Blogi

Tähän aikakauteen ja kai ikäänkin tuntuu kuuluvan se, että yhä useammin erilaisissa yhteyksissä puhutaan eroista. Jos ei joku kaveri ole itse eroamassa, niin sitten joku yhteinen tuttu. Semmoista se tuntuu olevan, yksin ei haluta olla ja yhdessä ei osata.

Olen oppinut arvostamaan ihmisiä, jotka osaavat elää parisuhteessa ja olen kateellinen niille, jotka ovat läytäneet rakkauden. Parisuhdehan ei välttämättä tarkoita rakastamista, mutta voi silti olla hyvää elämää. Mikä itse asiassa on parisuhde ja voiko seikkailija olla parisuhteessa? MInusta voi - eihän sitä tarvitse seikkailla yhtä aikaa monen kanssa vaan suhtautua elämään, kuten nykyaikaiseen työuraan: projekti kerrallaan ja onnistuneille projekteillehan löytyy aina jatkoprojekteja.

Elämä ei siis millään saralla ole enää ikuista, vaan määräaikaista; lyhyempiä tai pidempiä projekteja. Olen valmis hyväksymään jostain kuulemani viisauden, jonka mukaan ihmisellä on kolme rakkautta: ensirakkaus, arkirakkaus ja tosirakkaus.

Kaksi ensimmäistä tiedän kokeneeni. Kolmannen luulen kohdanneeni, mutta en voi olla ihan varma. Ehkä se odottaa vielä jossain...ilman seikkailuvalmiutta ja halua se tuskin tulee ovelle kolkuttamaan - tai mistä senkään voin varmaksi tietää.

Joka tapauksessa taas mennään uutta viikkoa odottaen kenen kanssa seuraavaksi jaan eroamisen tuskaa. Uusien suhteiden löytämistä ei jaeta lainkaan samalla antaumuksella. Voiko se olla syy siihen, että suhteet eivät kestä? Surua on opetettu jakamaan, mutta voihan onnellisuuden tunne olla yhtä lailla sokaiseva ja omalla tavallaan kohtalokas.

Arjessa tasapainoista ja rauhallista. Tuttua turvallista elämää ja ajan ilmiöiden pohdintaa työpaikalla, pubissa, kaupan kassalla ja sosiaalisessa mediassa.

Työelämän kulisseissa kuitenkin kuohuu... on ristivetoa, mutta myös valtavaa yhteiseen hiillokseen puhaltamisen tahtoa. Kun vain osaisin omassa roolissani sopivasti säännöstellä padotun innostuksen aikaansaannosten uomaan niin, ettei liian suuri määrä intoa huuhtoisi murtuvan padon lailla mennessään sellaista, mitä ei ollut virran vietäväksi, pois huuhdottavaksi, tarkoitettu.

Entä sitten, kun yksi projekti päättyy, tavoite täyttyy tai ilmaantuu uusi haaste? Kaipuuni vetää varmasti merelle, tuntemattomaan erämaahan tai jokireiteille ja koskien pauhuihin etsimään jotain uutta. Työkö ohjaa, vetää mukanaan tuntemattomille seuduille? Vai onko ankkuri jo ottanut pohjakosketuksen sitoen minua kotisatamaan, josta enää vain retkeilen?

Alkaa tuntua siltä, että kotisatama on löytynyt, mutta seikkailumieli silti elää. Seikkailuretkiä on siis edelleen tarpeen tehdä, mutta niin, että ankkuriketju omaan kotisatamaan, Tammerkosken kuohujen suvantoihin, ei enää katkea.

"Intohimon
ja hyvien pöytätapojen jälkeen
on elämässä tärkeintä tyhjyys.
Että aina jättää itsessään
yhden huoneen vapaaksi,
että vielä mahtuu.
Maiskuttamisen jälkeen
ihminen vihaa eniten ahtautta,
ei siedä ihmisen mieli siskonpetiä.
Tahtoo tilaa, tyhjyyttä, tuulta."

"Mutta jos vapaus on sitä,
ettei ole kenestäkään ihmisestä riippuvainen,
kehenkään sydänjuurisidottu,
kenenkään toveri kyyneleitä myöten,
tulkaa ja vangitkaa minut,
silloin minä en halua olla vapaa."

Taas on tullut todistetuksi, että sanat voidaan ymmärtää kovin eri tavalla. Kun ihmiset ovat vieraampia toisilleen pitäisi keskusteluissa käyttää aikaa myös sanojen merkitysten avaamiseen. Ihmisten ollessa tutumpia ja tuntiessaan toistensa taustoja, sanat liittävät puhujan sanoman myös aikaisempiin keskusteluihin. En kuule tutulta ihmiseltä vain yhtä sanomaa, vaan liitän asian aina ihmiseen siinä kokonaiskuvassa, joka minulla hänestä on.

Kun viikonlopun aikana parisuhteiden ja lasten kasvatuksen pohdintojen lomassa puhuttiin myös nettideittailusta, kaverini olivat kummissaan kun minä olen ilmoitukseeni laittanut seikkailun haku. Heidän mielestään en ole seikkailija. Vasta käytyämme erilaisia vaihtoehtoja ja niiden erilaisia merkityksiä läpi, suostuivat kaverini ymmärtämään valintani.

Minä en koe seikkailua vain seksin etsimisenä Minulle seikkailu tarkoittaa uuden ihmisen kohtaamista ja molemminpuolista tutustumista. Seikkailu voi loppua lyhyeen, jos persoonat eivät kohtaa, tai seikkailu voi jatkua pitkään ja tutustumisen myötä seikkailusta tulee pysyvä ihmissuhde jollakin tasolla. Suhteessa voi olla seksiä, se voi olla keskutelutarpeeseen perustuvaa tai yhteistä harrastamista.

Tositarkoituksella hakemisessa on minun mielestäni totinen meininki. Vaikka tiedän hyvin tositarkoitukseenkin tarvittvan tutustumista, eikä ensimmäiset viestit ja kohtaamiset tarkoita, että tässä sitä nyt ollaan yhdessä tositarkoituksella ja eletään parisuhdearkea. Seikkailu antaa mahdollisuuden luoda suhteita avoimemmin ilman ennakolta asetettua tavoiteellista tulosta. Jos tositarkoituksella haetaan suhdetta, niin hyvä ystävyys voi jäädä toteutumatta, hyvälle seksille ei anneta tilaa tai muuten virkistävät tuokiot jäävät toteutumatta, kun toinen ihminen ole sellainen, jonka kanssa sitä arkea haluaisi ihan tositarkoituksella jakaa.

Seikkailu on myös enemmän kuin etsintäkuulutus. Minusta etsintäkuulutuksella haetaan kohdetta. Seikkailuun lähdetään yhdessä ja parisuhdeseikkailun onnistumisen lähtökohta on, että molemmat ovat seikkailumielellä mukana ja asioista aloitetaan puhumalla, kohtaamalla läsnäolevina ihmisinä.

Jatkan edelleen seikkailijana.

"...
olen oppinut, horisontti on rannoista kaunein.
Taloton, taivaaton mies, mutta kolme on minulla kotia ollut;
kuusenhumina, kapakka ja vuode,
ja viisauksia viisi,
neljä niistä viinistä puristettuja, kohmeloaamuihin kadotettuja
ja se viides,
kredit ja debet;
että löytämistä tärkeämpää on vain etsiminen."

Kun luin Tabermanin runon ensimmäisen kerran hieman alle kolmekymppisenä, se kolahti heti. Kun luen runoa nyt viisitoista vuotta myöhemmin, tunnen sen edelleen omakseni.

Viiteentoista vuoteen mahtuu paljon. Välillä luulin jo saavuttaneeni horisontin ja rantautuneeni, mutta niin vain edelleen elämäni on meren ulappa jota ylitän koiraa uimalla, horisonttia tähystäen. Joskus kuvittelin, että ihmisen pitää rantautua tyyneen poukamaan, asettua aloilleen ja rakentaa oma paratiisinsa. Kun omat rantautumiseni olivat rajuja haaksirikkoja luodoille, joilla ei ollut paratiisin rakentamiseen elementtejä, huuhtoivat elämän aallot minut takaisin ulapalle. Ymmärsin, että elämää voi elää ulapallakin, kun elää Kyllikki Villan runon opeilla; luottaen uimataitoon ja siihen, että vesi kantaa.

Paljon on asioita ja ihmisiä elämässäni kadonnut kohmeloaamuihin, mutta runsaasti ovat kohtaamiset ja ihmissuhteet elämääni rikastuttaneet ja monet ovat edelleen elämän ulapallani näköpiirissä. Hienointa itselleni on ollut se, että olen saanut kohdata erilaisia ihmisiä ja kaikkien kohtaamieni ihmisten kautta olen maailmani rakentanut ja itseni löytänyt. Elämän meren satunnaisena seikkailijana, ulapalla uiden, tähyilen horisonttia etsien uusia seikkailuja niin ihmisten kuin asioiden muodossa. Enää en usko haaksirikkoutuvani, kun tunnen itseni ja osaan luovia sellaisille luodoille ja saarille, jotka eivät ole tarkoitettu paratiiseiksi, vaan aarresaariksi.

Aarresaarella ihmiset rikastuttavat toisiaan. Löydettyään etsimänsä tai huomattuaan, että saarelta ei löydykään aarretta matka yhtäkaikki jatkuu, koska löytämistä tärkeämpää on vain etsiminen.

Ihmissuhteista puhuttaessa käytetään monesti kielikuvaa viidakko. Minä olen kokenut sanan merkityksen niin paljon vaikeuksia sisältäväksi, että jokin uusi kielikuva olisi hyvä löytää. Pohdintani perustuu oman elämän ihmissuhteiden ja elämän filosofian kirkastamiseen.

Ihmissuhteiden syvälliseen pohdintaan olen ajautunut analysoidessani omia suhteitani ja omaa elämäntapaani. Koska ihminen on osa suurempaa kokonaisuutta ja ihmisen persoona ja maailmankuva muodostuvat hänen omien kokemustensa kautta, on syytä aloittaa omasta maailmankuvastani.

Tämän ajan yleisenä ilmiönä on projektisoituminen, väestön keskittyminen kasvukeskuksiin ja ihmisten, asioiden ja tiedon liikkuvuuden lisääntyminen. Erityisesti työelämän projektisoituminen on muuttanut myös ihmisen elämänkaaren vaiheajattelusta projektien ketjuksi. Ihmiset muuttavat aikaisempaa pidempiä matkoja täysin uusiin ympäristöihin opiskelun, työn tai elämänkumppanin vaikutuksesta. Selvitääkseen jatkuvassa muutoksessa ihmiseltä kysytään entistä enemmän keskeneräisten asioiden ja epävarmuuden sietokykyä ja ympäristön muuttumiseen sopeutumista. Itse olen mielestäni selvinnyt muuten hyvin, mutta ihmissuhteiden kanssa en ole oikein onnistunut. Olen syyllistänyt siitä itseäni ja kokenut olevani huono ihmissuhteissa.

Tarkemmin asioita ajateltuani tajusin, että olen epäonnistunut järjestelmällisesti vain parisuhteissa. Analysoituani asioita vielä tarkemmin tajusin, että parisuhteisiin olen enemmän ajautunut, kuin halunnut niitä vaalia. Minua on ohjannut paine parisuhteen perustamisesta, koska niin on Suomessa tapana toimia - eritoten siinä maailmassa, missä olen kasvanut. Lopetin itseni syyllistämisen muutama vuosi sitten ja lähdin pakoon parisuhteita valitsemalla satunnaisten ihmissuhteiden polun.

Elämänpolulla sitä kohtaa monenlaisia ihmisiä, joiden kanssa polut risteävät, kohtaavat muodostaen leveämmän polun, haarautuvat tai kulkevat jatkuvasti toistensa kanssa ristiin. Polulla kohtaa ihmisiä eri rooleissa; yhden kanssa on hyvä tehdä töitä, toisen kanssa harrastaa vapaa-ajalla, kolmannen kanssa käydä kapakassa, neljännen kanssa nauttia seksistä, viidennen kanssa viestitellä sosiaalisessa mediassa. Joidenkin kanssa onnistuu useampikin asia. Mielestäni ihmisten välisissä suhteissa on oleellista henkilökemia, avoimuus ja rehellisyys.

Koen, että ennen sinkuilla tarkoitettiin nuoria ihmisiä, jotka eivät vielä olleet löytäneet parisuhdetta. Nyttemmin määritelmä ei ole enää rajattavissa ikään, eikä kaikilla sinkuilla ole edes aikomusta vaihtaa sinkkuelämää parisuhteeseen. Nykysin on urastaan tai harrastuksistaan innostuneiden luvallista uhrata sille aikaa, saavuttaa tuloksia ja olla tuloksista aidosti ylpeä ilman seksuaalisen suuntautumisen, vanhanpiian tai peräkammarin pojan leimaa. Perhearvoja vaaliville sallitaan vastaavasti urasta ja työelämän oravanpyörästä irrottautuminen ilman leimautumista luuseriksi.

Asuntomarkkinoilla suuntaus, jossa meikäläisenkin omaksuman elämäntavan vaalijoita olisi paljon, aiheuttaa haasteen, kun tarvitaan paljon pieniä asuntoja, joissa ihmiset elävät yksin. Ehkäpä sinkuille voisi tulevaisuudessa rakentaa omia palvelutaloja, joissa pienten asuntojen lisäksi olisi erilliset huoneistot nautinnon keitaiksi. Eihän sitä aina jaksa hotelliin tai matkalle lähteä, ja kumpikin haluaisi kuitenkin pois omasta kodista.