Entinen tervakeuhko täällä hei. Aihe on varmaan jo yhtä paatunut, kuin oma mieleni myös kaiken ärsyttävän suhteen. En kuitenkaan anna sen häiritä, sillä mielestäni yksikin tupakoimaton päivä on eteenpäin.
Ja sen vuoksi haluan jakaa omaa tarinaani, kun minulle jonkinlainen tarinankerronnallinen lahja on ehkä suotu. Jos se antaa inspiraatiota jollekin, niin olen onnellinen. Tai jos se herättää edes keskustelua tai muuta aivonystyröiden liikahtamista, olen yhä onnellinen.
Oih mitkä ihanat teinivuodet
Se tapahtui koulun jälkeen puistossa. Olin todella rakastunut erääseen poikaan, kutsutaan häntä vaikka Jartsaksi. Kasari, kasarifarkut, permis ja ulkona hengailu. Kun Jartsa kysyi otanko sauhut niin tottakai esitin, että olisin ennenkin polttanut.
Poskeenhan ne ensimmäiset savut meni, mutta pääasia, että meitä yhdisti jokin. Jos noin kymmenen hengen savuringin päälle olisi asettanut teltan, olisimme olleet kuin lämpimässä savusaunassa. Olo oli kuolematon ja vaikka tupakka maistui todella pahalta, tunsin olevani osa coolia porukkaa.
Tulitikut alkoivat kipinöimään myös jatkossa, sillä eihän se siihen jäänyt. Maistoin aina tupakanjämät joltakin ja pian jo huomasin piilottavani omia röökejä laukun sivutaskuihin, ettei äiti huomaisi.
Ongelmaan heräsi vasta raskaaksi tullessa
Ennen työpaikoilla poltettiin jatkuvasti. Pomotkin seisoivat röökiringissä kahvitauolla. Tai vaikkei kahvitaukoa olisi ollutkaan.
Kotona myös juotiin ystäväpariskuntien kanssa Suomiviinaa sekä viiniä lasista ja poltettiin meidän pienen tietokonehuoneen yläikkunasta. Savu sisällä ei edes häirinnyt, sillä siihen oli niin turtunut. Tällä hetkellä ajatus kuulostaa kammottavalta.
Kun aloin odottamaan ensimmäistä lastani ja maailma alkoi muuttumaan, aloin tiedostamaan ongelmani. Pystyin nipin napin olemaan erossa röökistä raskauksien ajan, mutta valitettavasti viimeistään ensimmäinen viinilasillinen ilman vauvaa laukaisi tupakan polttamisen himon.
Ajattelin, että en haluaisi elää näin. Tämän lisäksi tietysti terveys sekä varsinkin ihon valahtaminen sekä rypistyminen kauhistuttivat. Päätin siis ensimmäisen kerran lopettaa 24-vuotiaana.
Lopetusta lopetuksen perään
Olen ollut jopa kaksi vuotta täysin ilman tupakkatuotteita, mutta en aivan putkeen. Jokin stressaava tilanne tai sosiaalinen tapahtuva laukaisee tavan uudelleen ja uudelleen.
Olen kokeillut erilaisia keinoja, kuten terapiaa, nikotiinipurukumeja, laastaria, lääkitystä, hypnoosia ja jopa shamaania. Mikään ei ole tehonnut, ei kertakaikkisen mikään.
Arvatkaa olenko kuullut MUUTAMAN kerran, että miksen vain lopeta. Nykyään myös lapseni kommentoivat tapaa. Mieheni puolestaan on jo luovuttanut asian suhteen, sillä hän on nähnyt oman räpiköimiseni.
Kuinka minulla nyt pyyhkii?
Noh, täytyy sanoa, että tupakasta olen ollut erossa jo neljä vuotta täysin kokonaan. Mutta minä hieman fuskaan. Olen tullut siihen tulokseen, että myönnän tappioni. Olen koukuttuvaa sorttia ja ilman nikotiinia tilanne kärjistyy aina äärimmäisyyksiin.
Käytän nykyään mietoja nikotiinipusseja, joita saa vaikka missä hedelmäisissä, minttuisissa tai kirpeissä mauissa. En ole siitä ylpeä, mutta koen sen olevan paaaaaljon pienempi paha tupakkaan verrattuna.
Tilaan kiekkotorni.com sivulta muutaman kuukauden välein jonkin makulajitelman ja hintakin on sellainen, että se tulee paljon halvemmaksi tupakkaan verrattuna. Mielummin käytän nikotiinipusseja, kun tupakkatuotteita.
Toivon jokaiselle tsemppiä tupakoinnin lopettamiseen ja haluan sanoa, että yksikin päivä ilman tupakkaa on jo voitto. Vaikka joku voisi sanoa minun epäonnistuneen, tunnen tämän olevan tällä hetkellä paras vaihtoehto minulle itselleni.