Vapaus, vastuu ja velvollisuus

Arjessa tasapainoista ja rauhallista. Tuttua turvallista elämää ja ajan ilmiöiden pohdintaa työpaikalla, pubissa, kaupan kassalla ja sosiaalisessa mediassa.

Työelämän kulisseissa kuitenkin kuohuu... on ristivetoa, mutta myös valtavaa yhteiseen hiillokseen puhaltamisen tahtoa. Kun vain osaisin omassa roolissani sopivasti säännöstellä padotun innostuksen aikaansaannosten uomaan niin, ettei liian suuri määrä intoa huuhtoisi murtuvan padon lailla mennessään sellaista, mitä ei ollut virran vietäväksi, pois huuhdottavaksi, tarkoitettu.

Entä sitten, kun yksi projekti päättyy, tavoite täyttyy tai ilmaantuu uusi haaste? Kaipuuni vetää varmasti merelle, tuntemattomaan erämaahan tai jokireiteille ja koskien pauhuihin etsimään jotain uutta. Työkö ohjaa, vetää mukanaan tuntemattomille seuduille? Vai onko ankkuri jo ottanut pohjakosketuksen sitoen minua kotisatamaan, josta enää vain retkeilen?

Alkaa tuntua siltä, että kotisatama on löytynyt, mutta seikkailumieli silti elää. Seikkailuretkiä on siis edelleen tarpeen tehdä, mutta niin, että ankkuriketju omaan kotisatamaan, Tammerkosken kuohujen suvantoihin, ei enää katkea.

"Intohimon
ja hyvien pöytätapojen jälkeen
on elämässä tärkeintä tyhjyys.
Että aina jättää itsessään
yhden huoneen vapaaksi,
että vielä mahtuu.
Maiskuttamisen jälkeen
ihminen vihaa eniten ahtautta,
ei siedä ihmisen mieli siskonpetiä.
Tahtoo tilaa, tyhjyyttä, tuulta."

"Mutta jos vapaus on sitä,
ettei ole kenestäkään ihmisestä riippuvainen,
kehenkään sydänjuurisidottu,
kenenkään toveri kyyneleitä myöten,
tulkaa ja vangitkaa minut,
silloin minä en halua olla vapaa."