Julkaistu 4/17/2015
Kaupunkien, yritysten ja yliopistojen yhteistyö on avain uuden ajan tietobusineksen kasvuun. Meillä on olemassa edellytykset, mutta yhteistyö on rikki. Nyt onkin panostettava siihen, että poliittiset ohjausjärjestelmät, yliopistojen kannustimet ja yhteistyön intressit saadaan osoittamaan samaan suuntaan. Mielestäni koulutukseen ja tutkimukseen tulee satsata, eikä siitä voi enää säästää. Koulutuksesta säästäminen estää Suomea kehittämästä uusia älykkäitä erikoistumisaloja ja pysäyttää kilpailukykyisten suomalaisten kasvamisen.
Näiden kolmen erilaisen mutta tehokkaan organisaation yhteistyö on menestyksemme edellytys. Tänä päivänä kaupungit kehittyvät niissä tuotettujen innovaatioiden, yrittäjyyden ja teknologian luomasta talouskasvusta. Kasvu perustuu osaamisen ja innovaatioiden tuottamaan tietoon. Taloudellisen kasvun lähteinä ovat sellaiset aineettomat tekijät kuten koulutus, teknologia, tutkimus ja kehittäminen sekä innovaatiot. Osaaminen ja innovaatiot vaativat toteutuakseen aina tätä pyhää kolminaisuutta.
Kaupungit ovat avaimia tietobusinekselle kasvun saavuttamiseksi. Itse pidän hyvänä lähtökohtana esimerkiksi Uudenmaan RIS3 -strategiaa, jossa haetaan eri toimijoiden; yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten, VTT:n sekä yritysten ja kuntien synergistä yhteistyötä. Suomen keskeisiä ajureita tällaisessa älykkäässä erikoistumisessa ovat biotalous, ympäristöteknologia ja energiatehokkuus (cleantec), digitalous (teollisuuden digitaalinen uudistuminen), terveysteknologia sekä tietoteknologia.
Suomessa tehdään eniten yritys-yliopisto -yhteistyötä Euroopassa. Suomen tekemän yhteistyön taso on selvästi korkeampi kuin esimerkiksi Ruotsin. Kun verrataan yliopisto-yritys -yhteistyön vaikutusta talouteen, Ruotsi menee hieman Suomen ohi ja kun vaikutusta seurataan taloudellisiin panostuksiin, jotka yhteistyöhön on tehty, tulokset osoittavat että Ruotsin panos-tuotos -suhde on Suomea selvästi parempi. Tämä panos-tuotos suhde pitää saada paranemaan, jotta Suomi saisi enemmän taloudellista hyötyä satsauksistaan yliopisto-yritys -yhteistyöhön.
Nyt yritysten hyöty tutkimuksesta on odotettua pienempi koska tulokset ovat liian akateemisia. Toisaalta yritystenkin olisi opittava esittämään tarpeensa selkeämmin. Yhteistyön motiiveissakin on kohentamista. Rahoitusta saadakseen yritysten on pakko tehdä yhteistyötä ja pakko ei ole paras motivaattori yhteistyön tekemisessä. Usein käy niin, että yhteistyön loppuraportit ja artikkelit jäävät lukematta ja näin hyöty yhteistyöstä saamatta. Myös tutkijoiden todellinen hyöty projekteissa jää hämäräksi. Yliopistojen palkitsemisjärjestelmät eivät näytä tukevan liiketoiminnallisia päämääriä, eivätkä tutkimusyliopistot ole kovinkaan innokkaita tutkimustulostensa kaupallistamisesta. (Timo Koskela 2014).
Ormalan raportin mukaan huippuosaaminen suuntautuu yliopistoissa enimmäkseen tieteellisiin julkaisuihin ongelmalähtöisen orientaation sijaan, mihin taas on syynä yliopistojen kannustinjärjestelmät, jotka taas suosivat julkaisutoimintaa. Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että yliopistojen kannustinjärjestelmiä tulee kehittää. Sitä saa mitä tilataan ja sitä saadaan mitä mitataan, pätee kannustinjärjestelmissäkin. Näyttää siltä, että yliopistojen ohjaus- ja kannustinjärjestelmät ovat ristiriidassa kansallisen innovaatiopolitiikan kanssa. Suomen tulee alkaa rakentamaan uudentyyppistä yliopistoa, jossa tieteen perinteiset tehtävät tutkimus ja opetus - yhdistetään ihmiskunnan suurten ongelmien ratkaisemiseen. (Hautamäki & Ståhle 2012).
Tiina Larsson #52