Fiiliksis

Mä räplään meililaatikoit ja käpälärautaa ja mullon taas tunne et mutton hylätty. Mä tiän tiätämällä et se on potaskaa enkä mä oo nyt sen hylätympi ku muulloskaa mut… se tunne syä mua koko aika iha sama mitä mä sanon itelleni. Ehkä mä oon siis aina hylätty kulkupiikle ja se vaa tunkee toisinaa pahemmasti pintaa.

Mä tiän jo millane ilta täst tulee. Mä saan räjäytettyy ton fiilari siks aikaa ku käyn kylil ja ranskantunnil ja sit ku mä tuun kotii ni on pimeetä ja kurjaa ja yksinäst ja sataa takuulla. Ni sit loppuillast mä volisen ja kuljen ympyrää ja sit mä alan ryystää.

Elämä on tyhjää ja elämine on tarpeetonta. Mitä varte täs näi kävi?

Kirjoitettaessa soi Piipaa-auto jossai kauempana