Ajast

Joskus mulloli aikaa iha sillai avokätisesti tuhlattavaks asti. Eijo enää. Vittu mullon nyt varmaa eka kertaa elässäni Tosi Paha Tyäperäne Ressi™ (TPTR). Siis sellane et valvoo öisi kolme aikaa eikä saa tyäasiot pois päästää, eikä vaa arkena vaa viikolloppuna kans. Sellane ku eijo kii yhest jumittavast projektist vaa neljäst tai viidest mikkä ei riipu mitekää toisistaa mut kusee siitä hualimatta kaikki yhtaikaa. Sellane mis osaa asiot voi vaikuttaa (ja mokaa) ite ja sellane mis osa mokist tulee toisilt eikä niihi voi vaikuttaa mut pitäs joteki siivoo niit. Eikä ne oo asiot mikkä vois oottaa kauheesti eikä ne oo asiot mikkä ratkeis paris tunnis tai päiväs.

Vittu mua vituttaa tää tilanne. Tää on iha jotai kuu pimeetä pualta helvetti.

Piirustusohjelma mitä mä tarvin mun läksyhi ei toimi. Se ei vaa toimi, tai siis toimii arvaamattomasti. Kirjapaino palautti mun peedeeäffät, yks tyä meni kokonaa uusiks ku fontit juaksenteli omii aikojaa… Diaknoosi oli loppuviimeks et mullon tyäkonees liika uus ohjelma mitä painos ei saatu luettuu, uskookukahaluu, ha ha. Väitti ne jo vittu et vika on siin ettoon tehny mäkillä ja se oli sentää aika helveti härskii, vittu sillon tehty kunniallist painotuatetta enneki. Ja jokasella mun mäkillä enne sitä. Vittu. Ja yhe kääntäjä – äh. Antaa olla, kaikki se on samaa paskaa. Ku rupee menee vituiks ni menee sit kans. Kaikki.

Ja lopputulos on siis se et kaikki pitäs tehä yhtaikaa ja viimestää eile ja vuarokaudes eijo nii paljo tuntei ikinä saati et mulle mitää ylitöist maksettas – niit ehdi edes vapaina ottaa vittu. Ku aikaa eijo siis. Eijo ni eijo.

Kirjoitettaessa soi Pink Floyd: Time