Taas on aika rientänyt viime kirjoituksesta.
Haastetta ollut perheessä paljon ja oltu niin hirveässä ryöpytyksessä viranomais taholta, kun voi olla.
Tällä hetkellä ollaan koko perheen kanssa kuntoutuksessa, koska tytön kanssa ongelmia ja ei enää selvitä ilman apua.
Viime syksynä tilanne oli jo niin paha, että meiltä mihen kanssa loppuivat voimat täysin ja tyttö muutti pääosin isälleen.
Minulla alkoi uusi masennuskausi ja pääsin, jopa teho-osastolle asti... Oli minuuteista kiinni.
Häpeä omasta ratkaisusta on valtava, mutta nyt jaksan taas taistella perheeni puolesta.
Onhan tässä käynyt mielessä, että jättäisi vain kaiken taakse ja luovuttaisi (tyttö isälleen ja menolippu kouraan), mutta yritän vielä katsoa, jos kuntoutuksesta olisi apua.
Pojalla ongelmia myös sijaisperheessä. Lastenpsykiatrisella tämän hetken diagnoosi olidi add ja siihen kokeillaan lääkitystä. Toivon, että se helpottaisi koulunkäyntiä, kun syksyllä jo yläaste odottaa.
Noin vuoden sairasloman jälkeen töihin paluu ahdistaa. Tuntuu, että pääkopan suorituskyky on laskenut kymmenen vuoden aikana ja vaativa toimistotyö alkaa olla liikaa. Silläkin saralla on paljon pohdittavaa, että mihin suuntaan lähtisi.
Taas tuntuu, että pelkkää ruikutusta tämä päivitys, mutta mielessä niin paljon, että hyvä vähän purkaa asioita "paperille".