Emelie Björnberg

Hän on Emelie Björnberg, 27, House of Björnberg -merkin äiti, Suomen rikkain alle 30-vuotias nainen ja työhullu, joka vihaa feikkilaukkuja. Jaana Rinne tutustui vaateaateliseen.

Tehtaankadulla sijaitseva House of Björnbergin putiikki on sisustettu antiikkihuonekaluilla. Seinillä riippuu viktoriaanisesta hovityylistä vaikutteita varastaneita hännystakkeja ja mekkoja. Ranskalaisista kankaista ommellut yksittäiskappaleet on taiten kaavoitettu ja leikattu. Emelie Björnberg on samanlainen kuin vaatteensa. Pienen ja seksikkään pakkauksen sääret näyttävät kilometrin pituisilta mustissa minimikroissa ja Christian Lacroixin kultaisissa sandaaleissa ja H&M:n paita näyttää povea.

Hej Emelie. Valokuvauksen sopimisessa oli ilmeisesti ongelmia?

“Ongelmana on kiire. Lähden ensi keskiviikkona New Yorkiin. En millään ehtisi poseerata jossain studiolla.”

Näin viime yönä painajaista kuvausessiosta. Estit kuvaamisen lavastamalla japanilaisen assistenttisi kanssa sairaskohtauksen. Vetäydyitte lukkojen taakse, ja työnsitte näytille vadillisen kirsikanpunaista verta. Siirtomaa-ambulanssin miehet kantoivat sinut bambupaareilla piiloon kuin ylhäisen maharadjan.

“Hah. Olen aina haaveillut omasta possesta... Sääli, ettei toi ole todellisuutta.”

Kuinka kauan sulla on ollut tämä liike?

“Panin sen pystyyn kesäkuussa nolla neljä. Hankin koiran, ja piti päättää, asetunko Italiaan vai Suomeen. Koiran edestakaisin raahaaminen olisi ollut saatanan kallista. Helsingissä oli perhe, joka pystyisi hoitaa koiraa, Italiassa se olisi joutunut olemaan päivät pitkät yksikseen. Jäin Suomeen.”

Opiskelit vaatesuunnittelua Milanossa. Asuit kaupungissa viisi vuotta. Non piace Milano, useat paikalliset sanovat. Miksi?

“Milano on aika harmaa kaupunki. Siellä on lähinnä bisnestä, ravintoloita ja kauppoja. Olen aika anaali aikojen kanssa. Haluaisin asioiden tapahtuvan ajallaan. Jos ihmiset olisivat tehneet lupaamansa asiat aikataulun mukaan, elämä olisi ollut helpompaa. Todellisuudessa mikään ei Milanossa toteudu silloin kun pitäisi.”

Meininki on siis samanlaista kuin Roomassa?

“Joo.”

Mutta ilma on masentava?

“Se osaa olla aika kauhea. Kesällä korot uppoavat asvalttiin, ja talvella on sairaan kylmä. Milano ei ole unelmakaupunkini, mutta se on lempikaupunkini Italiassa. Vietettyäni siellä viisi vuotta se on minulle kuin toinen koti. Yritän yhä käydä siellä pari kertaa vuodessa.”

Vaatteistasi tulee mieleen Sofia Coppolan Marie Antoinette. Ja hovimuoti. Niissä on täsmälleen tämän hetken trendikkyyttä, ja tiettyä ajattomuutta. Eivätkä ne useimpien kotimaisten nuorten vaatesuunnittelijoiden tekeleiden tavoin aiheuta myötähäpeää!

“Olen pienestä pitäen rakastanut 1700-luvun jättimäisiä puuteriperuukkeja ja 1800-ja 1900-luvun alun pukuja. Opiskeluaika ei muuttanut historiafriikkeilyäni. Italia on aika klassinen maa, joten heiluin siellä aika marginaaleissa. Mua pidettiin avantgardesuunnittelijana. Miten tuollainen vaate on mahdollinen, kysyttiin. Pystyin todistamaan, että tarkasti kaavoittamalla kaikki onnistuu.”

Käytät ranskalaisia kankaita.

“Joo. Tuilleja ja muita sisustuskankaita. Koulu, Instituto Marangoni, oli hyvä. Masters-kurssilla teimme projekteja suoraan firmoille. Angelo Missonille, Ferre Jeansille, ja istuimme konferenssissa Italian Fashion Counsilin presidentin Mario Bosellin kanssa. Mulla ei ole koskaan ollut niin hauskaa kuin silloin, kun sain Missonin. Tuollaisiin projekteihin ei olisi ilman koulua päässyt ikinä mukaan.”

Kerro Missonille tekemästäsi työstä?

“Teemana taisi olla Räppäreita Afrikasta. Afrikkalaista kulttuuria ja 80-luvun hiphopia. Tein printtejä räppäreiden logoista ja levynkansista ja yhdistin niitä Missoni-printteihin. Angelo Missonin mielestä ne olivat sairaan hauskoja. Se sanoi panevansa niitä seinille. Italialainen koulusysteemi on hyvä. Tietyt tunnit täytyy käydä. Jos feilaat yhden kokeen, joudut ulos. Se sopi mulle. Mä olen, kuten jo sanoin, anaalin tarkka aikataulujen kanssa. ”

Kuinka pienenä aloit suunnitella pukuja?

“Piirsin, ja stailasin barbeja jo ihan pienenä. Jokaikinen barbini on kalju, koska stailasin niiden hiukset.”

Tuunasit? Kamala verbi, pitäisi kieltää lailla.

“En käytä tuota sanaa! Mitään ei tuunata. Ei edes miehiä! No kävin nuorempana taidekoulua, ja ajattelin ensin ryhtyä pelkästään taidemaalariksi, mutta intohimo levisi vaatesuunnittelupuolelle.

Joo, mä siis stailasin, huomio, en tuunannut barbeja. Himoitsin barbin peruukkisettiä, mutta äiti kieltäytyi ostamasta sitä. Oli mulla pari onnistunutta leikkausta, mutta kampaajaksi musta ei ollut. Se oli ihan selvä.”

Leikkaatko itse omat hiuksesi?

“Leikkaan. Mulla ei ole koskaan ollut näin pitkiä hiuksia. Kasvattaminen kesti vuosikymmeniä. Luonnonkihara tukka menee niin takkuun, että joudun joka yö letittämään sen kahdelle letille.”

Olet kuulemma heilunut Kaivohuoneella papiljotit päässä?

“Joo. Se oli ihan nätti kampaus. Piti otsatukan kauniisti pois silmiltä... En mä oikeasti pyrkinyt shokeeraamaan ketään.”

Papiljotit on itse asiassa aika viktoriaanista. Hovikampausten rakenne.

“Exactly. Mä en analysoi omia vaatteitani tai omaa pukeutumistani. Se veisi jotain pois siitä, mitä mä teen. Vaatteet kertovat tarinaansa. Se kasvaa eteenpäin, ei muuta.”

Ketkä suomalaiset pukeutuvat tyylikkäästi?

“On tärkeää, että on itsensä näköinen. Oma tyyli on paras. En pidä trendi-sanasta. Se on halventava.”

Viiden tähden Vier Jahrezeiten

-hotellin ovesta tuli Munchenissa tyttö, jolla oli Pradan 1 700 euroa maksava uusi pussukkalaukku. Viime vuoden trendi oli neliö. Nyt pussukka. Eivätkö ihmiset tajua, että niitä vedetään huolella nenästä?

“En kannata kahdentuhannen euron maksamista mistään laukusta. En halua sanoa ketään tyhmäksi, mutta haluaisin onnitella ihmistä, joka on kehittänyt laukun. Jos laukku aiheuttaa jollekin sellaisia fiiliksiä, että vau tämä on siisti, niin antaa mennä. Mutta sitä mä en ymmärrä, että puolen vuoden välein pitää ostaa uusi laukku. Kannattaisi ehkä ostaa Vuittonin klassikkomalli eikä sesonkitavaraa. Ongelma on siinä, että ihmiset ostavat sesonkitavaraa. Pradan tai Vuittonin ajaton malli kestää 30 vuotta.”

Ikuisuudesta kannattaa siis maksaa isompi hinta kuin hetkestä. Miten on sitten mahdollista, että Louis Vuittonin laukkua pystytään kopioimaan?

“Kadulla pystyy iisisti erottamaan, mikä on aito ja mikä on feikki. Hirvittävintä on, kun ihminen kävelee feikin kanssa, ja luulee menevänsä täydestä. Diorin feikkilaukun kanssa kävelevä aiheuttaa myötähäpeää. Kun tietää, ettei Dior ole koskaan tehnyt tuollaista mallia tai printtiä, tulee mieleen, että ketä sä huijaat.”

Mulberryn toimitusjohtaja Lisa Montaque sanoi, että monogrammi on helpompi kopioida kuin Mulberryn paksusta nahasta tehdyt laukut. On aika heikkoa, että hirvittävän kallis laukku pystytään kopioimaan.

“Vuittonin laukun arvo on sen pitkäikäisyydessä. Mun tekisi mieli mennä kadulla sanomaan, että sun laukku on feikki, et hämää sillä ketään. Olen uhannut tehdä niin, ehkä alankin, koska asia häiritsee mua.”

Ajattelin sanoa sille pussukka-Prada tytölle: Mä näen, että sulla on toi aito pussukka-Prada, mutta se on silti vitun hirveän näköinen.

“Voihan sen noinkin nähdä.”

No. House of Björnbergin vaatteita on mahdoton kopioida. Se on hienoa.

“Ihmisten kannattaa panostaa laatuun. Laatuvaatetta voi käyttää vielä kymmenen vuoden kuluttua. Samaa ei voi sanoa trendivaatteista. Italialaisilla on hyvä sana. He käyttävät trendeistä sanontaa molto-fashion.”

Molto fashion on jo pois muodista. Molto fashion -vaatteet kuolevat matkalla kauppaan.

Haute couture on molto fashionin vastakohta. Vaatteesi ovat yksittäiskappaleita, eli ne ovat siis haute couturea?

“Kyllä, mutta hinnat eivät ole lähelläkään haute couturea. Vaatesuunnittelija on eri henkilö kuin muotisuunnittelija. Muotisuunnittelija tuottaa vaatteita sarjatuotantona, trendien palvelukseen, minä palvelen yksilöllisyyttä.”

Onko jossain vaatteiden hautausmaa? Ammutaanko ne raketilla avaruuteen vai viedäänkö ne niille, jotka niitä tarvitsevat?

“En tiedä. Haluaisin, että ne lähetettäisiin Afrikkaan. Luultavasti ne mätänevät varaston takana.”

Ne ovat kuin leivokset. Niiden arvo putoaa kahta vaille yhdeksän.

“Exactly. Tästä syystä mulla ei ole ikinä alennusmyyntiä. En ole todellakaan pistänyt pitkiä työtunteja takkiin siksi, että se pantaisiin alennusmyyntiin. Mulla ei ole pr-yritystä enkä mä mainosta. Pystyn pitämään hinnan alhaalla, koska myyn itse. Mulla ei ole erillistä työhuonetta, ei sitä eikä tätä. Tykkään tehdä asioita vanhan kaavan mukaan. Olen onneksi saanut olla melko rauhassa. Olen erittäin epäkiinnostava ihminen. En tee mitään muuta kuin töitä.”

Sulla ei siis ole muuta elämää kuin vaatteet ja koira. Khuul. Oikeasti.

“En jaksa enää käydä ulkona, ja kissanristiäiset eivät voisi vähempää kiinnostaa. Opiskellessani kävin kesäisin Helsingissä ja vedin baanalla ihan tarpeeksi. Mutta oikeasti. Helsinki on pieni. Olen varmaan tavannut 90 prosenttia ihmisistä. Jos aion saada kaiken haluamani valmiiksi, valitsen kotona olemisen. No joskus saatan käydä lauantaisin frendien järjestämissä bileissä. Muuhun ei ole aikaa!”

Kuinka paljon olet matkustanut kahden ja puolen vuoden aikana?

“Olen käynyt Milanossa pari kertaa. New Yorkissa yritän käydä kerran vuodessa.”

Miten helsinkiläiset miehet pukeutuvat?

“Paremmin. Ennen vaatteita ei löytynyt. Nyt löytyy. Vaatteet kiinnostavat miehiä. Se on hyvä, kunhan touhu ei mene liian metroseksuaaliseksi. On ihan hyvä pestä kasvot, rasvata ne, ja tuoksua hyvältä, mutta... Mulla ei ole aikaa käydä manikyyrissä tai pedikyyrissä, ei toivoakaan. Se että miesystävä tekisi niin, ei ole hirveän vetävä ajatus.”

Olet suomenruotsalainen. Onko sinulla myös suomenkielisiä ystäviä?

“En ole. On suomalaisia, ja muutenkin aika laaja kaveripiiri. Olen syntynyt Helsingissä, mutta asunut pienenä Kymeen läänissä, Kouvolan lähellä. Muutimme tänne aloittaessani ala-asteen. Kävin Munkassa ruotsinkielistä koulua.”

Kerro arvoistasi.

“Olen ollut kasvissyöjä 14 vuotta, enkä käytä vaatteissani turkista. Käytän feikkiä, mutta en halua tyrkyttää ajatuksiani muille. Meidän perheessä on aina ollut koira. Nyt mulla on varastopunkeille allerginen sharpei, joka ei saa syödä koiranmuonaa! Joudun siis päivittäin olemaan kosketuksissa lihan kanssa.”

Et tyrkytä arvojasi koiralle?

“En. Se ei tosiaan tykkäisi porkkanoista. Kaikki mikä liittyy luontoon on tärkeää. Turha tuhlaaminen ärsyttää. Kaikki asiat voi yrittää hoitaa paremmin. Karma-elämäntyyli on ihan toimiva.”

Ovatko arvosi kodin peruja?

“Eivätkö ne tule yleensä kotoa?”

Eivät aina. Jotkut kapinoivat.

“Mun ei ole tarvinnut. Perhe on vaikuttanut.”

Kuinka paljon elämääsi on vaikuttanut se, että olet rikas?

“Sillä ei ole mitään merkitystä. Mua ei ole kasvatettu uskomaan rahaan.”

Itsestäänselviä asioita ei tule ajatelleeksi?

“Ei se ole siitäkään kiinni. Mut on kasvatettu jalat maassa -attityydillä. En haluaisi puhua koko asiasta. Se on jotenkin halventavaa.”

Raha ei tee sinusta huonompaa vaatesuunnittelijaa! Olet todella hyvä, ja vaatteissasi näkyvät käsityön kauneimmat asiat.

“Kiitos. Vaatesuunnittelijoiksi opiskeleville ei opeteta kaavoitusta eikä ompelemista. Mutta. Mikään vaate ei näytä hyvältä, ellei se istu. Tätä ei osata enää kunnolla. Tuloksena on A-linjaista mekkoa eri printeillä. Itse opiskelin intensiivisesti ylimääräisen vuoden kaavoitusta ja valmistusta. Tällä kadulla on muuten paljon räätäleitä. Ehkä se johtuu siitä, että Eiran 80-kymppiset naiset haluavat yhä teettää vaatteensa. Suomessa teetetään myös paljon iltapukuja, koska niitä ei löydy kaupoista. Kannattaisi lentää Amerikkaan. Jenkit on prom culturen ja häiden kautta iltapukukulttuurin luvattu maa. Niiden puvut ovat hyvännäköisiä, ja niitä voi ostaa Lord& Taylorin, Macy´sin tai Bloomingdalesin department storesta kahdella – kolmellasadalla taalalla.”

Täällä soi musa.

“Teevee on mulle paljon tärkeämpi. Olen addikti, en voi elää ilman teeveetä. Prison Breakin ensimmäinen sesonki oli aivan loistava. Olen juuri aloittamassa Big Loven. Siinä on Billy Paxton ja Chloe Sevigny. Herätessäni panen uutiset päälle. Sodat huolestuttavat. Uskonnot. Vihan määrä. Maailmassa on paljon huonoa.”