Sanna Ukkola päätti avautua. Kuten kaikki avautumiset, jotka alkavat saatesanoilla “lupasin ja vannoin itselleni, että en sotkeudu tähän vyyhtiin”, tämäkin olisi kannattanut jättää tekemättä.
Ylen luottotoimittaja Ukkola pyrkii Facebook-avautumisellaan kertomaan, kuinka Ylessä on asiat tosi hyvin ja kuinka hän “ei tunnista työpaikkaansa tästä kohusta, joka nyt uutisoidaan.” Harmittaahan se, jos oma työpaikka on kriittisen julkisuuden kohteena pidemmän aikaa. Ukkolan näkemyksen mukaan ääneen pääsee vain pari ihmistä, jotka määrittelevät koko kuvaa Ylestä.
“Nyt media päästää ääneen ihmiset, jotka ovat saaneet Yleltä potkut, joiden ohjelmat on lopetettu, joilla on muita syitä vihata Yleä. Ja näiden ihmisten perusteella tehdään päätelmiä koko Ylestä.”
Hän syyttää entisiä kollegoitaan siitä, että he pääsevät esiintymään sananvapauden sankareina. Erikoinen näkökulma, sillä joskus toimittajia olisi saatettu kehua samoilla sanoilla.
Avautuminen on niin täynnä perustelematonta argumentaatiota, etten tiedä mistä aloittaisin.
Ensinnäkin Ukkola jättää sanomansa äärimmäisen epämääräiselle tasolle. Hän esittää syytöksiä henkilöimättä kohteitaan, vaikkei kenenkään ole kovin vaikea päätellä kehen ex-työkavereihinsa hän viittaa. Kun Yleltä hetki sitten lähteneet ja keskustelun ytimessä olleet Jussi Eronen ja Salla Vuorikoski odotetusti astuvat syytettyjen penkiltä esiin ja vaativat selitystä siihen, miksi he vihaisivat Yleä, Ukkola jatkaa syyttämällä Erosta ja Vuorikoskea synnyttämästään narratiivista, joka ei ole todenmukainen ja ylipäätään huonosta työnjäljestä.
Ukkola esittää kovia syytöksiä ylätasolla, mutta ei vaivaudu niitä todistamaan. Kun Eronen sanoo kertoneensa vain tosiasioita Ylen johdon toiminnasta, Ukkola heittää vastapalloon, kuinka “olemme kaikki kuulleet, kuinka sun jutut ei kestä merivettä” ja että nyt Eronen hyökkää Yleä vastaan “tavalla, joka ei kestä merivettä”. Kun epämääräiselle merivesi-kielikuvalle pyydetään tarkennusta, Ukkola tyytyy toteamaan, ettei halua alkaa tappelemaan, eikä myöskään tiedä, mitä siellä on tapahtunut.
Okei. Ukkola ei tiedä, mitä on tapahtunut, eikä halua tapella, mutta ohimennen kyseenalaistaa kollegoiden osaamisen ja juttujen sisällön?
Ylessä on tuhansia työntekijöitä ja uutis- ja ajankohtaistoiminnassakin tuhat. Keskustelun keskiössä on 15 ihmisen feature-toimitus, joka toimi aiemmin Erosen johdossa. Tutkivaan journalismiin ja paljastuksiin erikoistunut toimitus on todistetusti joutunut yhteentörmäyksiin Ylen toimituksen ylemmän johdon ja pyramidin päällä keikkuvan Atte Jääskeläisen kanssa, esimerkiksi Sipilää käsittelevässä uutisoinnissa.
Juuri näissä tilanteissa mahdollisesti tapahtuvista sensuuriyrityksistä julkisessa keskustelussa on ollut kyse. Ei sen enempää Ukkolan aamu-TV:stä tai konservatiivisista kolumneista kuin Ransun tai kumppaneiden toilailuista Pikkukakkosessa. Vaan juuri näiden vallankäyttäjien huippua tutkivien journalistien työntekemisen edellytyksistä.
On tietysti ikävää, että julkisessa keskustelussa kokonaiset organisaatiot leimautuvat yksittäisten tekijöiden virheiden myötä. Miettiiköhän Ukkola, miten pahalta Talvivaaran, Tsernobylin voimalaitoksen tai Länsimetron työntekijöistä tuntuu?
Rautalangasta: jos tutkivat journalistit joutuvat sensuurin kohteeksi, mitä arvoa on sillä, jos Ransu kertoo, ettei häntä ole koskaan, edes Kokkelivekkuleissa, sensuroitu?
Ukkolan käsittämätöntä epälojaalisuutta entisiä kollegoitaan kohtaan on vaikea ymmärtää. Parhaiten keskustelun saa ymmärrettäväksi, jos kuvittelee Ukkolan olevan Ylen henkilöstöasioista vastaava henkilö, joka spinnaa asiaa edustamansa yhtiön parhaaksi. Selityksen oppikirjana on käytetty Ylen toimittajilleen antamaa sosiaalisen median ohjeistusta.
Ylen some-ohjeet kertovat, että yleläinen on yleläinen somessakin. Sosiaalisen median toimintalinjaukset voi lukea täältä. Yleläinen somessa -kohta summaa yksittäisen toimittajan roolia:
1. Mieti, miten toimintasi sosiaalisessa mediassa vaikuttaa uskottavuuteesi Ylen työntekijänä. Et voi itse päättää, näytätkö muiden silmissä Ylen työntekijältä vai yksityishenkilöltä.Ukkolan statukseen syntyneessä mittavassa keskustelussa käy ilmi, kuinka osa yleläisistä kokee some-ohjeistuksen estävän kritiikin Yleä kohtaan ja kuinka sääntöjen venyttämisen seuraukset ovat ankarat. Yleltä lähteneet toimittajat puolestaan kertovat, kuinka ovat saaneet yksityisviesteillä tietää, ettei jotkut uskalla kommentoida tai edes tykätä lähteneiden kriittisistä päivityksistä aiheeseen liittyen.
2. Punnitse, miten ilmaiset mielipiteesi: kyseenalaistavatko ne sinun tai Ylen luotettavuuden muiden silmissä.
3. Arvosta kollegaasi kaikissa yhteyksissä. Työkavereilla ja työnantajalla on oikeus odottaa sinulta lojaaliutta myös sosiaalisessa mediassa. Yhtiön sisäiset asiat säilytetään sisäisinä. Niin muissakin yhtiöissä tehdään.
Ukkolalaisessa tulkinnassa kollegan arvostaminen loppuu siihen, kun tyyppi lähtee Yleltä. (Toisaalta hän jättää huomioimatta kohdan kaksi ja sen, miten hänen avauksestaan syntynyt keskustelu entisestään kyseenalaistaa Ylen ja oman luotettavuutensa.)
Some-ohjeistus synnyttää erikoisen tilanteen, jossa kaikki sisältä tuleva kritiikki Yleä kohtaan on vaimennettu, mutta johtajien ylistyslaulua saa laulaa niin paljon kuin sielu sietää ja pomot saavat palkita kehujansa tykkäyksin ja sydämin. Toimittajat pelkäävät työnsä puolesta todellisista tapauksista ja linjauksista kertoessaan, mutta päälliköt voivat julkaista tukikirjeitään ja uutisissa julkaistaan päätoimittajayhdistyksen lausunnot siitä, miten tiedotusvälineiden sananvapaus on päätoimittajan käsissä. Ulkopuolisia selvityksiä ei tietenkään tarvita, koska ylin johto niin viisaudessaan päätti.
Ylen tilanne on todella harmittava, sillä julkiseen palveluun perustuvaa journalismia tarvitaan enemmän kuin koskaan. Kuukausia jatkunut tilanne on saanut monet Ylen pitkäaikaisista tukijoista, itseni mukaan lukien, arvioimaan tilannetta uusiksi.
Uskon, että Atte Jääskeläinen on ajatellut niin sanotusti “Ylen parasta” sensuroidessaan esimerkiksi Sipilää koskevaa uutisointia. Hän tuskin on tehnyt linjauksiaan Sipilän toiveiden takia, vaan ehkä siksi, että on ajatellut, ettei Ylen kannata haastaa riitaa tilanteessa, jossa sen rooli on jatkuvasti kritiikin ja punninnan kohteena. Ehkei hän ole tehnyt päätöksiään toimittajana yksittäisen uutisen tasolla, vaan johtajana, joka suojaa operaationsa pidemmän linjan toimintaedellytyksiä.
Tapahtumat kuitenkin osoittavat, että valittu taktiikka on totaalisen väärä, samoin kuin Ukkolan tapa pyrkiä suojelemaan Yleä vaikenemalla ongelmista ja syyttämällä lähtijöitä. Ylen uskottavuus on koetuksella kovemmin kuin koskaan.
Onneksi Ukkolan statukseen syntyneestä ketjusta herää myös toivoa siitä, että Ylen toiminta saa tarvittavaa läpivalaisua, sillä Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen ovat kuulemma kirjoittamassa “paljastuskirjaa” Ylestä. Kommenteista päätellen juuri kirjan suunnittelu kismittää Ukkolaakin kaikista eniten.
Yön aikana Ukkola oli muuttanut statuspäivityksensä yksityiseksi. Ymmärrettävää hänen näkökulmastaan, mutta harmi kaikkien journalismin opiskelijoiden suhteen, jotka olisivat voineet käyttää sitä alan kipupisteitä kartoittavana oppimateriaalina.
Nyt päivitys on taas julkinen.