Aerobic

Kauhut ja shokkihoito

Aerobic on upea liikuntamuoto, joka elää vahvassa myötätuulessa, mutta alku voi olla hankalaa. Pyysimme lukijoita kertomaan aerobic-kauhuistaan. Saimme ammeellisen tarinoita suoraan biccisalien sudenkuopista. Shokkihoidon jakaa aerobic-ohjaajien kouluttaja, Tiina Ranin ”Valitse ohjaaja oikein, valitse tunti oikein, valitse ajankohta oikein ja opettele jargon”, hän sanoo.

”Eturivin solariumrusketuspepsodenttihymyhirviöt ajoivat minut eturivistä pois, kun ekalla kerralla erehdyin menemään heidän paikalleen.”
Trauma jäi,25

”Olin 23-vuotias, kun ensimmäisen kerran kokeilin aerobicia. Erotuin joukosta heti kun tunti alkoi. Kun piti hyppiä vasemmalle, hypin oikealle. Jäin muiden tielle ja jouduin suorastaan väistelemään muita. Koko ajan tiesin, että yleisöllä (painonnostajilla!) oli erittäin hauskaa sekoiluani katsellessa. Lisäksi miesohjaaja oli kiinnostunut ainoastaan siitä, miltä näytti muiden tunnille osallistuneiden miesten silmissä ja joille hän flirttaili avoimesti koko tunnin ajan.”
Neiti X, 25

”Aerobic oli tuskallinen kokemus kaltaiselleni kömpelölle luuviululle. Ei yksin sen takia, että tunsin olevani kilpikonna heinäsirkkojen pomppukoulussa, vaan myös siksi, että takapaikan näkymät olivat kuin rantautuvien valaiden ryhmäkuvassa.”
Delfiini, 22

”Silloinen tyttöystäväni pakotti minut biccaamaan, kun arvostelin lajia naisten lällätykseksi. Kunto ei noussut, mutta pääsin seuraamaan aitiopaikalta kuinka tyttöystäväni tapasi nykyisen poikaystävänsä.”
Surkuhupaisaa, 21

”Hetken aikaa hypeltyämme oli vuorossa ns. ‘koirankusetusliikkeet’, eli polvillaan lattialla koukistetun jalan nostoa sivulle. Eteenpäin vilkaistessani huomasin, että ohjaajan trikoot olivat revenneet haaroista melkoisesti, eikä hänellä ollut alushousuja. Kyllä nauratti.”
Anna, 26

”Aerobic-tunnin vetäjä sai houkuteltua minut tunnille. Päätin asettua salin keskivaiheille jotta näkisin jotain, mutta epäonnekseni tungin "vakkariasiakkaiden” reviirille. Murhaavia katseita sateli joka puolelta. Tunti oli aivan liian vaikea minulle ja sekosin suunnissa täysin. Lähdin kulkemaan päinvastaiseen suuntaan ja tietysti törmäsin vieressä olevaan tyttöön. Hän kaatui ja joutui pitelemään jääpussia nilkassaan koko lopputunnin ajan.”
Rämpijä, 18

”Au pairina Jenkeissä päätin vakaasti välttää USA-läskit. Aluksi oli hieman vaikeaa pysyä perässä, kun ei ollut hajuakaan englanninkielisistä liikkeiden ja ruumiinosien nimistä. Muut ihmettelivät, kun ohjaaja selosti koko ajan yksityiskohtaisesti mitä pitää tehdä ja meikäläinen vetää silti tyynesti aivan omia kuvioita.”
Au pair, 24

”Olin joskus vuosia sitten ilmais-aerobicissa. Väkeä oli kamalasti. Tunnin puolessa välissä huomasin, että vieressäni oli kaksi poikaa lukiostani, jotka pomppivat hullunkurisesti. He kauhistuivat huomatessaan minut. No mercy: koko koulu kuuli poikien aerobic-harrastuksesta.”
Kerta se ensimmäinenkin,19

”Olin ensimmäistä kertaa step-muokkauksessa. Heti aluksi sekosin askelissani ja potkaisin juomapulloni koko salin poikki kolinan saattelemana. Diagonaalit ja grapevinet ovat siis jääneet minulle ratkaisemattomiksi arvoituksiksi... Mies voi tuntea itsensä todella pökkelöksi heiluessaan kolmenkymmenen naisen keskellä, aina viisi askelta jäljessä.”
NoMoreStep4MePlease, 22

”Hmm...ekalla tunnilla innostuin. Hypin ja pompin. Ja ilmavaivat iskivät kesken tunnin – oli vähäsen noloa.”
Bilehile, 15

”Olin menossa elämäni ensimmäistä kertaa aerobiciin. Olin tarkastanut ajan ja paikan eräästä lehti-ilmoituksesta. Saavuin paikalle hyvissä ajoin. Pukeuduin uuteen tyylikkääseen aerobic-asuuni pukuhuoneessa. Kummastelin, miksi muilla oli niin paljon omia lapsia mukanaan. Juomapullo kädessä marssin silti määrätietoisesti jumppasaliin. Oven suussa ällistyin, kun sali muistutti jonkin sortin Puuhamaata. Sitten tajusin, että olin katsonut ajan lehdestä väärin ja olin keskellä 20 lapsen satujumppatuntia! Kyllä hävetti.”
Aina sattuu ja tapahtuu, 25

”Menin muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa aerobic-tunnille. Ihmettelin heti ovesta sisään astuttuani miksi muut pyrkivät olemaan näkymättömiä. Päätin kuitenkin rohkeasti mennä peremmälle ja löysin hyvän paikan etualalta. Syy takana olleiden käytökseen selvisi hyvin pian. Kalliiseen merkkiasuun pukeutunut, huippumeikattu nainen käveli viereeni ja tönäisi minut pois. Olin tietämättäni mennyt "kuningattaren” paikalle. Hieman hänen jäljessään tuli "hoviväki”. Kun hekin olivat asettuneet paikoilleen, alkoivat salin perallä olleet etsimään paikkojaan.”
Taiveli, 22

”Kaverin kanssa eksyttiin 18-vuotiaana kantapaikan aerobiciin. Mukana oli meidän kahden kollin lisäksemme ainostaan pari naista. Ohjaaja oli kaunis, 30-vuotias fitnessstypy ja näin hänestä valveunia seuraavat viikot. Parin kuukauden päästä sama nainen lyöttäytyi ravintolassa seuraani ja tarjosi yöpaikkaa. Olisin pettänyt, mutta tyttöystävä oli samassa ravintolassa.”
Slim, 27

”Jalkapallojoukkueemme valmentaja visioi aikanaan aerobicin nostavan peruskuntoamme. 15-vuotiaat pojat eivät kuitenkaan ihan rytmitajultaan tämän muodokkaan blondiohjaajamme liikkeiden perässä pysyneet. Kohokohta oli viimeisellä aerobic-tunnilla, kun loppuvenyttelyjen aikana huomasimme ohjaajamme tiukkojen pyöräilysortsien revenneen haaroista. Itse hän ei sitä huomannut, koskapa niin auliisti näytti edessämme kuinka notkeita meidän tulisi olla. Hiki ainakin irtosi.”
Jari, 22

”Tunti oli aivan hirveä. Niitä järjesti paikallinen urheiluseura valtavassa liikuntahallissa ja osanottajien määrä oli pari sataa. Mitään muuta ei nähnyt kuin edessä heiluvia takapuolia, askelista ei ollut tietoakaan ja ohjaaja huusi mikkiin ‘voi vittu’ aina kun itse sekosi askelissaan. Oi sitä liikunnan riemua!”
Nina, 22

”Ensimmäistä kertaa mennessäni aerobic-tunnille menin aivan takariviin. Kaikki meni hyvin kunnes täytyi ottaa muutama askel taakse. Otin askeleen taakse ja hupsista, polkaisin seinän vieressä olleen step-laudan päälle. Nilkkani nyrjähti! Ohjaaja ei reagoinut mitenkään tuskaiseen vääntelehtelyyni lattialla.”
Nilkka rikki, 23

”Uskaltauduin sitten vihdoinkin menemään elitistiseen aerobic-ryhmään, jossa päätin kiinteytyä oikein urakalla. Heti tunnin alkupuolella rysäytin seinän vierustalle pinottuihin step-lautoihin, sillä seurauksella, että tunti jouduttiin keskeyttämään lautojen osuttua kahteen muuhunkin naishenkilöön... ”
Minni, 19

”Menin kaupungin parhaaseen aerobic-paikkaan. Alku meni oikein hyvin, lopussa oli liikkeitä kuminauhan kanssa. Osanottajia oli paljon ja nauhoja niukasti. Kun jäljellä oli vain kaksi, otin punaisen, koska pidin väristä. Melkein kaikilla muilla oli siniset, vain yhdellä kehonrakentajatyypillä oli samanvärinen. Kun harjoitukset alkoivat, en saanut venytettyä nauhaa senttiäkään. Kun punaisia nauhoja ei enää siinä vaiheessa ollut, jouduin nöyryyttävästi markkeeraamaan liikkeitä parhaani mukaan ilman nauhaa. Tunnin päätteeksi jäin vielä puristuksiin yhteen laitteeseen.”
Sportti-hiiri, 21

Vältä aerobic-shokki

Tiina Ranin.
Tiina Ranin.
1. Valitse tunti oikein
”Unohda kiinteytystunnit, koska niissä on 30 minuutin aerobinen osuus, jossa paljon koreografiaa. Ota lihaskuntotunteja kuten body-pumpia tai boxbicia. Kontaktilajeista on kehitetty paljon aerobic-muotoja, jotka ovat rankkoja mutta yksinkertaisia.”

2. Mene miehen tunnille
”Joka salilla on erilaisia ohjaajia. Kannattaa valita miehen vetämiä tunteja. Kysy sellaista ohjaajaa, joka on tunnettu sporttisuudestaan. Vältä koreografisia ohjaajia.”

3. Vältä ruuhka-aikoja
”Vältä kello neljän ja kuuden välisiä tunteja, joilla ovat himobiccaajat. Ohjaajilla ei ole silloin aikaa antaa yksilöllistä ohjausta. Joillakin himobiccaajilla on tapana jopa terrorisoida muita. Se kertoo aina huonosta ohjaajasta. Mene aamutunneille tai illan myöhäisimmille tunneille.”

4. Älä mene takariviin
”Mene keskelle, ja jos uskallat, niin eteen. Takaa ei näe ja oppiminen on vaikeata. Kovaäänisistä ei takana välttämättä kuule mitään.”

5. Opettele aerobic-sanastoa
”Se on nopein tapa päästä sisään lajiin ja samat askeleet toistuvat tunnista toiseen.”

Aerobic-pop: veryttelystä venytyksiin

1. Shaft: Mambo Italiano
”Sopii alkuverryttelyyn. Hyvä tempo, melodinen, mutta iskevä. Kohottaa tsemppiä.”

2. Lou Bega: Tricky, tricky
”Sykkeen kohotukseen.”

3. Lenny Kravitz: Are you gonna go my way
”Lihaskuntoliikkeille. Tarpeeksi aggressiivinen kappale. Sopii inhottaville käsiliikkeille kuten pystypunnerruksille.

4. Madonna: Vogue
”Sopii askelkyykkyyn ja tavallisiin kyykkyihin voimatangon kanssa.”

5. Bryan Adams: I’m Ready
”Kuin tehty rauhallisiin venytyksiin. Ääni on kaunis. Hieno melodinen välikohta, jossa huilua ja akustinen kitara.”

-Tiina Ranin,
aerobic-ohjaajien kouluttaja

1 kommentti

Joskus...

11.12.2005 03:53

...kauan sitten kokeilin kaverini painostuksesta. Sali oli tupaten täynnä, kädet heiluivat ja varpaita tallottiin. Taisipa siinä tull ajokunen musta silmäkin. Harrastus jäi siihen, varsinkin, kun säärystimet eivät pysyneet laihoissa kintuissani, vaan valuivat koko aan jalan alle köpelystyttäen entisestään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi