Kehitysapu – oman tunnon keventämistä vai oikeaa välittämistä

Suomessa kehitysyhteistyöhön osoitettujen verovarojen tulee tuottaa lisäarvoa myös suomalaisille. Köyhyyden vähentämisen eteen on tehtävä työtä myös kotimaassa. Suomessa tulee ottaa uudelleen käyttöön laki, jossa säädetään, että kehitysyhteistyöhankinnat tulee tehdä Suomesta, suomalaisena työnä ja suomalaisten työntekijöiden toimesta. EU ja ETA maiden ulkopuolelta Suomeen tulevien opiskelijoiden koulutuskustannukset ja suomalaisten kehitysmaihin viemän osaamisen kustannukset tulee laskea osaksi Suomen kehitysyhteistyön budjettia. Kehitysyhteistyön käsitettä tulee laajentaa niin, että sen piiriin luetaan myös Suomi itse. Luomalla verotukseen kotitalousvähennyksen kaltainen kehitysyhteistyövähennys, saadaan kaikki suomalaiset kehitysyhteistyön tekijöiksi ja tarvittaessa voidaan auttaa myös suomalaisia kohteita.

Uuden hallituksen on ensi töikseen lopetettava kehitysapubusiness kehitysmaissa. Laiton pääomapako kehitysmaista kehittyviin maihin on suurempaa kuin maailman kaikki kehitysapu sekä kehitysmaihin suunnatut suorat sijoitukset yhteensä. Nykyisellä toimintatavalla ja logiikalla kehitysmaat eivät koskaan nouse jaloilleen, vaikka niille annettaisiin rahallista apua kuinka paljon tahansa. Todellisuudessa me saamme kehitysmailta enemmän pääomia, kuin mitä sinne annamme. Tällä menettelyllä köyhyyttä ei saada kehitysmaista koskaan vähenemään.

Perinteisesti olemme tottuneet ajattelemaan, että kehitysyhteistyötä tehdään kehitysmaiden köyhyyden ja maailmanlaajuisen eriarvoisuuden vähentämiseksi. Toisinaan tuntuu, että juuri sana yhteistyö on kadoksissa. Juhlapuheissa köyhyyden sanotaan puolittuneen, vaikka tutkimusten mukaan köyhyys ei ole juuri vähentynyt ainakaan Afrikan eteläisissä osissa, eli juuri niissä maissa, jotka ovat saaneet kehitysapua. Erittäin nopean väestönkasvun lopputuloksena köyhyydessä elävien ihmisten määrä onkin oletuksista poiketen lisääntynyt vuosikymmeniä annetusta kehitysavusta huolimatta. Yllättäen köyhyys ei enää asu perinteisesti köyhiksi ajatelluissa maissa. Uusimpien tietojen perusteella näyttäisikin siltä, että valtaosa köyhistä ihmisistä asuu muualla kuin kaikista köyhimmissä maissa, mikä on varsinainen haaste kehitysyhteistyölle jatkossa.

Matti Kääriäinen on 40 vuotta ulkoministeriössä kehitysavun parissa työskennellyt asiantuntija. Hän kertoo uudessa Kehitysavun kirous – kirjassaan, että Suomen antama kehitysapu hukkuu korruptioon, koska apua annetaan tosiasiallisesti maailman korruptoituneimmille maille. Samaan aikaan Kääriäinen rikkoo kaikki suomalaisen kehitysavun antamiseen perustuvat myytit siitä, että kehitysyhteistyö vähentäisi köyhyyttä tai edistäisi demokratiaa saatikka että kyseessä olisi sanan varsinaisessa merkityksessä yhteistyö.

Suomen taloudellinen tilanne huomioiden kehitysapua tulisi pikaisesti painottaa nimenomaan maiden väliseen yhteistyöhön, jonka lopputuloksena syntyy köyhiin maihin monipuolista, tulevaisuuteen kantavaa kehitystä. Yhteistyön ja avun antamisen tapoja ja kohdentamista tulisi siis tarkastella kokonaan uudesta näkökulmasta. Korruptiota, oman toiminnan kehittymättömyyttä ja rahavarojen kulkeutumista vääriin paikkoihin estetään parhaiten sillä, että puhdasta rahaa ei yksinkertaisesti lähetetä.

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Maailmantalouden tekijöiden blogi-sivustolla maailmantaloudentekijät.fi