Arto Melleri

Helle pehmittää Puu-Vallilaa. Kovat kundit pysyvät sisällä. Ulko-ovi on auki. Runoilija istuu sohvalla, muusa Nadja Pyykkö nojatuolissa. Idylli on täydellinen. Tunnelmassa venäläistä bluesia, pitsiä ja vanhoja huonekaluja. Iloinen sydän ja rauhaisa koti on elämän onni, lukee kolmesataa vuotta vanhassa huoneentaulussa. Olohuoneen pöydällä on tulitikkuaski. Siinä keekoilee tuttu lommoposki.

Tää Andy McCoyn kuva on Kirsi Koskisen ottama!

”Rolling Stonesien elämää kun elää täytyisi olla Rolling Stonesien tulot.”

Tiesittekste että Andy asuu nykyään Turussa?

Nadja: ”Rangaistus! Siihen Andy on liian hyvä jätkä! Mä lähden käymään kauppaan että te saatte jutella edes hetken rauhassa.”

Eihän tästä proggiksesta tule ilman sua mitään.

Nadja: ”Ei tulekaan. Loppujen lopuksi mä olen kirjoittanut kaikki sen runot!”

Arto: ”Se on huolestuttavaa. Hän on kirjoittanut myös ne runot jotka mä olin kirjoittanut ennenkuin me tavattiin. Niin kuin Pääkallolipun alla. Sain pestin aavelaivaan nimeltä L´Heroine / Ja alla mustan taivaan näin sen vaipuvan aaltoihin / älä luota tähtiin yössä niiden valo on lainaa vaan / jokainen maksaa laulujen lunnaat omasta pussistaan. / Tänne saakka on tultu Pääkallolipun alla ja vasta sun luona löysin sataman / Mä oon maistanut kaipuun suolaa ja merten hopeaa / Mä oon vetänyt kaikkee krääsää, no hidasta nopeaa.”

Sulla on muisti hepissä. Mikä tää Sipoon kuvio oikein on?

”Se on hoitokoti. Mä sain kesäkuussa keuhkokuumeen ja epilepsiakohtauksia ja jouduin Meilahteen. Kesäkuusta lähtien mä olen asunut Sipoossa.”

Onks sulla lääkitys siihen epilepsiaan?

”On mulla estolääkitys. Pitäisi syödä koko ajan ja viinaa ei sais juoda ollenkaan.”

Mikä fiilis se on?

”En mä niin paljon joisi muutenkaan. Yritän pysytellä kohtuudessa joka on tällaiselle kohtuuttomuuksien ystävälle vaikea laji.”

Nadja sanoi, että sä olet muuttunut kiltimmäksi. Oletsä?

”Olen. Mä kosketin ikuisuuden lievettä...Ehkä mä jään kuntosalikoukkuun Käpylän Invalidiliiton kuntoutuslaitokseen. Joka päivä kävin siellä treenaamassa. Elokuun ensimmäisenä torstaina treenaan Töölön Kisahallissa.”

Käpylä on sama mesta, jossa Remu kuntoutettiin koiravaljakko-onnettomuuden jälkeen. Aika hyvään kondikseen ne sen siellä veivasi. Ootsä ollut tyytyväinen?

”Olen. Kun joutuu laitoskierteeseen ei sillä ole loppua...”

Tunnetsä Remun?

”Olen mä tavannut, mutta me ei olla mitään erityisiä frendejä. Mä olin Albertin kaveri, ja työhuonekumppani.”

Onks siitä nyt pari vuotta siitä onnettomuudesta?

”Kolme.”

Runoilijan pään kolhaisu oli todella rankka juttu.

”En tiedä. Ne sanoivat kaunialaisessa että et mitään kirjoita enää ja olet invalidi. Mä kostin niille ja tein Lastuja, lyhyttä proosaa.”

Kirja ilmestyy elokuussa. Sen nimi on siis Kummitusjutun ilmakehä, alanimi Lastuja. Mistä nää stoorit kertovat?

”Mä keräsin vähän hajonnutta mieltäni. Muistelin kaikenlaisia juttuja. Sieltä löytyy ihan tuollaista tunnustuksellista materiaalia. Kuten: Todellinen herrasmies ottaa vastaan ainoastaan ikuisia porttikieltoja. Ja yhdessä tarinassa olen seuraamassa pääomavirtoja Matti Pellonpään kanssa... Ja onhan siellä välikkeinä pari runontynkää. Hyvän maun humppa ja Tango.”

Ja siellä on tarina siitä miten te tapasitte Nadjan kanssa? Mikä sai sun rakkautesi leimahtamaan?

”Hän tuntui ensin tavoittamattomalta ja seksuaalisten fantasioiden lihallistumalta. Epäröin hieman hänen korkeaa ikäänsä ja merkitsin sen muistikirjaan, neljäkymmentäkaksi. Sen jälkeen ei ole tarvinnut epäröidä...”

Missä te tapasitte?

”Ravintola Kannaksessa. Se oli kolmetoista vuotta sitten.”

Nadja: ”Arto oli Matti Ijäksen Räpsyssä ja Dollyssa käsikirjoittajana. Raivostuttava jätkä. Muutti kaiken ja sotki mun duunit. Kun mä tapasin tän mä sanoin, että kuules nyt jätkä, mä olen se nainen jota sä olet kiusannut kuukausitolkulla. Tälläinen mä olen edestä, tällainen takaa, tällainen sivulta.”

”No mä lähdin lentokentälle käymään. Kun tulin takaisin tää oli antanut puolelle työryhmälle potkut. Mä olin raivona. Tää tuli meille yöksi ja soitteli ainakin kuudelle tyttöystävälle, oli kato niin kova naistenmies. Aamulla tilasi kapakassa sämpylän, kahvin ja fernet brancan...Mä ajattelin, että mikä toi luulee olevansa!”

Arto: ”Lämpenemisprosessi kesti aikansa. Mua eniten huolestutti kun sä nimittelit mua turkkulaiseks kirjailijaks...”

Nadja: ”Hah hah. Mutta Arto auttoi mua todella tulipalon jälkeen. Se sanoi, että harvalla tytöllä on käärmeennahkatakki omasta takaa. Nyt kun Artolle kävi näin...”

Arto: ”Vuoroin vieraissa... Maagista on se että mä olen henkiinjäänyt. Mä opettelin aakkoset, vasemman ja oikean, ja pankkitilin numeron. Mulla oli uusi äänenmurros, mutta nyt vanha bassobaritoni on palautumassa.”

Nadja: ”Enää ei syljeksitä mun päälle ja haistateta eikä viedä kaikkia rahoja ja jätetä sen jälkeen Pelisi on pelattu, böönä -viestiä puhelinvastaajaan. Nyt mä oon Rouva puoliso, rakas...”

Te olette naimisissa. Milloin menitte?

Nadja: ”Silloin kun Seiska-lehti siitä maksoi. Meillä oli vuokrat maksamatta ja mä tarvitsin kymppitonnin. Mulla on niin turvonneet kädet ettei sormus mahdu ja Artolla niin kapeat kuin varpusenkynnet, että mä panin ne suosiolla tonne lippaaseen.”

Arto: ”Jonain päivänä ne on otettava esille.”

Kummitusjutun ilmakehä on lyhyttä proosaa. Miten kuningasrunoilijalta taittuu nykyään lyriikka?

”Se ei synny enää niin helpolla. Much too worries. Toisaalta mä en ole koskaan välitöitä tehnyt. Täytyy vain hyväksyä kehon asettamat fyysiset rajat.”

Millainen kansi kirjaan tulee?

”Mä suunnittelen juuri että kansi olisi kuin Mothers of Inventionin We’re only in it for the money -levyssä. Siinä olisi valokuvia ja piirroksia kirjan henkilöistä. On siellä myös juttu nimeltä Jouko Turkalla kylässä rankkasateessa. Ties mitä.”

Turkka arvostaa sua kovasti.

”Ja mä Turkkaa. Olin hänen entinen hashistenttinsa Helsingin Kaupunginteatterissa 79-80.”

Nadja: ”Arto oli Tuntemattomassa sotilaassa Turkan assistenttina. Turkkahan on tunnollinen mies, ei juo liikaa kaljaa eikä mitään. Kun hommat menivät hyvin Turkka sanoi Artolle: Nyt tää meni niin hyvin, että nyt mennään ja ostetaan jäätelötuutit!”

Joo, se panee elämän risaiseksi Domino-kekseillä.

Nadja: ”Kerran me mentiin sinne sadetta pakoon ja se sanoi, että ei mulla ole täällä muuta kun vettä. Vettä ja herneitä. Vettä sataa taivaalta ja vettä tulee kraanasta. Lattialla oli Valintatalon muovipusseja ja ainakin kahdeksan mustaa jätesäkkiä.”Tässä on palauteposti Seitsemästä Veljeksestä. Mutta en mää pysty lukemaan niitä kun mää luin kymmenkunta ja kaikissa sanotttiin että haista sinä jätkä vittu!” Mun mielestä Arton hienoin juttu oli se Turkan talkshow-haastattelu, jossa Arto kysyi Turkalta: Kumpi meistä on sekaisin, sinä vai minä?”

Arto: ”Ja sitten mentiin Ankkuriin juomaan!”

Nadja: ”Ei Jouko Turkka juo.”

Arto: ”Mutta se tarjosi mulle!”

Mä olin järkyttynyt sen osakesalkusta. Se paljastui vähän niin kuin kaappijuopoksi tai jotain.

”Kaikilla meillä on kauneuspilkkumme.... Ja onhan kirjassa myös kuvaus henkisestä isästäni, edesmenneestä Edward Vesalasta. Ja opetan mä myös kuinka slangia puhutaan...Nousin haudasta. Ja kyllä mä ajattelin tästä nousta vielä korkeammalle. Mä olen vähän heikossa kunnossa vielä, mutta mulla pelaa muisti ja järki. Kirjoituskone rupeaa käymään taas, kynästä puhumattakaan. Mä olen iloinen siitä. Pari vuotta mä olin lähestulkoon ihan tiltissä. Mulla pyöri juttuja mielessä, mutta mä en saanut niitä paperille ja se oli melkein kun... Mä olen ollut kuitenkin alalla aika kauan, kolmekymmentä vuotta ja päälle.”

Olitsä henkisesti finito vai fyysisesti niin klesa, ettet sä saanut aikaisemmin tulostettua?

”Fyysisesti. Ja myös sellainen lyhytjänteinen. Yritin istahtaa mutta en pystynyt keskittymään.”

Nadja: ”Tahvo Hirvonen tekee Artosta dokumenttia.”

Arto: ”Sitä on tehty kuin Iisakin kirkkoa. Tahvo on seurannut mua keikoilla, siviilissä ja hospitaaleissa. Joka paikassa. Se aloitti dokumentin teon ennen onnettomuutta. Eetu Wesalakin on mukana. Ja juo. Mä olin ottanut varovaisesti pari kaljapulloa mukaan. Se työnsi ne syrjään ja sanoi: otetaan viinaa.”

Mikä on tämä tarina tästä entisestä rocktoimittajasta?

”Morrison, Cobain ja Danny. Dannyn suuret sielukkaat sanat. Ulottuessaan maan syrjäisimpäänkin kolkkiin Danny-Show poistaa nuorison alueteatterin tarvetta. Kuten Minä, Melleri ja Morrison Ismo Alangon biisissä Taiteilijaelämää. Kaksikymmentäpiikkiä päivässä. Lapsia kiusattiin siitä koulussa. Mä soitin Alangolle ja sanoin, että sä olet raskaasti alimitoittanut mun huumeidenkäyttöäni.”

Oletsä kuunnellut musaa?

”Mä olen jäänyt vanhoihin hyviin aikoihin. Olen mä joskus erehtynyt Jyrki-ohjelmaa katsomaan, mutta ei... Muhun kolahti vielä Melrose aikanaan. Puhumattakaan Dylanista ja Zappasta ja tämmöisistä.”

Nurmio heittää räppiä. Dumari. Se on timmiä ironiaa.

”Nurmio on kova. Dumarihuumoria.”

Itseään ei kannata ottaa vakavasti. Kuka sun paidassa on?

”Mä luulen että se on joku jalkapallonpelaaja, ei James Dean.”

Huumori on tallella. Hyvä.

”Pakko on repiä jostain...Itseironia on kulttuuri-ihmisen ainoa tuntomerkki.”

Nadja: ”Huumorissa löytyy, joo. Kun mulla oli viiskytvuotisjuhlat toi mokas mut niin täysin. Mulle oli järjestetty bileet salakapakkaan, mieskuoro laulamaan ja niin edelleen. Tän piti tulla hakemaan mut taksilla. Vettä tuli kun aisaa ja eihän tää mitään tullut. Mun kampaus meni ihan pilalle sateessa. Arvaa kenen kanssa Melleri oli täällä? Eki-Sedän kanssa! Eki-Setä halusi multa nimmarit, ja toi nukahti lattialle. Mun piti vaihtaa vaatteet, ja Eki-Setä kyttäsi ikkunan takana. Mun oli pakko soittaa poliisit. Sammutin valot, niin aina sen naama oli tossa. Arto toi mulle 50-vuotislahjaksi Eki-Sedän!”

Oletsä ikinä ollut porvarillisessa duunissa?

”Porvarihan mä olen aina ollut. En. Olinhan mä yhtenä kesänä Pauligilla pakastamolla hernepumpun venttiilin kääntäjänä. Olin urani huipulla. Olisko ollut 74 tai 3. Ja olin mä entisen vaimoni kanssa lehtiä jakamassa. Ja olen mä postissakin ollut. On mulla monipuolista soveliaisuutta yhteiskunnan eri aloille.”

Tyydyitsä jo nuorena vai milloin sä tajusit, ettet sä halua optiomiljonääriksi?

”En mä tiedä. Mä olen aina kirjoittanut ja mä tajusin etten mä oikein muuta osaa näinkään hyvin.”

Sä olet nähnyt tän yltäkylläisyyden aallon pyyhkäisevän Suomen yli.

”En mä sitä ole nähnyt, mä olen nähnyt muuta.”

Ootko tehnyt kättä irti -sopimuksen mainosmaailman kanssa?

”Sain mä Finlandia-palkinnon aikaan tarjouksen joltain tehtaalta. Että markkinoitaisiin Melleri-siideriä. Kun Linda Lampeniuksellakin on oma. Sain aikanaan 80 tai jotain sellaisen siiderikauhun... Me liftattiin Topi Sorsakosken, Silu Seppälän ja Pimme Korhosen kanssa Willbergin Pepen keikkabussilla ensin Pihlajavedelle, sitten Ähtäriin ja sieltä jopa Yliahon Jarin häihin Virroille... Topi haki kaupasta lämmintä siideriä ja sitä piti kittailla. Siitä mä sain elinikäisen siiderikammon. Olen mä Laitilassa ollessani joutunut juomaan pullollisen paikallista Oiva-siideriä, mutta en mä muuten ole ollut tekemisissä siiderin kanssa. No deal, no way.”

Nadja: ”Mentiin eilen taksilla syömään. Mitä se taksikuski sanoi sulle?”

Arto: ”Se sanoi: Mä olin oppikoulussa toisella luokalla. Minä pidin esitelmän kirjasta Menopaluu.”

Nadja: ”Sitä ei saa enää divaristakaan. Minkäs ikäinen sä olit kun sä kirjoitit sen?”

Arto: ”Neljätoista. Yleensä ne sanoo että: Sä olit aika hyvä siinä Kolmosvisassa.”

Mä en tiennyt tota.

Nadja: ”Viittä vaille maailmanympärysmatka. Meidän piti lähteä Nairobiin ja tällä oli kipsi jalassa. Yhdessä kysymyksessä tyhmä mokaa. Kysyttiin, että kenen pääministerin nimessä on kaali. Mä istun siinä etupenkissä ja yritän sanoa että kohl, kohl, kohl, mutta ei saanut sanottua!”

Arto: ”Mä luulin sitä monimutkaisemmaksi.”

Miten otit vastaan Finlandia-palkinnon?

Arto: ”Mä olin aika kännissä.”

Nadja: ”Joku toimittaja soitti ja mä sanoin että älkää valehdelko! Mä olin ostanut pantteritakin mustalaisilta Turusta. Ne kuvasivat Mellerin yöllä puistossa takaapäin. Jostain syystä. Se takki näkyi siinä kuvassa. Melleri sanoi, että seuraavaksi mä otan vastaan vain Nobelin palkinnon.”

Matkalla kohti Nobelia sanopas nyt millainen elämä on elettävä että syntyy runoutta?

”En mä pidä Nobelia huippuna, mä otan sen tossa joutessani...Olen kiltti ja nöyrä vallilalainen runouden harrastaja! Kirjailijan täytyy elää elämä, josta syntyy kirjallisuutta. Sen taisi sanoa Erno Paasilinna, vainaja hänkin.”

Onko sulla jatkuvaa taiteilija-apurahaa?

”Se loppuu tän vuoden lopulla.”

Nadja: ”Ja tää maa arvioi runoilijan sielun ja ruumiin kahdensadantonnin arvoiseksi. Viiskyttonnia vuodessa neljän vuoden ajan. Sen saa siitä, kun Finlandia-palkittu runoilija menettää kaiken! Mä lähden politiikkaan, perustan köyhien ja juoppojen puolueen.”

Säätäjien pitäs säätää. Tehkää jotain perseennuolijat!