Väliaikatiadote

Oon laihtunu neljä kiloo paris viikos ilma mitää eforttii. Jokane ku on joskus laihannu ni tiätää et vittu sellast ei tapahdu vahinkos vaa pelkästää panostamal asiaa tai josson kipee. Mä oon ollu jo kaua sillai kroonisemmasti väsyny ja viiko aja mullon ollu tympee olo et ilmesesti mun sisäelämä on sit jollailai paskana.

Eikä se kai mikää ihme oliskaa. Aika monet sairaudet kai on jostai kohtaa niikus sanotaa ni psykosomaattisii. Jos on riittävä kaua riittävä paha miäli ni sitä voi kehittää vaiks syävä itellee. Enkä ny tarkota et mullois ku todennäkösemmi vaa joku vähempi tulehdus tai vaiks kilpirauhane ratkennu. Vitustako näist tiätää. Ja joo ei, en meinannu mennä lääkärii tän takii jossen sit tuu olennasesti kipeemmäks. Oon mä iha riittävästi käyny valkotakkisil viimese vuade aikana ja helveti paljo siitäki on iloo ollu. Pelkkää laihtumisee mullon varaa kyl ja niihä se menee nykysi et mitä laihempi ni sitä kauniimpi. (Eijo sempualee pelkoo muuttuu vipukaks ikinä.)

Enikeis, oon siis henkis edelleeki, enno viä lahonnu yksinää mun kaksioo ja mikäs paha tappas muuteskaa.

Mut siihe oon alkanu uskoo et oikeesti on tunteit mikkä on ikusii tai siis pikemmiki elinkautisii. Se on tosi helveti sääli.

Kirjoitettaessa soi Kaija Kärkinen & Ile Kallio: En voi unohtaa