Arachnum, part I

Mistä tietää että on Rakastunut? onko SE se tunne joka tulee kun näkee sen ihmisen, se tunne että täytyt "lämmöstä", alkaa hymyilyttämään, perhosia lentelee vatsassa kun tämä kyseinen henkilö puhuu sinulle, meinaat hyppiä innosta ja huutaa kun hän katsoo sinua? Järkyttävä, sydäntäraastava ikävä joka tulee kun olet hetkenkin erossa hänestä? Olet valmis luopumaan melkein mistä vain, vain saadaksesi olla
hetken enemmän hänen kanssaan?

Vai onko tämä sitten "Se oikea", vai vaan ihan järkyttävä ihastuminen? Mistä erottaa ihastumisen ja Rakastumisen.. Ihan normaalin vetovoiman erottaa kyllä helposti, toinen näyttää syötävän hyvältä ja et saa katsettasi irti, mutta puuttuu tuo kaikki josta yllä puhuin..? Puuttuu se tunne, että kun on erossa niin kaikki muu on vain odottelua, tunne
että maailma kaatuu kun joku on vialla suhteessa. Oliskohan näin... Onko kukaan teistä itkenyt ikävän takia seuraavana yönä sen jälkeen kun on tavannut jonkun ihmisen kunnolla ensimmäistä kertaa? Ja tuntenut että millään ei ole mitään väliä, sen jälkeen kun on ollut riitaa.

Kuinka paljon tämmöisiä rakastumisia sitten tapahtuu, ja kuinka moni niistä saa vastakaikua, kuinka moni niistä kestää pitemmälle kuin vuoden. Mitä niistä sitten syntyy? Entä jos toinen osapuoli ei tunnekaan samanlaista
järkyttävää Rakkautta, isolla R:llä. Miten sitten käy sille toiselle, hajoaako maailma, miten sellaisesta pääsee yli? Itse olen sitä mieltä, että mistä vain pääsee yli, ajan kanssa. Ihan oikeasti :) Jos yksi asia kusee, niin onhan sitä vaikka mitä muuta maailmassa. Pitää vaan olla
tavoitteita, jos ei ennen hajoamista, niin vaikka sen jälkeen sitten. Jos omistit elämäsi toiselle, 120%, ja tipahdit maanpinnalle vain huomataksesi olevasi yksin, niin ei se maailma kuitenkaan ohi vielä ole mennyt. Rakkaus on vain yksi osa sitä, mutta se ei ole ainoa osa.

Lupasin joskus, tai tuumailin paremminkin, kirjoittaa mustasukkaisuudesta. Niin, itsekin olen sitä vahvana kokenut, joskus ehkä liiankin vahvana, omasta puolestani. Missä se raja sitten kulkee? Milloin mustasukkaisuudesta tulee kahle, sinun omaan nilkaasi? Itse sanoisin että siinä vaiheessa kun et enään luota itseesi, etkä keneenkään muuhunkaan. Selailet puolisosi viestejä ja puheluita, et luota häneen minuuttia kauempaa ja epäilet aina jotakin
muuta kuin asia on. Siinä vaiheessa parisuhde kariutuu jo mustasukkaisuuteen, vaikka mitään syytä ei oikeasti olisikaan. Ei kukaan jaksa kuunnella jatkuvaa epäilyä, ja se alkaa olemaan jo törkeätäkin. Eli siis huomio herätys
kaikille, jos olet seuraamassa puolisoasi taka-alalla hänen kävellessään kauppaan ostoksille, pysähdy miettimään :)

Mikä on sitten tervettä mustasukkaisuutta? Ehkäpä silloin, kun puolisollesi flirttailee puoli kaupunkia ja hän on häkeltynyt huomiosta. Mutta kannattaa muistaa ne omatkin teot tässä vaiheessa, kuka toi hänelle eilen ruusuja
vain osoittaakseen kuinka paljon Rakastaa? kuka vei hänet syömään kun hänellä oli synttärit, ja odotti sateessa ruusukädessä hänen saapumistaan? Ei ainakaan ne, jotka nyt hänelle flirttailevat. Kannattaa siis vain ilmaista vaivautuneisuutensa ja muistaa nämä teot mielessä. Ehkäpä se puoliso onkin sitten otettu siitä, että sinä tunsit hetken asemasi uhatuksi, etkä ota häntä niin itsestäänselvyytenä.

Kirjoitettaessa soi Stam1na - Viisi laukausta päähän