Bändimme Carved in Ashes koki tuossa männätalvella 2013 pienoisen takaiskun, kun alusta asti rumpupatteriston takana louhinut lyömäsoitintaiteilijamme Lauri päätti erota bändistä. Teimme bänät ihan hyvässä hengessä ilman sen suurempaa draamaa. Tietty eroilmoitus tuli sikäli huonoon saumaan, että olimme juuri varmistaneet pääsymme lämppäämään englantilaista Antimatteria tämän Suomen keikalle myöhemmin keväällä. Tuo lämppärislotti oli siihen astisen uramme jonkinasteinen huippukohta - vaikka olimmehan toki olleet onnekkaita paskiaisia ja lämpänneet jo tuohon mennessäkin paljon korkeamman profiilin bändejä kuin mitä itse olemme: Oddland, Psychema, The Chant, Godsplague ja mitä niitä nyt oli ollut...
Nousujohteinen "ura" tyssäsi aika lahjakkaasti siihen sitten.
Tai siltä aluksi tietysti tuntui. Noh, eihän sota yhtä miestä kaipaa, niinkus sitä sanotaan...olisihan sinne rumpupenkille löytynyt asiallinen halonhakkaaja varmaan aika helpostikin, mutta kun oli vielä semmoinen ongelma, ettei uusia biisejä ollut tarjota yleisölle kuin nimeksi. Kuusihenkinen bändi tarttis jonkun sosiopaatin luonteen omaavan kusipään luotsaamaan orkesteria jotta asiat tulisi tehdyksi, ja meidän hippilauma on vähän turhankin joviaalia porukkaa - ja nyt se ainut vähänkin perseelle potkinut bändin jäsen lähti poijes. Ehkä justiinsa siks, ettei jalka kestänyt enää sitä jatkuvaa vatkaamista kohti bändikaiffareiden takalistoa. Puolustukseksi on tietysti kaivettava jonkinlaista urheiluselitystä; voitelu petti ja veritankkauskin meni reisille, epo oli jotain latvialaista halpahallipaskaa ja apurahat tuli dokattua. Mitä jos takki vaan olikin jo tyhjä?
Noh, ei sentään. Bändille oli jo ehtinyt muodostua jonkunlaista fanipohjaa niin koto-Suomesta kuin vähän ulkomailtakin - promottiin nääs jo heti alunalkaen ulkomaita myöten, kun ei tällainen epäkaupallinen ranteiden viiltelymusiikki oiken uppoa tähän katajaiseen kansaan. Ollaan liian tekotaiteellista paskaa. Pitäisi laulaa enemmän viinanjuonnista, iskelmäpoljennolla. Mutta kun jostain kroonisesta aivokemiallisesta häiriötilasta johtuen olemme tykästyneet tällaiseen taidehomosteluun niin sillä tiellä jatkamme pään hakkaamista seinään - siihen asti kunnes jompikumpi antaa lopullisesti periksi. Ehkä on vielä liian aikaista kehua sillä, että bändistä olisi jo ehtinyt tulla "brändi" - mutta positiivisten palautteiden innostamana sitä jo kuvittelee duunailevansa jollain tavalla uniikkia musaa, joka puhuttelee ihmisiä yli puoluerajojen. Molemmat julkaistut EP:t ovat saaneet pelkästään positiivista palautetta niin musalehdissä kuin netissäkin - jopa pari biisiä on päätynyt kajahtelemaan radiokanavillekin! (okei, kerran mutta onhan se enemmän kuin ei kertaakaan)
Pointti, jota tällä tyhjänpäiväisellä jaarittelulla yritän pikkuhiljaa muodostella, onkin että melko pitkän horrostamisen jälkeen Carved in Ashes on jälleen aktivoitumassa! Jo alkuvuodesta lupailimme toiveikkaina julkaisevamme akustisen EP:n seuraavaksi - ja niin tapahtuukin! Tuon räiskäleen julkaisuajankohta vaan on vielä totaalisen auki. Biisejä on väsätty jo jokunen - ja lätylle on tulossa myös akustisia versioita vanhemmista schlaagereista - ei siksi, että pitäisi saada täytebiisejä, vaan koska huomasimme eräiden stygejen toimivan akustisesti aivan helvetin hyvin. Kiitos noiden muutaman akustisen keikan, joita vedimme alkuvuodesta. Nuottiakaan ei ole vielä nauhoitettu, mutta studiopäiviä olemme tässä jo pikkuhiljaa varailemassa.
No joo. Tämä on vain taas tällaista jonninjoutavaa paskanjauhamista; "Kohta tulee vitun timanttista matskua! Niin että pää räjähtää!" Niinhän ne kaikki bändien pressitiedotteet hehkuttaa. Meillä kun ei ole levytyssopimuksettomana bändinä varaa mihkään musiikkitoimittajien juottamiseen ja muuhun yleiseen lahjontaan, niin pitää tyytyä jorisemaan blogin välityksellä. Ettei tämä bändin ensimmäinen blogipäivitys City-lehden foorumeilla jäisi aivan turhanseisottamiseksi, niin laitanpa tulille uunituoreen musiikkivideon toistaiseksi viimeisimmän EP:n lopettavasta, hieman Elton Johnin hengessä irstaasta pianoballadista Midnight Solitude. Onnekkaita peijoonia kun olemme tähänkin asti olleet, niin saimme kunnian työskennellä ohjaaja Peter Laineen kanssa tämän videoproggiksen parissa, eikä se lopputuloksen laadukkuudesta huolimatta kustantanut bändille käytännössä juuri mitään. Toki olisimme kärränneet ohjaajan kotiovelle vaikka kottikärryittäin kahisevaa, mut kun olemme tällaisia persaukisia paskiaisia kaikki tyynni. Siksi toivoisimmekin että mahdollisimman moni näkisi videon - siitä tuli aivan saatanan hieno!
Katsotaan nyt sitten, kääntyykö onni vai jatkammeko edelleen onnellisten tähtien alla, kuten tähänkin asti...tai...eihän meillä edelleenkään ole sitä levytyssopparia, eikä täällä susirajalla varmaan ikinä tulekaan, mut jos vaikka joku valveutuneempi kansainvälinen taho näkisi meissä potentiaalia? :D