Blogi

Niin, tuli vihdoin katsastettua tämä uusin Bond-pläjäys Casino Royale. Olisi kai tuolle voinut uuden nimenkin keksiä? Pääosassa on uusi James Bond, Daniel Craig, melkoisen yksi-ilmeinen pökkelö, jonka tärkein rooliin tuoma lisä ovat muhkeat muskelit. Niitä esitelläänkin ahkerasti. Tarina on olevinaan kertomus Bondin ihka ensimmäisistä 00-tehtävistä ja siitä miksi Bondista tuli luonteeltaan sellainen kuin on. Stoori sijoittuu kuitenkin takaperoisesti nykypäivään eikä menneisyyteen. Helpottaahan se tietysti kuvauksia, eikä nyky-yleisön uskota enää muistavan millaista kylmän sodan aikana oli. Pääsyy taitaa kuitenkin olla tuotesijoittelu: eihän Bond voisi menneisyydessä vetäistä taskustaan Ericssonin kännykkää (jossa on muuten varsin kökkö navigaattoritoiminto).
Kukaan ei ilmeisesti myöskään enää muista, että sellainen filmi on jo tehty, jossa Bond aikoo erota tiedustelupalvelusta, mutta menettää traagisesti rakastettunsa. Se, jossa oli se Bond, jonka nimeä juuri kukaan ei muista...
Näyttävät toimintakohtaukset ovat filmin ainoa todellinen sisältö, muun voisi hyvin pikakelata. Stunt-miehet tekevät niin hurjia temppuja, että väkisinkin alkaa miettiä montako mustelmaa tuostakin kertyi. Tarina on kuitenkin yhtä järjetöntä höttöä ja aukkoja täynnä. Bond tekee pahoja virheitä ja pelastuu välillä pelkällä tuurilla (konnan aseesta loppuvat panokset, pihalla on räjähdysherkkä kaasusäiliö, joku tulee apuun viime hetkellä). Voisihan holtittoman kohelluksen tietysti panna agentin kokemattomuuden tiliin, mutta välillä Bond taas esiintyy kaikkitietävänä ja -osaavana, ihan kuin tekijätkään eivät olisi tienneet millaista Bondia ovat halunneet kuvata. Bond kehuu loistavaa ihmistuntemustaan, mutta se osoittautuu mitättömäksi, joten ainoaksi ohjeeksi jääkin "älä luota kehenkään". Aika avutonta, sanoisin.
Erityisen turhauttavaa on kunnollisen lopputaistelun puuttuminen Bondin ja pääpahiksen välillä. Päinvastoin, Bond on yksinkertaisesti pulassa, eikä selviäisi pääkonnasta alkuunkaan ilman ulkopuolista apua, plääh.
Hold'em pokeria esitellään anteliaasti runsaslukuisten uhkapeliharrastajien mieliksi. Bond valitaan uhkapelitehtävään, koska hän on "MI6:n paras pelaaja" (ilmeisesti MI6 järjestää agentteilleen turnauksia), eikä tiedustelupalvelu tietenkään alentuisi huijaamaan pelissä. Normaali Bond olisikin ilmiselvä valinta, mutta tässähän Bond on vasta sekoileva aloittelija? Filmistä opin ensinnäkin, että ammattimaisella pokerihailla pitäisi olla aina peleissä mukana uhkeamuotoinen naisystävä, joka sekoittaa vastapelaajien ajatukset. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin hoksata miltä vastapelaaja näyttää kun hän bluffaa, sillä jokaisella on jokin paljastava ele. Jos uskoo tällä vinkillä putsaavansa pöydän, niin on todellakin niin tyhmä kuin miksi tekijät ovat katsojansa olettaneet.

M. Night Shyamalan (M.=Manoj) on tunnettu erikoisista filmeistä, kuten Kuudes aisti, Särkymätön, Signs.
Kuudennessa aistissa pikkupoika näkee kummituksia, joista yksi on Bruce Willis.
Särkymättömässä Bruce Willis luulee taas olevansa tavallinen pulliainen, mutta huomaakin olevansa haavoittumaton ja yliluonnollisen voimakas supersankari. Sellaistahan ei tietenkään mitenkään voinut huomata ilman Samuel L. Jacksonin järjestämää massiivista junaonnettomuutta.

Shyamalanin viimeisimpiä tuotoksia on Lady in the Water
(haloo! suom. esim. Vetten neito tms.). Kansikuvan perusteella voisi luulla kyseessä olevan näyttävä fantasiaelokuva, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa, sillä kaikki tapahtuu rähjäisessä asuntolassa. Filmi perustuu Shyamalanin lapsilleen sepittämään iltasatuun. Ilmeisesti tyyppi uskoo, että aivan kaikki hänen hengentuotoksensa ovat filmaamisen arvoisia. Lievästi sekava idea on että vedessä asuvat ihmisen tapaiset oliot haluavat avustaa ihmiskuntaa ja lähettävät porukkaa inspiroimaan ihmisiä. Tällä kertaa inspiroijana on Dallas Bryce Howard, joka ei kuitenkaan esiinny tarpeeksi viehkeästi, jotta ainakaan minä olisin inspiroitunut.
Uhkana on filmin ainoa mielenkiintoinen hahmo, ruohoksi naamioituva suden tapainen Scrunt. Apuna ovat jostain käsittämättömästä syystä 3 apinan tapaista otusta, jotka ilmeisesti tappavat kaikki vastaantulijat, mutta toisaalta myös ylläpitävät lakia, ja jättimäinen lintu, joka lennättää vesi-ihmisen takaisin vesistöihin tehtävän jälkeen (plumps?).
Lisäksi avuttomia vesi-ihmisiä avustamaan on järjestetty joukko ihmisiä, jotka eivät tiedä avustustehtävästään etukäteen mitään. Avuton vesi-ihminen ei pysty kertomaan tehtävästään kunnolla, vaikka pystyykin latelemaan joitain ennustuksia (joista ei ole tällä hetkellä hyötyä), eikä koko hommasta ei tulisikaan mitään ellei itämaisessa kansanperinteessä olisi säilynyt tietoa mistä on kysymys. Jostain syystä itämaista viisautta on kyseltävä viitisen kertaa, vaikka luulisi kaiken tulleen selväksi viidessä minuutissa.
Jonkinlainen "humoristinen" lisä ovat lievästi erikoiset sivuhahmot, kuten filmikriitikko, joka luulee tietävänsä kaiken, mutta on luonnollisesti väärässä ja joutuu Scruntin syömäksi, hahhah.
Kaikenkaikkiaan filmiakatemian harjoitustyön tasoa.

Yllättävää että elokuvan nimessä on BC, nykyäänhän on korrektia sanoa BCE? Ehkä se vain osoittaa että kyseessä on rehellistä vanhanaikaista kunnon seikkailuviihdettä.
Viihdyin tätä katsoessa vaikka toimintaa oli odotettua vähemmän. Maantieteellisesti tapahtumia ei pysty sijoittamaan, vaikka lopulta näytetään päätyvän Egyptiin pyramideja rakentamaan. Aikakausi on lähinnä suuntaa-antava, mutta poikkeamat ovat hyväksyttävissä. Esimerkiksi maanviljely ja hevosten kesytys alkoi ilmeisesti vasta tuhansia vuosia myöhemmin, mutta täsmällistä aikaahan näissä on mahdoton osoittaa - tuhat vuotta aikaisempi ajoitus ei paljon hätkäyttäisi. Meikkituotteiden käyttöhän on tunnetusti myös hyvin vanhaa...
Hirmuliskojen sijasta nähdään paljon uskottavampia jättilintuja sekä sapelihammastiikereitä ja mammutteja. Sapelihammastiikerin osuus tosin jää luultua pienemmäksi ja karvaisten mammuttien selviäminen aavikolla lievästi epäilyttää (animoijat eivät ilmeisesti viitsineet tehdä erilaisia norsuja).
10000 BC saa arvostelijat tolaltaan ja osoittaa samalla näiden henkisen vajavaisuuden. Ärsytyskynnys oli ylittynyt eräälläkin arvostelijalla, joka keksi syyksi tyrmätä koko filmi sen että siinä viitataan avaruusolentoihin pyramidien rakentajina. Miten arvostelijat oikein katsovat filmejä? Oikeasti sanotaan vain että pyramidia rakennuttava valejumaluus on tullut "Atlantiksesta tai jostain kauempaa". Amerikasta? Tyyppi on vähän erikoisen näköinen mutta mitään avaruusaluksia tai siihen viittaavaa ei näy missään. Arvosteluissakin pitäisi pysyä todellisuudessa. Jos jostain piti valittaa miksei sitten vaikka siitä että kivikautisen kylän asukkaat kuuluvat jostain selittämättömästä syystä moneen eri etniseen ryhmään? Oliko sen huomaaminen liiaksi aivotyötä vaativaa?

http://www.10000bcmovie.com/

Mitä ihmisten pitäisi välttää ovat tyhjänpäiväiset taide-elokuvat ja liiallinen uskonnollisuus. Tosi-uskovaisten palvonta on samalla tavalla kritiikitöntä.

Kävin epäonnekseni katsomassa höyryävää sontakasaa, eli vuoden parhaaksi elokuvaksi valittua tekelettä nimeltä Menetetty maa. Mikä se suitsutettu sanoma muka oli? Hyville ihmisille käy joskus huonosti? Wou, eipä olisi tuota millään uskonut. Päättömän juonen lähes ainoa sisältö on seurata ällöä henkisesti häiriintynyttä palkkamurhaajaa - jos tuota voi siksi kutsua, kun käy murhaamassa toimeksiantajansakin. Välillä Tommy Lee Jones tosin käy höpisemässä omiaan.

Mitä ihmisten pitäisi katsoa on vaikkapa Fitna, Geert Wildersin filmi islamin sisäänrakennetusta kieroutuneisuudesta, mutta mieluummin hyssytellään ja vähätellään tyyliin "Islam on rauhanomainen uskonto". Minua ei ainakaan yllätä, että muslimien reaktio filmiin, jossa Koraania moititaan kiihkoilusta ja väkivaltaisuudesta, on ollut kiihkoileva ja väkivaltainen.
http://www.liveleak.com/view?i=7d9_1206624103

Blogin pitäminen oli tarkoitus aloittaa joskus marraskuussa mutta ottaen huomioon kaikki tärkeämmät asiat - joita on suunnilleen miljoona - blogin pitäminen on jäänyt. Tästäkin tulee vain jonkinlainen harjoitusblogi, paremman voi sitten tehdä jonnekin muualle toiste.

Tämähän on kai eräänlainen päiväkirja?
Jotkut kokevat varmaan itsensä tärkeämmiksi kirjoittamalla blogia, jota jotkut erehtyvät jopa vahingossa joskus lukemaan, mutta minulla ei ole sellaisia harhakuvitelmia. Parempihan se on kaikille etteivät tuhlaa aikaansa toisten höpötyksiin?

Tässähän olisi loistava mahdollisuus valittaa kaikesta mahdollisesta epäonnesta, mutta eipä enää tee mieli. Blogin pitämisestä on sittenkin jotain apua? Tästä täytyisi tehdä tutkimus, nimi voisi olla vaikka "Satunnaisten sanojen näppäilyn rentouttava vaikutus".