Sedu Koskinen

Sedu Koskisesta piti tulla jalkapalloilija. Koska huippusopimusta ei kuulunut, hän teki yökerhoista uuden pelikenttänsä. Kymmenes niistä, Tiger, avattiin juuri Helsinkiin. Koskinen uskoo tehneensä taas maalin. Ja niitä on hänen mukaansa vielä kymmeniä luvassa.

Iltapäivällä yökerho Tiger Helsingin Yrjönkadulla on horroksessa. Baaritiski on tyhjä lukuunottamatta paria unohtunutta drinkkilasia limettisiivuineen ja punaisine pilleineen. Jääneet siihen eilisistä Vertical Limit -elokuvan ensi-iltakekkereistä.

Baaritiskin takana harmaaksi maalattua rosoista betonia. Siellä täällä yksinkertaisia puupöytiä ruskeine palleineen, seinillä italialaisia donitsilamppuja ja pyöreitä peilejä. Katossa kiemurtelevat ilmastoinnin massiiviset metallikäärmeet.

Reippaat 850 neliöitä prameaa tilaa, joka tuskin houkuttelee niitä, jotka ovat laiskoja laittautumaan.

Tigerin omistaja Seppo "Sedu" Koskinen, 43, nojailee salin metallikaiteeseen musta pomppa päällä. Koskinen on lyhyenläntä mies, jolla on intiaanin nenä ja Tintin hiustöyhtö. Oikean käden nimettömässä kimaltaa iso kivi, ranteessa Rolex ja kaulassa roikkuu Armanin musta kaulahuivi.

Aamupäivä on tehty loppusiivousta. Alakerran varastosta on koottu remontin roippeet. Nyt miehet pitävät kahvitaukoa.

"Jättäkää sitä harmaata maalia purkillinen", Koskinen huikkaa ja suunnistaa jo kohti perimmäistä salia, yökerhon ydintä. Ohittaessaan "baaritiski kolmosen" ravintoloitsija huomauttaa screenistä, josta voi bongata tanssityylejä drinkkiä tilatessa.

Seinän takaa löytyy tanssihelvetti. Sen laidalla Ensi-ilta-ohjelma haastatteli Juha Turkkaa ja Veikka Gustafssonia. Jutustelun taustalla komeili Stefan Lindforsin suunnittelema DJ-koppi. Sinisissä valoissa rautahäkkyrä muuttui ufoksi.

Hän pudottaa palttoonsa baarijakkaralle ja noutaa tiskin takaa lasillisen cokista.

Koskinenkin vilahti tv-ruudussa. Hän valvoo tapaninpäivänä avattua valtakuntaansa iltaisin kuin Casablancan Rick. Purjehtii kättelemässä tutut, vaihtamassa poskisuudelmat, sanasen tuolla ja toisen täällä. Samalla hän seuraa, että homma rullaa ja yksityiskohdat pitävät kutinsa.

Detaljit isäntä tuntee, koska on suunnitellut ne kaikki itse. Jopa luonnostellut suurimman osan kalusteista.

Tiger on tärkeä etappi Koskisen uralla. Se on syksyllä Turusta Helsingin Hietaniemenrantaan kotiutuneen miehen kymmenes ravintola, ensimmäinen pääkaupunkiseudulla. Kahdeksan miljoonaa hotkaisseella sijoituksella Koskinen tähtää yökerhojen kärkeen.

Eikä vain Helsingissä. Viimeisen vuoden sisällä Koskinen on avannut Tigerin lisäksi viisi yökerhoa Hämeenlinnaan, Tampereelle ja Saloon. Vauhdikasta toimintaa yksityisyrittäjältä, joka ei monista hampurilaisketjua.

"Jos arkkitehti näkisi Tigerin, se sanoisi että ei saatana", Koskinen hörähtää.

Parhaiten hänet tunnetaan kuitenkin Turun yökerho Puuterista. Sitä Koskinen pyörittää yhdessä Ressu Redfordin ja Nina Björkfeltin kanssa. Puuteri on pukeutuneiden parikymppisten tanssisali ja kaikkein hyvän maun koodien vastaisesti täynnä kitchiä: samettia, kultakehyksisiä peilejä ja tauluja.

Ideansa Koskinen poimii sisustuslehdistä, pop-videoilta ja elokuvista ja sanoo hakevansa harkittuja ristiriitoja.

"Siis että asiat eivät ole miltä näyttävät! Tigerissä kontrastia tuo paikan nimi - eihän täällä mitään leopardinhäntiä ole", hän irvistää.

Lehdissä Koskinen on ehtinyt kuitata oudon nimen sanoin: "Kaikkihan me joskus olemme saalistajia."

ERITYISEN YLPEä KOSKINEN on tanssiluolan katosta roikkuvista alumiinihärveleistä. Amerikoista tilatut valot ja peilipallot nousevat ja laskevat hisseillä.

"Varmasti Suomen komein ja paras kalusto!"

Massiivinen musta baaritiski on veistetty Turussa ja sillä on pituutta kolmisentoista metriä. Koskinen huomauttaa, että sen yllä roikkuvat kristallikruunut ovat aitoja. Niiden katveessa on hyvä jahdata katsekontaktia.

Poikasena Valkeakoskella Seppo uskoi, että hänestä tulee jalkapallotähti. Nahkakuula oli koko maailma. Ymmärrettävää tietenkin Hakan kotikaupungissa. Isäkin oli jalkapallohullu. Ja kaikki kaverit.

Mitä vanhempasi muuten tekivät töikseen?

Koskinen lamaantuu, mulkoilee lattiaa ja sanoo alta kulmien, ettei ole kertonut taustoistaan missään. Kaikkea ei pidä lehdissä levitellä. Mieluiten hän pysyttelisi mystisenä hahmona.

Viimein hän huokaisee, että isä ja äiti olivat paperitehtaalla töissä. Vanhemmilta poika oppi, että elämässä pärjätään itsekurilla ja sinnikkyydellä. Hän alkoi säästää 12-vuotiaana mopoon "suunnilleen käpyjä keräämällä." Saatuaan mopon hän alkoi säästää ensimmäiseen autoon.

Palloa hän potki Hakan edustusjoukkueen hyökkääjäksi asti ja kävi siinä sivussa konepuolen tekun. Huippusopimusta ei kuulunut. Tarjottiin vain uimavalvojan töitä.

Hän lähti Paraisille telakan työsuunnittelijaksi. Muutaman vuoden päästä hän oli jo ABB Strömbergin osastopäällikkö ja vuonna 1989 hän perusti oman rakennusfirmansa, jonka henkilökunta kasvoi nopeasti liki pariin sataan.

Muistot puistattavat: "Rankkaa aikaa. Yöt laskin urakoita, päivät vedin yritystä... Aina jonkun projektin loppuessa oli 30 miestä, joille piti äkkiä keksiä töitä."

Toimitusjohtaja sinnitteli työpöydän ääressä vedetyillä nokkaunilla, takki tyhjeni kahdessa vuodessa. Hän myi firmansa Imatran Voimalle.

Hän virnistää: "Sain kuitenkin sen verran pääomaa, että sen jälkeen mä olen tehnyt kaiken omalla rahalla."

Koskinen kokeili kuntosalia ja autolähettifirmaa. Sitten hän löysi Kino-vaateketjulta jääneen liiketilan, jota kävi kuikuilemassa "satoja kertoja". Viimein hän veti vuokrasopimukseen nimen alle ja lensi saman tien Lontooseen. Sieltä hän keräsi kontillisen 50-luvun tilpehööriä, julistetta ja valokuvaa. Ravintola 57:n avajaiset olivat vappuaattona 1992.

"Kymmenen minuutin päästä ovien avaamisesta ravintola oli aivan piukassa! Mun elämän hienoimpia hetkiä!"

Koskinen tajusi löytäneensä todellisen pelikenttänsä. Peipata voi liike-elämässäkin. Sen koommin hän ei ole uravaihtoehtoja miettinyt. Jalkapallo jäi harrastukseksi.

Parin vuoden päästä 57:n vieressä oli jo kolme muuta ravintolaa.

"Kyllä urheilutaustasta hyötyä on. Sieltä jäi peräänantamattomuus, älytön usko omiin tekemisiin."

Hän miettii, että monet tutut ovat ikuisia taivaanrannan maalareita. Aina miljoona ideaa, mutta valmista ei tule mistään.

"Jos mä olen joskus sanonut jotakin tekeväni, sen myös teen. Olen kuunnellut matkan varrella liikaa länkyttäjiä."

Länkyttäjiä riitti myös Turun kunnallisvaltuustossa, jonne Koskinen valittiin kokoomuksen listoilta. Ravintoloitsija turhautui pian.

"Haluan, ettei mun tarvitse keneltäkään pahemmin kysellä mitä tehdään. Ei musta sellaiseen ole. En luota kompromisseihin."

Onneksi Turussa on riittänyt tilaa sooloiluun. Pari vuotta sitten Turkuhallin markkininointiryhmään kuulunut ravintolamoguli sai vapaat kädet uudistaa Elysee-areenan ravintolatilat. Hän teki hallista teemapuiston. Nyt kävijä voi tyhjentää tuoppinsa joko saluunassa, roomalaisessa kylpylässä tai Kiviset ja Soraset -kuppilassa.

Koskisen TPS-konseptiin kuuluivat myös mustat peliasut sekä seksikäät tanssitytöt.

Olitko käynyt katsomassa pelejä Yhdysvalloissa vai mistä keksit?

"Kaikki juttuni ovat lähtöisin mun omista tarpeista", Koskinen virnistää. "Ajattelin, että olisi mageempaa kattoo mimmejä, joilla olis kunnon tissit."

SALIN TOISEEN PääHäN ilmaantuu siivooja moppeineen ja sinisine haalareineen. Mies kysäisee Koskiselta, miten elokuvan ensi-ilta sujui. Koskinen kehaisee, että viisisataa ihmistä. Raina ei tosin ihmeellinen ollut.

Sitten ravintoloitsija neuvoo siivoojaa siirtämään imuroidessa seinien vieressä olevia tuoleja ja käy vielä lyhyen neuvonpidon aiheesta purukumi villamatolla. Tarkkaa hommaa kuten hänen joka-aamuinen rutiininsa, kymmenen ravintolan myyntiraporttien tutkiminen.

Hän kohauttaa olkiaan ja nipistää huulet yhteen: "Bulaaminen on tällä alalla yleistä. Mutta mähän osaan kaikkien paikkojen myyntiluvut ulkoa, joka hämmästyttää mun työntekijöitä."

Raha ei kuulemma ratkaise.

"En mä siitä niin hirveästi perusta. Mä teen ravintoloita, joissa on joku oma juttu."

Oma juttu on mikä milloinkin. Esimerkistä käy Bar Ipanema.

Koskinen ajeli kerran Salon läpi. Pieni kaupunki on keskellä sadan tuhannen ihmisen talousaluetta mutta yöelämään ei ollut juuri satsattu. Salo tarvitsee Sedua, Koskinen mietti ja pani töpinäksi. Vuokrasopimus allekirjoitettiin toukokuussa, kesäkuussa alkoi remontti, ja Bar Ipaneman avajaiset vietettiin syyskuussa. Kumppanina on kaveri Lasse Norres, joka omistaa Ipanemasta kymmenen prosenttia, frendipohjalta.

Koskinen hörähtää: "Tunnuksena on lisko, katossa isoja sisiliskoja... Ja helvetisti eläinkuosia, joka sopii sinne hyvin."

Eikä hän näitä ideoitaan edes kummemmin pohdi, ne tulevat "visiona päähän". Ja muutamassa viikossa konsepti on tekemistä vaille valmis.

Ipaneman trooppista ympäristöä Koskinen terästi kahdella isolla pingviini-valomainoksella. Ravintoloitsijaa naurattaneet kuvat sattuivat silmään eläinkirjasta.

Koskinen tepsuttaa baaritiskin edessä hartiat niskaan vedettynä ja suu virneessä: "Kun on 45 astetta pakkasta, pingviini näyttää tällaiselta tönkkömuikulta."

Salolaiset ovat pingviineistä pitäneet.

"Kolme tuhatta ihmistä viikossa - ihme paikka! Eikä siellä tissutella trendikkäästi. Siellä tullaan yhdeksältä baariin ja aletaan dokata. Kunnon meininkiä!"

Tampereen Vanhaan Diivaan Koskinen on ripustanut esirippuja, samettiverhoja, samettikehyksisiä peilejä, mutta asiakkaina hetkuvat nirunarutoppitytöt.

"Sopivasti asioita vinossa. Vaikka nimi ja puitteet ovat vanhahtavat ja naivistiset, paikan musiikki ja meininki ovat moderneja."

Tässä vaiheessa ei enää hämmästytä yhtään, että Koskinen vertaa työtään taiteilijan tai rock-muusikon touhuihin.

"Teet juttusi ja kyseenalaistat sen ihmisten edessä. Taloudelliset riskit ovat tässä tietysti paljon kovemmat. Ja ethän sä laita siihen pelkästään markkoja, vaan voit myös munata itsesi."

Hän pohti pitkään, kuinka pelkistetyn paikan uskaltaa Helsinkiin tehdä. Eihän trendikkäin remmi viihdy yhdessä paikassa kuin korkeintaan pari vuotta. Sinä aikana ravintola vasta maksaa itsensä.

"Täällä puhutaan Kerava-porukasta, mutta juuri se jengi rahat tuo... Ja bisnestähän tämä on."

äkkiä Koskisen kännykkä kilahtaa. Hän vastaa ja nyökyttelee.

"Joo, no mä juttelen Kojon kanssa. Jos saatais joku ryhmä liikkeelle... Okei, moi."

Hän palauttaa kännyn tiskille. Selvittää, että valmentaja Jari "Jallu" Rantanen on keräämässä Jallu All Stars -jengiä pelaamaan viikonloppuna. Koskinen lupasi auttaa.

Minkäs teet. Kun ammattina ovat yökerhot ja harrastuksena jalkapallo, kaverit ja tuttavat ovat vähän väkisinkin juorupalstoilta tuttuja. Itse hän päätyi palstoille aikoinaan megatyttö Marika Saukkosen kanssa. Sittemmin vakaumuksellinen sinkku on halaillut lehtikuvissa monia muita.

Koskinen tuntee piirit ja piirit Koskisen. Läheisiä on esimerkiksi tuottaja Markus Selin ja takavuosien raspikurkku Timo Kojo. He ovat helpottaneet asettumista Helsinkiin. Kaverit kiittävät Sedua jämeräksi hepuksi, jolla on silmää naiskauneudelle. Jukka ja Ville Virtasen kanssa käydään katsomassa jalkapalloa. Liput Souliin on jo varattu.

KOSKINEN ESITTELEE TIGERIN erikoisuuden, omalla baarilla ja vessoilla varustetun VIP-puolen. Kuudesta sadasta asiakaspaikasta sata on täällä. Paremman väen estradi on erotettu muusta ravintolasta tummennetuin lasein. Ovimies valvoo, ettei rahvas sekoitu very important personiin.

"VIP-tilan tarkoitus on siinä, että siellä olisi koti tietylle porukalle."

Siis mille porukalle?

"Jos jollekulle tulee yhtäkkiä sellainen tilanne, ettei olekaan jonakin iltana keikkaa, tuolta löytyy tuttuja."

Keitä täällä sitten istuu?

"Julkkiksia... Muusikoita, jääkiekkoilijoita, yritysselämän väkeä, kaikenlaisia tyyppejä", Koskinen tietää. Siis ihmisiä, joita helposti tullaan nykimään hihasta. Mutta kun mustien lasien takana huippu-urheilija ryyppää itsensä pöydän alle, kukaan ei soita Seiskaan. Se on palvelua se.

"En kannata tasapäisyyttä", Koskinen sanoo naama peruslukemilla. Hän ei epäröi elitismiä. Ehkä siksi jotkut pitävät häntä tyypillisenä turkulaisena juppielviksenä. Hän itse puhuu mielellään turkulaisille ominaisesta "perusylpeydestä". Mutta kieltää olevansa enää turkulainen.

Koskinen poimii VIP-baarin takaisesta pullorivistä kouraansa Edward-konjakkipullon. Kehaisee, että kannun sisäänostohinta on 5 500 ja myyntihinta puolet kalliimpi. Vipit ovat ehtineet hörppiä sen liki tyhjäksi, omaan laskuunsa.

"Ilmaiseksihan he eivät täällä juo! Viinan tarjoaminen ei ole kestävä liikeidea, vaikka jotkut sitäkin yrittävät", Koskinen irvistää.

Ehkä tässä sittenkin on ideaa. Helsingissä julkkiksen on vaikea tuntea itseään hyvin tärkeäksi henkilöksi. Eihän kukaan katso edes kahta kertaa teeveestä tuttua. Omalle sikarintuoksuinen jet set -osasto sentään ehkä tuntuu.

VIP-kortin ansainnee sekin, joka taannoi tarjosi Tigerin tanssisalilliselle Dom Perignonit kahtena iltana peräkkäin. Siis kymppitonneilla shampanjaa tuntemattomille.

Koskinen pudistaa päätään, posket leviävät hymyyn. Mielellään hän tarjoaa kulissit nousukaudelle.

Ravintoloitsija vaihtaa keskustelunaiheen pelisilmään, jota opettaa alaisilleen. Baarissa tarvitaan "kapellimestareita, jotka huomaavat jokaisen soittimen". Kauniit ja rohkeat häipyvät, jos heitä ei huomata.

Koskinen näyttää mallia jakamalla näkymättömiä drinkkejä näkymättömille asiakkaille: "Ahaa! Tuolla on toi, joka käy täällä joka päivä! Pieni merkki, huomaat sen, annat tyylikkäästi juoman!"

Väkeä Koskinen sanoo rekrytoineensa "kaupungin huippupaikoista". Esimerkiksi ravintolapäällikkö Jari Savolainen tuli Teatterista. Ravintolaketjujen rutiinityöläisiä Koskinen ei arvosta.

Koskinen jää miettimään, että lopulta tässä kaikessa on kyse lähinnä hänen omasta elämäntapavalinnastaan. Itselleen hän ravintolansa tekee. Hänhän on mies, joka ei voisi kuvitellakaan omistavansa kesämökkiä tai purjevenettä. Milloin hän niissä ehtisi käydä?

"Mä joudun jatkuvasti saatanan tiukille. Laitan aina sellaiset aikataulut, että jos kaikki menee todella hyvin, projektin pystyy juuri ja juuri tekemään."

Helpompi tekemisen tapa ei edes kiinnosta. Vanhemmat ovat varoitelleet, ettei yhden miehen tarvitsisi sentään ihan kaikkea yrittää. Mutta Koskiselle elämä ei ole lomaa vaan tehtävälista. Lomaksi riittää pari vuosittaista pistäytymistä Lontooseen, Amsterdamiin tai Pariisiin. Matkalla työaddikti kahlaa ensi töikseen uusimmat raflat.

"Saan tarpeekseni parissa kolmessa päivässä."

Tigerin myötä pelimiehen bisneksien liikevaihto kasvaa 70 miljoonaan. Se on vasta alkulämmittelyä - ainakin Koskisen tavoitteeseen nähden. Sitä hän ei mittaa liikevaihdolla vaan lukumäärällä: "Viisikymmentä ravintolaa viisikymppiseksi mennessä!"

Kiirettä pitää, aikaa on jäljellä seitsemän vuotta. Mutta työn alla on esimerkiksi uusi neljän ravintolan kompleksi Turkuun.

"Ei se suuruudenhulluutta ole. Mutta mä tiedän, että jos vain elän päivän kerrallaan, elämästä tulee raskasta. Mä tarvitsen tavoitteita, jotta pysyn vauhdissa."