SOTE -REMONTTI TARVITSEE UUSIA REMONTTINAISIA

Sote puhututtaa edelleen eikä jätä meitä rauhaan, vaikka peli vihellettiin poikki sote-ehdotuksen kaaduttua maaliskuussa jo toistamiseen perustuslakivaliokunnan antamaan lausuntoon. Seuraavan hallituksen on kuitenkin ensitöikseen ryhdyttävä laatimaan uusia suunnitelmia sote-remontin toteuttamiseksi. Kestävä hyvinvointi ja kansalaisille kohdennetut yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut edellyttävät älykkäästi rakennettua, hyvin johdettua ja yksinkertaista asiakaslähtöisesti käytettävää sosiaali- ja terveyspalvelujen verkostoa.

Täytyy palata vielä lähtökuoppiin toteamalla, että sote-uudistuksen alkuperäisenä tavoitteena oli supistaa julkisen sektorin kestävyysvajetta, toisin sanoen leikata julkisen sektorin kuluja. Tähän tavoitteeseen nähden päätöksentekoon tuotuja sote-ehdotuksia oli vaikea ymmärtää, koska niissä vastuu rahojen käytöstä oli eriytetty operatiivisen toiminnan vastuusta ja ne olisivat tuoneet kunnille merkittäviä lisäkustannuksia, joita olisi pitänyt kattaa mm. opetuksesta leikkaamalla. Lisäksi uudistuksen jälkeisen sote-kokonaisuuden hallinta ja johtaminen sekä tavoitteeksi asetettujen säästöjen toteutuminen ei näyttänyt olevan kenenkään hallinnassa.

Elina Lepomäki esitteli (Uuden Suomen blogi, 23.3.2015) ansiokkaasti oman ehdotuksensa Sote-malliksi haastaen samalla muutkin eduskuntavaaliehdokkaat esittelemään omansa. Lepomäen lisäksi ainakin Sitra (Viisi ehdotusta Suomelle, työpaperi 2.2.2015) on esittänyt oman näkemyksensä siitä, kuinka sosiaali- ja terveyspalvelut tulisi Suomessa järjestää. Sitran ja Lepomäen malleissa on paljon hyvää uuden sote-remontin pohjaksi.

Johdan ja kehitän päivätyökseni kunnan järjestämiä palveluita tiedolla johtamisen periaatteilla. Palvelujen erilaisia järjestämistapoja analysoimalla ja tuottamistapoja analyysin perusteella valitsemalla on mahdollista nostaa palvelutuotannon tuottavuutta, tehokkuutta ja taloudellisuutta ja päästä sitä kautta käsiksi kestävyysvajeen purkamiseen. Maan kokonaistaloudellinen tilanne huomioon ottaen, on ollut hämmentävää, kuinka vähän poliittiset päätöksentekijät ovat olleet kiinnostuneita tutustumaan tiedolla johtamisen kautta kunnissa käytännön työllä saavutettuihin hyviin tuloksiin. Mielestäni hyviä toimintamalleja tulisi käyttää kehittämistyön pohjana ja niitä tulisi kokeilla laajemminkin.

Hylätty lakiesitys olisi tarkoittanut käytännössä sitä, että kunnat, jotka hoitivat palvelunsa kustannustehokkaasti suhteessa palvelutarpeeseen, olisivat joutuneet maksamaan päinvastoin toimineiden kuntien kustannuksia. Tällainen malli ei missään olosuhteissa kannusta ketään tekemään työtä kustannustehokkaasti, eikä minkään logiikan mukaan auta selättämään kestävyysvajetta pitkälläkään tähtäimellä. Tähän sopii vanha sanonta ”sitä saa mitä tilaa”, joka kuuluu modernisoituna ”sitä tehdään, mitä mitataan”. Esimerkiksi Ruotsissa kehitetty ja täällä meillä Suomessakin jo kokeilemalla hyväksi havaittu ”Hyvä vastaanotto” – toimintamalli, näyttää toimivan meillä ainakin suun terveydenhuollon palvelujen järjestämisessä yli odotusten, jopa niin hyvin, että kiireettömän hoitoajan saanti hammaslääkärille kehittyi 14 kuukaudessa 128 päivästä 5 päivään. Tässä toimintamallissa kerättiin tietoa hoitotoimenpiteistä mittaamalla niiden kestoa, uudistettiin hoitoaikojen antamisen periaatteet, lisättiin toimitilojen käyttöastetta myös iltoihin ja tavoitteeksi asetettiin yksinkertaisesti ”tämän päivän työt tehdään tänään”.

Kunnissa, joissa on tehty tuottavuuden parantamiseen johtavaa työtä, tiedetään myös niistä käytännön ongelmakohdista, jotka tehokkaasti estävät tuottavuuden lisäämistä. Suurimmat esteet terveyspalveluiden kehittämisessä käytännön arjessa eivät johdu niinkään hallinnollisista rakenteista, vaan kiteytyvät terveyspalveluiden johtamiseen ja palvelutuotannon organisointiin, lääkäreiden työaikoihin ja työn organisointiin, työehtosopimuksiin, johdettavaksi suostumiseen sekä asenteisiin. Siis siihen mitä ihmiset tosiasiallisesti tekevät rakenteiden sisällä tai niistä huolimatta. Miten lääkärit saataisi kiinnostumaan terveyskeskuksista erikoissairaanhoidon sijasta. Näihin seikkoihin rakennemallien lääkkeet eivät kovin helposti tehoa. Pitäisi ensin diagnosoida todelliset vaivat ja kehittää lääkkeet juuri niihin vaivoihin.

Erityisen mielenkiintoista on pohtia, että miksi yksityisellä puolella terveydenhuollossa lääkäri voi motivoituneesti työskennellä iltaisin ja viikonloppuisin, mutta kunnan palkkalistalla ollessaan näin ei ole. Kuntien terveyskeskukset ovat suurimmaksi osaksi iltaisin ja viikonloppuisin tyhjillään, vaikka käyttäjiä ainakin lääkärille odotusaikojen jonojen perusteella olisi. Tilojen käyttöaste kunnissa ei yllä lähellekään yksityisen sektorin käyttöasteita. Toisaalta saattaa olla niinkin, että sama lääkäri ottaa vastaan potilaita terveyskeskuksessa päivällä ja yksityisellä lääkäriasemalla illalla.

Kannatan lämpimästi pk –yritysten toimintaedellytysten turvaamista myös sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjinä. Julkisten palveluiden tuottamisessa ja maan kokonaisedun näkökulmasta olen kuitenkin sitä mieltä, että tilannetta ei tule päästää sellaiseen pisteeseen, että kaikki palvelut järjestetään pelkästään yksityisten palvelunjärjestäjien toimesta. Tämä siksi, että silloin menetämme mahdollisuuden vertailla palvelujen tuottamisen kustannusrakenteita ja kokonaiskustannuksia. Pitkään kuntasektorilla työskennelleenä ja työn ohessa taloutta sekä johtamista opiskelleena, minulle on edelleen hienoinen arvoitus, että miten sama palvelu järjestettynä voittoa tuottamattomana palveluna voi olla voittoa tuottavana oleellisesti halvempaa ja siis yhteiskunnalle edullisempaa. Uskottavuuden nimissä onkin syytä valmisteluun liittää aina mukaan eri vaihtoehtojen kustannuslaskelmat, uusien rinnalle myös nykyinen malli ja laskelmat.

Sote-pyykissä näyttää menevän pesuveden mukana, vähän niin kuin vahingossa, myös lasten ja nuorten osittain vielä monessa kunnassa sosiaalitoimessa järjestettävät palvelut, kuten koulukuraattori- ja koulupsykologipalvelut sekä lastensuojelun palvelut. Tässä asiassa ei juuri ole kentän ääntä kysytty, kuultu eikä kuunneltu. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuspalvelujen toteuttamisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että oppilas- ja opiskeluhuollon palvelut eivät karkaa kauas, erillisille järjestäjätahoille. Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten kanssa kiinteästi yhteistyössä olevat sosiaalitoimen työntekijät pitää uudistuksessa siirtää kasvatus- ja opetustoimeen, jotta kiinteä yhteistyö ja yhdessä tekeminen, tietojen vaihto, kokonaiskuvan muodostaminen ja nopea apu saadaan aina tarvittaessa kohteeseensa.

Yhteiskunnan kehittämisessä ollaan monissa asioissa sujuvasti siirtymässä joukko-ohjauksesta räätälöityihin, joustaviin ja ketteriin palvelumuotoiluihin. Olisi ilahduttavaa, jos uuden soten luomisessa annettaisi näille toimintatavoille myös tilaa. Toivon, ettei toimintamallia kahlehdita jäykkiin rakenteisiin, joissa moniammatillinen yhdessä tekeminen, ei siis pelkästään yhteistyö, estyy ja asiat hidastuessaan hankaloituvat entisestään ja näin matkalla mutkistuvat. Kannatan lämpimästi Lepomäen ja Sitran esille nostamia ajatuksia asiakaslähtöisyyden ja valinnan vapauden lisäämisestä sekä digitaalisten omahoitoratkaisujen käyttöönoton edistämisestä. Sen sijaan en ole vakuuttunut uusien poliittisten monijäsenisten toimielimien muodostamisesta saatavasta lisäarvosta. Kaikki liikenevät resurssit on syytä kohdentaa käytännön potilastyöhön. Hyvän johtamisen mahdollisuudet tulee uudessakin mallissa turvata. Vain hyvällä, asiantuntevalla ja pitkäjänteisellä johtamistyöllä voidaan saavuttaa tuloksia.

Näin lopuksi todettakoon, että näkemykseni ovat syntyneet monipuolisen koulutuksen sekä arjen työn tuloksena kuntien palvelujen järjestämisen ytimessä tiedolla johtamisen kautta. Jos nyt halutaan osaamista ja tietoa elävästä elämästä, kannattaa viimeistään 19.4.2015 tarttua tilaisuuteen. Jokainen ääni lasketaan.

Sinun ehdokkaasi,
Tiina Larsson, numerolla 52