, tai sitten uskonnon ymmärretään kuuluvan isoäidin aikaan. Vapaa-ajattelijat usein huutavat, että uskonto (mitä se nyt sitten onkaan?), on syynä kaikkeen pahaan. Milloin vastakkain asetetaan uskonto ja seksi, milloin uskonto ja sekulaari humanismi (mitä sekin nyt sitten on?).
Uskonnon eristämisen seurauksena on tullut muodikkaaksi määritellä itsensä uskonnottomaksi. Uskonnottomuuden ihanuudesta, välinpitämättömyydestä uskontoa kohtaan ja kirkosta eroamisesta puhutaan paljon, mutta onko uskonnottomuus pohjimmiltaan edes mahdollista?
Uskonnottomaksi itseään kutsuva voi tietämättään perustaa elämänsä uskonnollisille, jopa syvästi kristillisille arvoille kantaessaan esimerkiksi vastuuta ympäristöstä, seksuaalivähemmistöistä tai maailman köyhistä.
Vastakkainasettelua viljeleviltä tahoilta näyttää unohtuvan sekin, että esimerkiksi koululaitoksen saati yhteiskunnan väittäminen itsessään uskonnottomaksi tai tunnustuksettomaksi on harhaanjohtavaa, jopa epärehellistä.
Kirkon huomasta erottautunut koulujärjestelmämme perustuu näet edelleen uskonnollisille arvoille, tavalla tai toisella. Myös ne tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden vaatimukset, joita esitetään pohdittaessa koulun uskonnonopetusta, ovat uskonnollista perua.
Vastakkainasettelun kielenkäyttö ulottuu myös tiedemaailmaan, jossa uskonnon nähdään olevan tieteen kanssa ristiriidassa. Joskus jopa evoluutioteoria ja Jumalan olemassaolo asetetaan toisiaan vastakkain.
Uskontoa virukseen vertaavaa kosmologia Kari Enqvistiä pidetään älykkäänä uskontokriitikkona. Tähtitieteilijä Esko Valtaoja on puolestaan kaukoputkestaan nähnyt, ettei Jumalaa ole olemassa. Kuitenkin Valtaoja ylistää maailmankaikkeuden ihmeellisyyttä kuin psalmirunoilija konsanaan.
Tämän päivän usko koetaan korostuneen henkilökohtaisena asiana. Tuolloin asetetaan vastakkain instituutio ja yksilö: Uskon, mutta en sillä tavalla, kuin kirkko opettaa. Ulkopuolisen ei haluta tulevan mestaroimaan omalle reviirille, itselle pyhien ja arvokkaiden asioiden pariin.Usein lapsi heitetään kuitenkin pesuveden mukana. Silloin noustaan – aiheettakin – instituutioiden ja vanhojen viisauksien yläpuolelle.
On myös heitä, jotka tunnustautuvat kristityiksi vaikka kyseenalaistavat kristinuskon vanhoja oppeja. Esimerkiksi emeritusprofessori Heikki Räisänen, joka pitää kristinuskoa alusta asti muuttuvana ja monimuotoisena prosessina tunnustautuu kristityksi, tai pikemminkin kulttuurikristityksi. Tämä raamatuntutkija kysyy itseltään ja muilta: Mikä muukaan voisin olla kuin kristitty?
Suurin osa meistä suomalaisista on siis edelleen sidottuja kristinuskoon, tahdoimme sitä tai emme. Jokainen meistä on pohjimmiltaan saman virran vietävänä. Me, jotka olemme jääneet kirkkolaivaan tämän virran vietäviksi, rakentakaamme yhteistoimin hyvää yhteisöä. Kirkko olemme me.
Kirkko olkoon paikka, joka hyväksyy erilaisuuden, muttei alistamista. Se sulkee sisäänsä erilaiset kristinuskot. Sieltä löytyy herätysliikkeille tilaa harrastaa, maailmanparantajille mahdollisuuksia ja kulttuurikristitylle ilmaa hengittää. Kristillisesti voi myös edelleen elää arkisesti ja kaikessa hiljaisuudessa toisten asemaan asettuen, toista kunnioittaen. Kirkon aarre on kätkeytyneenä ristiin – anteeksiantoon ja kärsivään lähimmäiseen.
Kirjoitettaessa soi Iron Maiden
7 kommenttia
Mikko Miettinen
27.3.2010 17:20
? Nyt en ymmärrä. Mitäköhän mahdat tarkoittaa? Voitko muotoilla tarkemmin?
Vastaa kommenttiin
Mikko Miettinen
28.3.2010 00:16
Kaikki arvot ovat "uskonnollisia" arvoja!
Vastaa kommenttiin
Nimimerkkinen
28.3.2010 22:08
Tänään tuli telkasta kiva dokumentti siitä, miten kristityt toteuttivat kristillisiä arvoja intiaaneja kohtaan muutettuaan Amerikkaan (pakoon toisten kristittyjen vainoja).
Vastaa kommenttiin
Mikko Miettinen
28.3.2010 23:54
Justiinsa niin. Olipa hyvä heitto! Koeta edes yrittää keskustella järkevästi Nimimerkkinen.
Vastaa kommenttiin
Nimimerkkinen
29.3.2010 23:16
Ne olivat ne Mayflower-laivalla Amerikkaan saapuneet ensimmäiset siirtolaiset. Puritaaneja, jotka pakenivat Englannista uskonnollista vainoa ja syntistä maailmaa ja halusivat elää Amerikassa kunnon kristittyinä. Lopputulos oli kuitenkin, että intiaaneilta oli ryöstetty maat ja puritaanien kylän keskusaukiota koristi seipääseen pystyyn lyöty 11-vuotiaan intiaanipojan pää. Tosi hyvä dokkari.
Mikä on KRISTILLINEN ARVO? Onko se se, mitä Jeesus opetti ("käännä toinenkin poski" jne.), vai se miten kristityt ihmiset ovat käytännössä ajatelleet? Ovatko esimerkiksi sokea auktoriteettiuskoisuus ja suvaitsemattomuus "kristillisiä arvoja" ? Vai onko kaikki kiva ja hyvä "kristillistä"?
Vastaa kommenttiin
Mikko Miettinen
30.3.2010 12:28
Hyvä oli dokkari, itsekin sen katsoin. Itselleni se oli muistutus siitä, että mikä tahansa "uskonto" tai elämänkatsomus "demonisoituu" ja muotoutuu itsensä vastakohdaksi, kun eristäydytään toisista ihmisistä eikä kyetä näkemään lähimmäisessä tai muukalaisessa sisarta tai veljeä. Silloin ei siis myöskään kyetä asettumaan toisen asemaan, ei kunnioiteta toisia, ja oppilauselmien merkitys korostuu lähimmäisen kustannuksella (kuten fundamentalisteilla usein näyttää käyvän).
Oman katsomuksen ja toisen katsomuksen välille tulee sen takia aina aina rakentaa siltaa, jotta ymmärtäisimme toisiamme ja voisimme elää yhdessä rauhanomaisesti. Sillan rakentaminen on samalla oman rajallisuutensa tunnustamista ja eräällä tavalla itsensä näkemistä lähimmäisessään. Kaikki olemme samassa virrassa tälläkin tavalla.
Dokkarin opetus sopisi myös hyvin nykypäivän Suomeen, jossa muukalaisvastaisia (joskus jopa kirkon- tai uskonnonvastaisia;-) - kirkon piirissä muuten seksuaalivähemmistöhin liittyviä - mielipiteitä aika ajoin otetaan mediassa esille ja joilla politikoidaan. Siinä mielessä suomalaiset ovat aika suvaitsemattomia ja auktoritettiuskoisa, kun esimerkiksi kaikenlainen "muukalaisvastaisuus" mene kansaan kuin häkä. Se on tuhon tie monella tavalla :-) Loppuviimeksi siitä kärsii vähemmistöjen lisäksi koko yhteisö - aivan kuin puritaanit ja muut kalpeanaamat aikoinaan myivät sielunsa pettäessään intiaanit. Väitän, että siirtomaa-aikojen aiheuttamat ongelmat ovat valkoisen miehen suurin taakka, joka vieläkin heijastuu maailmassa pahoina asioina monella tavalla.
Hyviä kysymyksiä esitit kristillisistä arvoista. On tosiaan vaikea määritellä täsmällisesti kristillisiä arvoja. Luulisin, että jos kysymystä kysyttäisiin erilaisilta kristityiltä, vastauksia olisi monenlaisia. Mielestäni kuitenkin arvot, usko ja Jumala liittyvät jollakin tavalla yhteen. Arvot ovat sydämen asioita, sellaisia, joita on myös mahdotonta "tieteellisesti" perustella. Kärjistäen: Sellainen on Jumalasi, millaiset ovat arvosi. Näkisin, että kristinusko eroaa (ja on samanlainen) toisten katsomusten (siis uskontojen;-) kanssa siinä, että toisen asemaan asettuminen (erit. luterilaisuudessa), kärsivä lähimmäinen ja anteeksianto korostuvat. Aika lailla erilaisilla ihmisillä ympäri maailmaa arvot ovat samansuuntaisia. Tietyt ajattomat arvot pysyvät myös meistä riippumatta.
Kirjoitinpa pitkään ja koukeroisesti - tässä tällä kertaa. Ensi kerralla enemmän ;-)
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:42
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin