Kahdenlaista talouskasvua

Suomen suhdannetilanne on vihdoin normalisoitumassa ja olemme irtaantuneet nollakasvusta. Viimeiset kasvuluvut ovat olleet todella rohkaisevia. Tammi-maaliskuun eli vuoden 2017 ensimmäisen vuosineljänneksen bruttokansantuote oli 1,2 % korkeampi kuin viime vuoden viimeisen neljänneksen, ja kasvukaula viime vuoden vastaavaan vuosineljännekseen oli 2,7 %. Suomen talous näyttää siis olevan hyvässä kasvussa, joka ilmeisesti ylittää trendikasvun. Olemme siis pikemminkin noususuhdanteessa kuin laskusuhdanteessa.

Hallituksen toimien vaikutus?

Nousuun myötävaikuttaa tietysti kansainvälinen noususuhdanne. Lisäksi markkinataloudessa on aina itsestään korjaavia piirteitä. Taantumat loppuvat ja ovat joskus loppuakseen.

Silti hallituksen toimet ovat varmasti edesauttaneet kasvun käynnistymistä. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, mikä on hallituksen toimien ”vaikutus” kasvuun, koska on mahdotonta määritellä yksikäsitteistä vertailu-uraa ”ilman” hallituksen toimia. Hallituspohjasta riippumatta olisi varmaan syntynyt jonkinlainen tulosopimus, joka ei olisi sisältänyt yleisiä työehtosopimusperäisiä palkankorotuksia.

Kilpailukykysopimus työajan pidennyksineen on silti selvästi aloittanut Suomen kustannustason korjausliikkeen. Lisäksi pienet työmarkkinoiden rakenneuudistukset — pitkäaikaistyöttömän palkkaaminen määräaikaisesti, koeajan pidentäminen ja takaisinottovelvotteen aikarajan lyhentäminen — ovat saattaneet pikkuruiselta osaltaan lisätä yritysten rekrytointihaluja. Yritysten arvonlisäveron tilityksessä on luovuttu ennakoivasta menettelytavasta, niin että yritykset voivat nyt tilittää toteutuneen myynnin perusteella. Ansiosidonnaista työttömyysturvaa on lyhennetty 500 päivästä 400 päivään, ja vuorotteluvapaata on lyhennetty ja ehtoja tiukennettu. Nämä uudistukset lisäävät työpanoksen tarjontaa ja siten myös yritysten rekrytointihaluja.

Odotusten vaikutus

Tällaisten uudistusten yhteisvaikutus on ilman muuta positiivinen, mutta vaikutuksia on vaikea arvioida tarkkaan. Markkinatalous perustuu odotuksiin, ja osa nyt nähtävästä reippaasta elpymisestä perustuu varmaankin siihen, että yritykset ja sijoittajat näkevät ylipäänsä hallituksen tekevän jotakin. Hallitusohjelma antaa siis signaalin siitä, että Suomen ongelmiin ollaan valmiita tarttumaan, ja se lisää investointi- ja rekrytointihaluja.

Yhtä kaikki, me hallituksen tukijat voimme hyvällä syyllä ajatella, että olemme ainakin jonkin verran edesauttaneet talouskasvun käynnistymistä. Olemme antaneet signaalin siitä, että Suomen ongelmiin tartutaan.

Nyt vasta rakenneuudistuksia tarvitaankin

Olisi kaamea virhe, jos hallitus nyt ajattelisi: ”kasvu on käynnistynyt, ja nyt voimme levätä laakereillamme”. Olennaisin kysymys on, miten kauan kasvu voi jatkua ja miten korkeana. Siihen hallitus voi omilla toimillaan aivan ratkaisevasti vaikuttaa.

Onkin olennaista ymmärtää talouskasvun kahtalainen luonne.

Suhdanne-elpymistä vai potentiaalin kasvua?

Talouskasvua on kahdenlaista. Kutsuttakoon näitä kahta kasvun tyyppiä suhdannekasvuksi ja potentiaalin kasvuksi.

Suhdannekasvu on sitä, että talouden voimavarojen käyttöaste nousee. Kun talous on taantumassa, voimavarojen käyttöaste alittaa normaalitasonsa. Työttömien osuus työvoimasta on normaalitilaa korkeampi, liiketiloja on tyhjillään ja laitekantaa ei käytetä normaalilla käyttöasteella. Kokonaistuotanto alittaa siis potentiaalisen tuotannon. Potentiaalisella tuotannolla tarkoitetaan korkeinta tuotannon tasoa, jota voidaan kestävästi ylläpitää nykyisin voimavaroin. Jos kokonaiskysyntä on niin hyvää, että potentiaalisen tuotannon taso ylittyy, talous on ylikuumentunut ja seurauksena vääjäämättä kustannusten liiallinen nousu.

Suhdannekasvu on siis talouden elpymistä, eli sitä, että talouden voimavarojen käyttöaste nousee ja toteutunut bruttokansantuote lähenee potentiaalista bruttokansantuotetta. Suhdannekasvua saadaan aikaan kokonaiskysynnästä huolehtimalla.

Potentiaalin kasvu on puolestaan sitä, että potentiaalinen tuotanto kasvaa. Toisin sanoen, se tuotanto, jota korkeimmillaan voidaan ylläpitää, kasvaa. Tämä on aivan muuta kuin resurssien käyttöasteen kasvua, se on resurssien kasvua. Potentiaalisen tuotannon kasvu on työvoiman kasvua, teknologian kehittymistä ja pääomakannan kasvua.

Talouden pitkän ajan trendikasvu on määritelmän mukaan potentiaalin kasvua. Suhdanteet ovat heilahtelua trendin ympärillä. Potentiaalin kasvu edellyttää talouden rakenteiden paranemista, ja siihen voidaan vaikuttaa rakenneuudistuksilla – esimerkiksi teknologista kehitystä edistämällä, koulutusinvestoinneilla ja työpanoksen tarjontaa lisäämällä.

Mikä nyt on olennaista?

Suhdannekasvu voi olla hyvinkin nopeaa, koska kysymys on olemassaolevien resurssien ottamista käyttöön. Koneiden käyttöastetta väännetään ylemmäksi, työttömiä pestataan töihin ja tyhjiä liiketiloja täytetään. Nyt havaittava nopea kasvu on ilman muuta merkittävältä osin suhdannekasvua. Olemme olleet viime vuodet matalasuhdanteessa, ja on kerrassaan tervetullutta, että taantuma nyt jää taakse.

Näin nopea kasvu tuskin kuitenkaan voi jatkua enää siinä vaiheessa, kun törmäämme potentiaalisen tuotannon rajoihin. Siinä vaiheessa on tarjolla enää trendikasvua, joka perustuu pääosin tuottavuuskasvuun. Vanhenevan väestön kansantaloutemme työpanos ei kasva, ja ilman rakenneuudistuksia se voi kääntyä jopa laskuun. Työn tuottavuuden ennakoidaan kasvavan ehkäpä puolisentoista prosenttia vuodessa. Siksi trendikasvuksi ennakoidaan tyypillisesti samaa puoltatoista prosenttia.

Nyt havaittu hyvä kasvuvauhti ei siis voi jatkua, ellei taloutemme resurssipohja laajene. Tarvitsemme siis enemmän ihmisiä työmarkkinoille ja parempia tuotantoteknologioita. Suomen varsinainen ongelma on siinä, että hyvinvointipalvelujemme mitoitus ei ole sopusoinnussa taloudellisen suorituskykymme kanssa. Ensi vuosikymmenellä tämä ongelma kärjistyy.

Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön arviot kielivät siitä, että olemme jo varsin lähellä potentiaalista tuotantoamme. ”Tuotantokuilu” eli toteutuneen ja potentiaalisen tuotannon prosentuaalinen erotus on Suomen Pankin ennustejärjestelmään pohjautuvan laskelman nojalla jo lähellä nollaa, kuten seuraavasta kuviosta ilmenee (kiitän Suomen Pankkia datasta ja kuviosta).

Valtiovarainministeriön tuoreen taloudellisen katsauksen (kevät 2017) mukaan Suomella on hieman enemmän ”elpymistilaa” ja varsinainen suhdannetasapaino saavutetaan vasta vuosikymmenen vaihteessa (ks. oheisen taulukon viimeinen rivi).

Silti edes valtiovarainministeriö ei näe meille ”elpymistilaa” eli suhdannekasvun tilaa kuluvallekaan vuodelle enempää kuin 1,2 prosenttia.

Olemme siis lähellä resurssirajoitustamme ja uhkaamme törmätä siihen. Yksi keskeinen törmäämisen indikaattori on tietenkin työmarkkinoiden kustannuspaine. Jos ja kun syksyllä esitetään ja saadaan läpi kovia palkankorotusvaateita, tiedämme, ettei työllisyyskasvu ei voi jatkua enää kovin pitkään. Kun palkat alkavat nousta niin nopeasti, että kustannustason korjausliike hyytyy, ei työllisyyskasvukaan voi enää jatkua pitkään. OECD:n arvion mukaan rakenteellinen työttömyysasteemme on 7,4 prosenttia. Nykyinen työttömyysaste, 8,9 prosenttia, ei enää ole kovin kaukana siitä. Saatamme olla jo hyvinkin lähellä sitä pistettä, jossa palkkakustannusten nousu yltyy niin kovaksi että työllisyyskasvu tyrehtyy.

Nyt vasta reformeja tarvitaankin

Jotta hyvä, trendikasvun ylittävä kasvu ja työllisyyden kasvu voisi jatkua mahdollisimman kauan, tarvitaan siis välttämättä rakenneuudistuksia. Sosiaaliturvaa uudistamalla saamme lisää ihmisiä työmarkkinoille. Työperäisen maahanmuuton tarveharkinnasta luopuminen toimisi samalla tavalla. Ja niin edelleen. Kaikki, mikä lisää tuotantopotentaaliamme, luo edellytyksiä nopean kasvun jatkumiselle. Siksi rakenneuudistukset ovat nyt tarpeellisempia kuin koskaan – erityisesti työmarkkinoilla. Ilman niitä kasvupyrähdyksemme jää lyhyeksi.