Sedu Koskisen aikakausi päättyi

Sedu antoi meille vip-kulttuurin, esitanssijat ja asiakasrekisterit. Nyt Sedun valtakausi Suomen yöelämässä on päättynyt. Mitä 20 vuoden aikana tapahtui ja mitä jäi käteen? Walter de Camp, yöelämän asiantuntija neljällä vuosikymmenellä, kertoo.

Kun Berliinissä elettiin 1990-luvulla klubien kulta-aikaa, Helsingin suosituin yöpaikka oli Manala. Sinne jonotettiin ja Jaskan grillillä seistiin. Se oli hauskaa mutta ei kovin glamouria elämää. Kun vuosituhat vaihtui, muuan nelikymppinen pälkäneläismies, Seppo Mauno Antero Koskinen, ilmestyi Turusta Helsinkiin. Hän avasi Tapaninpäivänä 2000 yökerho Tigerin Yrjönkadulle. Pelastaja oli saapunut, ja Helsingin yöelämässä alkoi uusi aikakausi.

Koskinen oli ryhtynyt hiomaan ravintolakynsiään keväällä 1992. Hän oli ajautunut Turkuun, jonka keskustassa oli laman jäljiltä tyhjillään hienoja liiketiloja. Koskinen vuokrasi huoneiston Kauppatorin kulmasta ja perusti keskiolutbaarin. Hän antoi sille nimeksi Bar 57, oman syntymävuotensa mukaan. Suuruudenhulluuden piirteitä omaava Koskinen olisi voinut perustaa heti alkajaisiksi yökerhon, mutta laki salli aloittelevalle ravintoloitsijalle oikeudet vain keskiolutravintolaan. Koskinen havitteli hienoa 1950-luvun tyylistä paikkaa. Hän lähti Lontooseen, kierteli Portobello Roadia ja Camden Marketia näyttelijäystävänsä Minna Aaltosen kanssa ja toi tuliaisinaan 1950- ja 60-luvun julisteita ja lehtien sivuja. Niillä hän tapetoi vuokraamansa liiketilan seiniä.

"Värit oli rajut: sinistä ja oranssia ja tummaa puuta."

Kakkosnelosesta tehtiin sohvien rungot, jotka Koskisen kaveri päällysti sinisellä nahalla. Koskinen laatoitti lattiat ja maalasi seinät. Koko suku äitiä myöten oli mukana. Ravintolaa sisustettiin vielä vappuaattona 1992. Se saatiin avattua yhdeksän aikaan illalla.

"Kun ovet saatiin auki, menin äidin kanssa yläkertaan, yksityistiloihin. Olin ihan poikki ja ajattelin, että mitä tässä tuli tehtyä. Kun tulin alas puolen tunnin kuluttua, koko baari oli ihan helvetin täynnä, ja jonoa oli varmaan kaksisataa metriä. Siinä vaiheessa tajusin, että tämä voisi olla minun juttu. Siitä lähti se yksi tarina, joka sitten laajeni. Vuonna 1996 minulla oli kuusi ravintolaa Turussa."

Seppo "Sedu" Koskinen kertoo tarinaansa Helsingin City-korttelin "makkaratalon" kolmannessa kerroksessa sijaitsevan Namu-ravintolansa sohvalla. Hänen äänensä on käheä. Hän on laulanut liikaa Levillä.

"Myin vuodessa 26 000 laatikkoa keskiolutta. Väitän, että suhteessa paikan kokoon se on edelleenkin Suomen ennätys."

Vuodesta 1995 tuli käänteentekevä hetki koko ravintolatoiminnalle, kun aukioloajat pidennettiin 04:ään.

"Silloin siitä tuli bisnes."

Turkulaiset kutsuivat Seppo Koskista siinä vaiheessa jo ravintolamoguliksi, ja lehdet kirjoittivat Sedusta. Vuonna 1997 hän perusti nelisensataa metriä Kauppatorilta satamaan päin, "kuolemantilaan, missä mikään ei ollut koskaan menestynyt", Puuteri-yökerhon, josta tuli menestys.

"Alkoi toinen tulemiseni."

---

Puuteriin Sedu kehitti ensimmäisen todellisen innovaationsa: vip-tilan. Sellaista ei ollut missään muussa ravintolassa Suomessa. Tavalliset asiakkaat pystyivät katsomaan Puuterin vip-tilaan etäämmältä. Kävi ilmi, että bongatessaan Lola Odusogan tapaisia julkkiksia tavikset kokivat perverssiä nautintoa. He tunsivat olevansa oikeassa paikassa, hienossa kuviossa, joissa missitkin viihtyivät.

Sedu Koskinen loi kokonaan uuden näkemyksen vip-ihmisistä. Normaali henkilö oli siihen asti olettanut, että vipit ovat poikkeusihmisiä ja sen tähden vippejä. Sedu ajatteli toisin.

"Ensimmäisen vuoden ajan jaoin vip-kortteja joka taholle. Sain yliotteen kilpailijoista."

Kuka tahansa voi olla vip!

"Kaikki ovat vähän narsisteja. Liikemies, joka ei koskaan pääsisi kättelemään julkkiksia, onkin yhtäkkiä samassa pöydässä heidän kanssaan. Ahneus ei perustu pelkästään suuriin tuloihin, sitä riittää kaikille. Vipiksi haluavat kaikki. Jos ei jollekin kaupungin virkamiehelle Turussa olisi antanut vip-korttia, miten olisi mahtanut kaikkien lupien käydä?"

Sedu kutsui ravintoloihinsa sellaisia julkkiksia, jotka esiintyivät 7 päivää -lehden sivuilla. Hän ymmärsi, että heitä tavikset haluavat nähdä. Ja kun Seiska-julkkikset viettivät iltaansa Koskisen ravintolassa, Seiska kirjoitti asiasta. Win-win. Tällaisia Sedulle arvokkaita julkkiksia olivat missit, mallit, jääkiekkoilijat ja jalkapalloilijat. Laajentaessaan myöhemmin ravintolatoimintaansa eri kaupunkeihin, Koskinen "roudasi" bussilastillisen julkkiksia ravintoloiden avajaisiin.

"Ne oli aikamoisia reissuja. Bussilla mentiin ja paikallisessa hotellissa yövyttiin. Illalla mentiin avajaisiin, ja kyllähän se oli ihan kivaa paikallisille ihmisille. Se oli meidän markkinointibrändiämme. Osa: avaus. Ensin paikka lanseerataan julkkiksilla, ja sitten normaalit ihmiset maksavat sen. Kerava maksaa, niin kuin Helsingissä sanotaan."

---

Sedu Koskinen toi Suomeen monia muitakin uutuuksia.

"Kalle Kuvaja ja Saija Palin olivat Puuterissa yli vuoden töissä esitanssijoina tolppien päissä. Se oli ihan uutta Suomen yökerhoelämässä."

Sisustus oli plyysiä, oranssia, sinistä, punaista ja kristallikruunuja.

"Tosi makeaa", Sedu muistelee.

Monet kutsuvat Koskisen sisustustyyliä kitschiksi. Sedu tavoitteli suuren maailman tuntua ja usein menneiden aikojen henkeä. Hänen mielestään kyse on esteettisyydestä. Se viehättää naisten silmää, ja yökerhot eivät voi menestyä, jos naiset eivät viihdy niissä.

"Ravintolassa pitää olla kauniita naisia ja varakkaita miehiä. Kauniit naiset tarvitsevat varakkaita miehiä."

---

Seppo Koskisen Turun-kauden innovaatio oli myös asiakasrekisteri.

"Minulla oli ruutupaperivihossa jo muutama tuhat nimeä, kanta-asiakkaita ja vip-asiakkaita. Rakensin siitä Suomen ensimmäisen kanta-asiakasjärjestelmän. Vuonna 2000 se oli Excelillä, jolla tiedot saatiin kontrolliin. Ensin oli vain mies ja nainen, ja ikä."

Vuonna 2007 Koskisen SK-ravintolat Oy:n tietokannassa oli 300 000 nimeä. "Se oli 2000-luvulla noin kuuden vuoden ajan meidän kovin kilpailuvaltti ja etu. Pystyimme samana iltana lähettämään 300 000 asiakkaalle tekstiviestin, että tänä iltana klo 21–22 siideri 1 euro. Kellään muulla ei ollut tällaista asetta. Ei ollut Facebookia, ei mitään. Vuonna 2008 kiellettiin happy hour -markkinointi, jolloin miljoonien eurojen arvoisen järjestelmän arvo ei enää ollutkaan niin suuri. Facebookin tulon jälkeen kaikilla on ollut mahdollisuus rakentaa oma verkosto."

---

Sedu saapui Helsinkiin vuonna 2000 ratsastaen it-kuplan viimeisillä aalloilla. Helsingin yöelämässä oli eletty ihan kuutamolla. Ei vip-tiloja eikä vip-kortteja, ei pylväiden nokissa tanssijoita, ei vähäisintäkään suuren maailman tunnelmaa. Osuuskauppaliike omisti lähes kaikki harvat yökerhot. Helsingin yökerhoelämä oli ikään kuin keskustapuolueen suunnittelemaa. Monina öinä ihmiset joutuivat taivaltamaan Töölönlahden rannoille Hesperian yökerhoon, jonka maine ei ollut puhtoinen. Venäläiset prostituoidut etsivät siellä asiakkaita, ja paikka kuhisi vanhempia miehiä, jotka yön mittaan töräyttelivät kelle tahansa naiselle karun kysymyksen: paljonko maksaa? Sokoksen Kymppikerroksessa oli tylsää. Helsinki Clubilla yritettiin iloita. Puuttui luovuus ja lumous.

Yrjönkadun Tigeriin Koskinen rakensi 50 neliön "vippikopin", jonne ei nähnyt sisään mutta josta pystyi katsomaan rahvaan puolelle. Siihen koppiin halusi jokainen helsinkiläinen.

"Siellä oli ministerit ja kaikki."

Tigerissa oli 600 asiakaspaikkaa. Yksitoista vuotta myöhemmin Koskisella oli Helsingissä 11 000 asiakaspaikkaa. Osuuskauppaliike oli hävinnyt pelin Helsingin yöelämästä. Menestys on luovuudesta kiinni, Sedu vakuuttaa.

---

Aikakauden yksi tarina päättyi keväällä 2004, kun Tiger jouduttiin lopettamaan katumetelöinnin takia. Se oli Koskisen ainoa ravintola Helsingissä. Hän onnistui kuitenkin saamaan Kaivohuoneen osaomistukseensa.

"Silloin tunsin tulleeni Helsinkiin jäädäkseni. Se oli helsinkiläisten mesta. Se oli ikoni."

Kaivo oli kesäkuukausina suurmenestys, mutta mihin laittaa asiakkaat syksyn tullen, Koskinen mietti. Hän vuokrasi Vanhan Maestron tilat Fredalta, ja tuloksena oli Studio 51.

"Paras lauantaimyynti oli 123 000 euroa. Sitä ei voi lyödä kukaan", Sedu sanoo ja kaivaa esiin pastilleja lievittääkseen kurkkunsa käheyttä.

"Halusin tehdä Studio 51:n New Yorkin Studion 54:n henkeen. Diskomusiikkia ei ollut kukaan soittanut pitkään aikaan. Itse muistan hyvin Saturday Night Feverin. Diggasin kimaltelevasta ja tein sinne 120 sentin kultaisen peilipallon. Koko disko ympäröitiin screeneillä ja musiikkivideoilla. Toin ne ensimmäisenä Suomeen. Se oli huima viritys. Siellä oli myös ensimmäinen vippi-Privè omalla sisäänkäynnillä. Se oli mieletön suksee."

Kaikilla oli jo erilaisia vip-kortteja.

"Kun laitoin kortille hinnan, 500 euroa, se kiinnosti jälleen. Niitä myytiin tuhat kappaletta."

Seuraava iso juttu oli Onnelan perustaminen Pohjoiselle Makasiinikadulle syksyllä 2004.

"Halusin tehdä ihan selkeän junttiravintolan, missä on Suomi-poppi-osasto, jossa voi tanssia pöydillä, ja diskopuoli, jossa soi tämän päivän musiikki ja kasari ja disko. Se oli ihan mahoton suksee. Parhaimmillaan Studio 51:ssä ja Onnelassa kävi perjantaina ja lauantaina 12 000 ihmistä."

Onnela-formaatin pystyi viemään sellaisenaan ympäri Suomen. Vuosina 2004–2008 Koskinen teki 60 ravintolaa, 12 ravintolaa vuodessa. Kesällä 2007 Koskinen juhli 50-vuotispäiviään Kaivolla. Hän seisoi ravintolan toisen kerroksen parvekkeella kuin ujo aurinkokuningas. Me alamaiset levittäydyimme osoittamaan ihailuamme.

Vuoden 2006 tienoilla Sedun ravintoloita oli alettu kutsua seduloiksi.

"Käänsin sen positiiviseksi ja kutsuin itsekin ravintoloitani seduloiksi."

Kun SK-ravintolat Oy osti Mocambon Ratakadulta vuonna 2007, joidenkin henkilöiden raja ylittyi. Sedu tulee Etelä-Helsinkiin! Punavuoren ja Eiran snobit hätääntyivät. Syntyi Youth Against Sedu -liike.

"Olihan se aluksi hämmentävää, mutta sitten se ei enää ollut. So what? Maine kasvoi", Sedu kuittaa.

---

Seppo Koskisen johtama aikakausi yökerhoissa päättyi 2009.

"Laman alettua nuorisolla ei enää ollut rahaa. Keskiostos, joka parhaimmillaan oli ollut 22 euroa, putosi 17 euroon. Kun asiakkaita käy neljä miljoonaa vuodessa, lähtee 20 miljoonaa liikevaihdosta."

Koskisen ravintoloita on sen jälkeen siirretty SK-ravintolat Oy:ltä Night People Group Oy:lle, jossa on omistajina muun muassa Koskisen entisiä työntekijöitä. Sen liikevaihto on nykyisin noin 50 miljoonaa.

"Ihan kannattavaa bisnestä", Koskinen sanoo.

Hän on 35 prosentin omistuksellaan Night People Groupin suurin yksittäinen omistaja.

Koskisesta on sanottu, että hän rakastaa teollisia prosesseja. Sedulat olivat toistensa tapaisia, melko silkoisia huvittelutehtaita. Kaikkialla soi samankaltainen listamusiikki. Tällainen yökerhokonsepti ei enää 2010-luvulla ole vedonnut juhlijoihin. Jengi suosii nyt yksityisten yrittäjien pienempiä ravintoloita. Kallion kaupunginosa on Helsingissä noussut suosioon. Pienet, rosoiset klubit vetävät asiakkaita.

---

Silti Koskisella ei ole aikomustakaan lopettaa.

"Näen tulevaisuuden yhdistelmäjuttuna: ruokaa, juomaa, tanssia. Se on tämä Namu-juttu."

Namu on nyt Koskisen ainoa lähes kokonaan omistama ravintola. Se on Sedu-tyyliin suuri, ja sinne on rakennettu betonimakkaran mittainen valtaisa terassi. Sedu on tyytyväinen. On taas aikaa paneutua yksityiskohtiin. Hän on palannut juurilleen.

Saaressa sijainnut huvila piti myydä, mutta Sedulla on asunto Eirassa ja mahdollisuus käyttää huvilaa Thaimaan Hua Hinissa. Alla pörisee BMW X5 D 3L. 55 vuotta täyttävä mies haaveilee omasta lapsesta. Tuorein naissuhde päättyi jokin aika sitten, mutta naisystäväkandidaatteja riittää.

"Olen erittäin hetero", Sedu hymyilee Namunsa sohvalla.