Piänhuamioi

Pakko myäntää et rakastun toho Arne Nevanlinna romaanii Marie yhest lauseest takakannes: Vähitellen Marie huomasi, ettei tärkein ollut rakkaus, koska sitä oli tarjolla niin vähän, vaan rutiini, koska sitä oli tarjolla niin paljon. Mä oon päässy tähä samaa, kykenen ymmärtää ton. Vittu näi vanha mä oon. Ei enää mitää mitä oottas, mitää muuta ku et pidä kuasis ja järjestykses, nouse ylös ja hoida hommas, pese hampaas ja mee nuksuu. Rutiini ja se sestä.

Mä oon myäs nii vanha et harkitsin eka kertaa ikinä et tekisin laatikkoo jouluks. Okei, siihe vaikutti et ensinnättäi niitte reseptie kokoluakka oli 8 muffinivuakaa (eli niit ei tarvi syä kaht viikkoo putkeesa) ja toiseksee lanttulaatikkoo oli pantu kookost joukkoo ja raastettu inkiväärii, ja porkkanalaatikkoo oli sekotettu mantelijauhoo ja se bataattilaatikko nyt kuulosti muute vaa syätävälle.

Adventtikalenterist sai avaa eka luuku ja heti tuli valoo. Ulkona sitä sitteijo kylläkää näkyny, ei tänää eikä eile. Vaihdon autoo vihdonki talvet alle kerta nyt alko olla pakko, yks renkas oli menny kesämmittaa nii helveti tyhjäks etten ilenny vaa piti ajaa hualtikselle eka täyttää se enne ku saatto vaihtaa: se mittari ei ees värähtäny ku kiinnitin venttiilii, siä ei tosissaakaa ollu niiku mitää. Pitää nyt kattoo rupeeks se ilma pysyy siä vai onks siin joku isompiki onkelma.

Kirjoitettaessa soi Nick Cave & the Bad Seeds: Abattoir Blues